Olemme joutuneet tutustumaan myös terveydenhuoltoon
Kiinassa. Suurimmalla osalla kiinalaisista on terveydenhuoltovakuutus, jota
ilman hoito on hyvin kallista ja köyhille mahdotonta. Tosin myös terveydenhuoltovakuutusmaksu
on mahdoton kaikkein köyhimmille. Meillä on miehen työn puolesta järjestetty terveydenhuolto, ja se on tietysti vieraassa maassa perusedellytys.
|
Sinä olet minun tuulensuoja, aina ja kaikkialla |
Kiinassa maaseudulla asuvat ovat huonommassa asemassa
terveydenhuollon suhteen kuin kaupungissa asuvat. Aloittelevat lääkärit saavat
huonoa palkkaa, ja maaseutukuntiin on vaikea saada lääkäreitä. Asumme
kiinalaisittain pienessä kaupungissa, mutta olemme saaneet apua myös täältä. Tässä postauksessa kerron lähiterveydenhuollostamme, päivystystoiminnasta ja yksityissairaalasta.
Oma lääkäri ja hoitaja
Meillä on käytössä oma lääkäri ympäri vuorokauden ja sairaanhoitaja
maanantaista perjantaihin kello 8-17. Lisäksi omilla lääkäreillämme on jatkuva konsultaatiomahdollisuus
Hongkongin ja Pekingin erikoislääkäreihin.
Kaksi vaihtuvaa lääkäriä ja sairaanhoitaja puhuvat englantia
eli kommunikointi sujuu kielen puolesta kohtuullisen hyvin. Sairaanhoitaja on
työskennellyt pitkään meidän länsimaalaisten kanssa. Hänen kanssaan on
helpointa puhua. Kiinalainen ajattelu poikkeaa länsimaalaisesta, joten väärinymmärryksiä
tulee usein, siksi sairaanhoitajamme on ihana poikkeus.
Yhteydenpito on helppoa. Voimme soittaa, mennä käymään tai
laittaa WeChat-viestejä joko lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa. Olemme
tarvinneet heidän apuaan pienten ja isompien asioiden kanssa. Välillä on
kuukausia, ettemme näe heitä, mutta välillä olemme yhteydessä päivittäin.
Päivystyksessä
Olemme joutuneet muutaman kerran menemään paikalliseen
päivystykseen. Matka alkaa käynnistä oman lääkärin luokse. Lääkäri tekee
alkuarvion ja lähtee myös mukaan päivystykseen. Viimeisellä reissulla minulla
oli mukana sekä lääkäri että hoitaja. Lääkärin tai hoitajan mukanaolo on lähes
välttämätöntä, sillä yleensä kukaan sairaalassa ei puhu englantia. Lääkäri tai
hoitaja toimii samalla myös tulkkina. Itse asiassa suurin osa keskustelusta
käydään usein tulkkaamatta, joten minä en ole täysin selvillä mistä kaikesta puhuttiin.
Päivystyksessä mitattiin ensimmäiseksi lämpö ja koodattiin
tiedot, joista näkyy, että emme ole olleet maakunnan ulkopuolella viimeiseen
kahteen viikkoon. Tämä liittyy korona-aikaan. Mikäli lämpöä tai muuta koronaan
viittaavia oireita on, otetaan koronapisteellä testi, jonka tuloksia odotellaan
ennen muita tutkimusta.
Minulla ei ollut koronaan viittaavia oireita, joten pääsin
verenpaineen mittaukseen ja lämmön uusintamittaukseen. Lääkäri kävi
ilmoittamassa minut jonoon ja sitten odottelimme. Aika nopeasti pääsin
lääkäriin, joka teki arvionsa ja määräsi tarpeelliseksi katsomansa tutkimukset.
Jonotin tutkimuksiin yhteensä tunnin, mutta yhteenvedon tekevän lääkärin aikaa
piti jonottaa useampi tunti. Matkalla meni yhteensä noin viisi tuntia, mikä
taitaa olla ihan tavallista Suomessakin.
Erojakin on. Odotustiloissa ihmiset täyttävät joka paikan.
He availevat ikkunoita, vaikka oli kylmä päivä. Onneksi olin pukenut talvitakin
ja hansikkaat. Ihmiset odottavat usein avoimen oven takana, kun edellinen on
vielä tutkittavana. Joskus joku on tullut jopa samaan huoneeseen. Meidän
sairaanhoitajamme on ilmeisesti tottunut yksityisyyden haluumme, koska hänellä
on tapana sulkea ovi tai vetää verho eteen.
Yksityisyys on muutenkin erilaista kuin Suomessa. Minun
tutkimustuloksiani tutkittiin käytävällä, ja ne kerrottiin ensimmäiseksi mukana
olleelle puolisolleni. Täällä ei tosiaankaan ole mitään salaisuuksia.
Sairaala on nuhruinen, vaikkakin siisti. Kalusteet ovat
kuluneita ja kaikkialla on läjittäin papereita ja muuta tavaraa. Lääkäri
saattaa jättää tervehtimättä, mutta suurin osa on ystävällisiä
Vastaanottovirkailijat ja hoitajat ovat suomalaiseen verrattuna tylyjä ja
tiukan asiallisia.
Sairaaloiden yhteydessä on aina apteekki. Lääkärin käynnin
jälkeen menimme hakemaan määrätyt lääkkeet. Tämä on kätevä käytäntö. Toisaalta
kaikkiin vaivoihin määrätään lääkkeitä, vaikka en tiedä olisiko se aina
tarpeen.
Muukin kuin päivystyshoito sujuu täällä hyvin. Aikoja eri
lääkäreille saa nopeasti, ja perusasiat hoituvat. Täällä on ihmetelty sitä, kun
olen kertonut, että Suomessa ei ole säännöllistä seurantaa esimerkiksi
kilpirauhaslääkitykselle. Täällä suositus on tavata lääkäri kolmen kuukauden
välein. Sinänsä tämä tietysti kuormittaa turhaan terveydenhuoltoa ja lisää
jonotusta. Kiinalaiset hakeutuvat lääkäriin pientenkin vaivojen vuoksi. Omat
lääkärimme ihmettelevät, miksemme tule tapaamaan heitä, jos saamme mahataudin.
Meille se ei tule edes mieleen, ellei tilanne pitkity.
Yksityissairaalassa
Viimeisin sairastamiseni vei minut lopulta Shanghaihin
yksityissairaalaan. Tästä mahdollisuudesta on kiittäminen mieheni työnantajan
vakuutusta. Shanghaissa kaikki oli toisin.
Sairaala oli hyvin samanlainen kuin sairaalat Suomessa. Kaikkialla
oli siistiä, valkoista ja rauhallista. Ilmoittautuessa mitattiin lämpö ja
pyydettiin näyttämään vihreä Shanghai-koodi, joka osoittaa, ettemme ole
liikkuneet koronan suhteen riskialttiilla alueilla. Vakuutustietoja kysyttiin
myös heti.
Henkilökunta oli värikästä. Näin useampia länsimaalaisia
lääkäreitä, mutta heitä oli myös muun muassa Filippiineiltä. Hoitajat olivat
pääsääntöisesti Kiinasta. Kaikki puhuivat englantia, jopa ayit eli ”kodinhoitajat”
puhuivat vähintään joitakin sanoja englantia. Oli hyvin erikoista ja helppoa,
kun pystyi puhumaan suoraan lääkärin tai hoitajan kanssa.
Kaikkialla huomioitiin yksityisyys. Tapaamiset olivat
suljettujen ovien takana ja keskustelut käytiin aina ensin minun kanssani.
Mieheni sai kyllä olla tapaamisilla mukana, mutta minun ohitseni ei puhuttu.
Vietin jonkun aikaa sairaalassa, joten rutiinit tulivat
tutuiksi. Hoitajat tekivät usein pitkiä vuoroja ja kävivät vuoron alussa
esittäytymässä. He mittasivat verenpainetta ja lämpöä, käyttivät tutkimuksissa
ja antoivat lääkkeitä. Kävin mielenkiintoisia keskusteluja hoitajien kanssa. Tunsin
yhteyttä heihin, vaikka itse työskentelen psykiatrisena hoitajana. Ayiat
jakoivat ruokaa, siivosivat ja vaihtoivat liinavaatteita. Lääkärit tapasivat
minut aina huoneessani, ja hoitaja ei ollut mukana tapaamisella. Kiinassa
hierarkia ja työnjako ovat aina selkeät. Kaikki pysyvät omilla tonteillaan ja
tekevät mitä heiltä odotetaan.
Mieltä ei hoidossa juuri huomioitu. Minulta kysyttiin
fyysisistä oireista, mutta muusta jaksamisesta ei. Yksi harjoitteleva lääkäri
kysyi mielialaoireista, ja toinen kyseli haluanko jutella jonkun ammattilaisen
kanssa. Yksikään hoitaja ei huomioinut psyykkistä puolta. Tämäkin on tuttua
myös Suomesta, vaikka toivon, ettei se olisikaan yleisin käytäntö.
Tutkimukset järjestyivät vaihtelevalla nopeudella. Lääkärin
tapasin joka päivä ja lääkärillä oli aikaa jutella kanssani. Myös mieheni sai
tavata lääkärin halutessaan, mutta asioista ei puhuttu ilman että olin paikalla.
Tilanteestani neuvoteltiin kanssani, Beihaissa asiat enemmänkin kerrottiin
minulle. Myös tässä sairaalassa oli oma apteekki, ja lääkkeet sain mukaani. Hintalappu
hoidolle oli toki toinen kuin Beihaissa.
Aikaa kulutin kuuntelemalla äänikirjoja ja musiikkia. Vaikka
viihdyn täällä hyvin, sairastaessa kaipaan eniten Suomea. Oma kieli ja omat
läheiset tuovat turvaa. Kieltä en tänne saanut, mutta onneksi läheisien viestit
tavoittivat minut jokaisena päivänä.