Koti-ikävästä

Koti-ikävä värittää mieltä. Se saa kyllästymään kiinalaiseen ruokaan. Se saa kaipaamaan omia ihmisiä. 

Jos olisin Suomessa, olisin kääntänyt viikonloppuna kellon talviaikaan ja harmitellut pimeämpää iltaa. Olisin herännyt aamulla klo 6.50 ja hypännyt autoon ja hurauttanut viidentoista minuutin työmatkan Oulun aamuruuhkassa. Ruuhkassa, joka on Kiinan näkökulmasta aika laimea. 

Olisin avannut työpaikan oven ja ripustanut takkini työhuoneen kaappiin. Olisin mennyt kahvihuoneeseen ja istunut tuttujen kasvojen ympäröimän pöydän ääreen juomaan kupillisen kahvia.

Kiinassa heräsin, laitoin pikakahvipurut kuppiin ja valutin kuumaa vettä päälle. Istuin nojatuoliin ja avasin tv:n. Katsoin yhden jakson vankiladraamasarjaa, joka on koukuttanut minut. 

Suomalaisia, suomenkielisiä ohjelmia ei meillä pysty katsomaan. Katselen sarjaa siis englanninkielisellä tekstityksellä. Englannin kielen taitoni onkin kohentunut täällä, vaikka hyvin harvat sitä täällä osaavat.

Suomessa päivä olisi kulunut töissä. Töiden jälkeen olisin ajanut pimenevässä illassa kotiin. Kotioven avatessani koiramme olisi tullut vastaanottamaan minua häntä villisti heiluen, ja olisin ottanut sen mukaan postia hakemaan. 

Sisällä olisin istunut sohvan nurkkaan lattialle (koira ei saa tulla sohvalle), ja koira olisi tullut kylkeeni kiinni makaamaan. Olisimme molemmat huokaisseet tyytyväisinä.

Suomessa metsään pääsee helposti

Täällä vaihdon salivaatteet päälle, laitoin juomapullon reppuun ja laskeuduin 20 kerrosta eli 360 porrasta alaspäin. Salilla treenasin tunnin, korvillani oli kuulokkeet, joista soi aina jotain suomalaista. 

Viime aikoina olen kuunnellut Spotifysta uusinta Vain elämää -kautta. Salilla ei yleensä ole ketään muita, vaan saan hikoilla itsekseni. Loppuvenyttelyn jälkeen oli jäljellä 20 kerrosta eli 360 porrasta takaisin kotiin ja suihkuun. 

Paitsi treenaamista päivään kuuluu kirjoittamista. Olen kirjoittanut pitemmän esseen ja nyt on vuorossa novellien kirjoittamista. 

Suoritan kirjallisuuden maisteriopintoja ja luovan kirjoittamisen aineopintoja. Ne sujuvat etänä helposti. Toin mukanani kasan kirjoja, muu tarvittava on päässäni.

Piha on vaihtunut parvekkeeseen

Illat kuluvat Suomessa nopeasti. Töiden jälkeen ulkoilisin koiran kanssa. Pukisin lämpimät vaatteet, pipon ja hanskat. Varmistaisin, että heijastin on mukana. Tiedän, että lumi ja pakkanen ovat tavoittaneet jälleen Suomen. 

Kolmena iltana hyppäisin töiden jälkeen autoon ja vaihtaisin pukukopissa valkoisen karatepukuni. Tapaisin tuttuja ja saisin treenata sekä kehoa että mieltä. Karatea kaipaan paljon. 

Kiinassa illat kuluvat vielä nopeammin. Työpäivät ovat täällä pitkiä, ja mieheni tulee töistä vasta klo 18 maissa. Minä olen ollut usein päivän yksin, ja hänen päivät ovat yleensä kiireisiä ja kokouksentäyteisiä.

Iltaisin käymme uimassa tai kävelyllä tai vietämme aikaa kotisohvalla. Juttelemme päivän asioista, nämä ovat tärkeitä hetkiä, erityisesti siksi, että olemme täällä niin kaukana kaikesta omasta.

Talot ovat suurempia

Silta hehkuu vaihtuvissa väreissä

Jos olisin Suomessa, viikonloput olisivat hitaita. Nousisimme myöhään ja söisimme aamiaista rauhassa. Kävisimme kaupassa ja tekisimme ruokaa, useimmiten hirveä. Kaipaan välillä hirveä hirveästi. 

Viikonloppuisin tekisimme koiran kanssa erityispitkiä lenkkejä. Illalla saunoisimme ja istuisimme sohvalla. Joskus tapaisimme ystäviä.

Myös täällä viikonloput ovat hitaita. Nukumme pitkään ja keitämme herättyämme oikeaa kahvia. Käymme kauempana suuremmassa kaupassa tai tuoretorilla. Teemme ruokaa tai käymme syömässä jossakin sadoista Beihain ravintoloista joko kaksin tai tuttavien kanssa. 

Mopoilemme tai teemme pitkiä kävelylenkkejä. Vakiokävelylenkkimme on käydä kahvilla Starbucksissa, jonne on meiltä yli viisi kilometriä. Kotona emme koskaan kävelleet kahville toiselle puolelle kaupunkia. Täällä kävelemme enemmän. 

Kävelymaisemat ovat erilaiset

Koti-ikävä tulee aaltoina. Joskus kaipaan suomalaista ruokaa. Haluisin syödä kotipaikkakunnan grillin lihapiirakan kaikilla mausteilla tai La Festan pitsan. 

Haluaisin tehdä maailman parasta pannukakkua. Olen yrittänyt tehdä sitä täällä, mutta raaka-aineet ovat erilaisia, eikä maku ole lainkaan oikea. Hirvenlihaa ei täällä saa, joudun tyytymään muihin herkkuihin. 

Eniten kuitenkin kaipaan omia ihmisiäni; kaipaan perhettä, ystäviä, lähisukulaisia, karateporukkaa, työkavereita  ja koiraamme. Onneksi viestien kautta voin olla yhteydessä heihin ja koirasta saan kuvia tyttäreltäni, joka on nyt Sirun emäntä.

Tänä aamuna yövuorossa olleen ystäväni viesti odotti puhelimessa herätessäni. Meitä ei ole unohdettu. Tiedän, että rakkaat ovat ja odottavat. Se helpottaa koti-ikävää.

Koiramme elämä on muuttunut

Erilainen Kiina

Kaikkeen tottuu, sanotaan. Olen asunut Kiinassa kolme kuukautta, ja monista aluksi erilaisista asioista on tullut tavallisia. Suomi ja Kiina ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Tässä postauksessa kerron joistakin eroavaisuuksista kuten esimerkiksi liikkumisesta, maksamisesta, rakentamisesta, ruuasta ja arjen perusasioista eli vedestä ja vessoista sekä suomalaisten suosikkiaiheesta - säästä.

Kaunis on aina kaunista

Mopoilusta

Kotikadullamme on aina vilkasta. Sähkömopot ja autot sujahtelevat ohitse. Juttelin viime viikolla kiinalaisen miehen kanssa, joka kertoi Kiinasta ja Beihaista. Puhuimme siitä, miten sähkömopot ovat korvanneet polkupyörät viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

Mopo on nykyisin yleisin kulkuneuvo Beihaissa. Kaupungistuminen näkyy hurjana rakentamisena, ja tiet käyvät ahtaiksi yhä kasvavalle liikenteelle. Sähkömopot ovat hiljaisia ja vievät vähemmän tilaa kuin autot. 

Minä päätin opetella ajamaan sähkömopolla Beihaissa. Ajelin aluksi kotimme parkkihallissa viikon ajan, mutta sitten rohkaistuin menemään liikenteeseen. Nyt olen kokenut ruuhkan ja pimeän myös mopon selässä. 

Autolla ulkomaalaiset eivät saa täällä ajaa, elleivät ole suorittaneet vaativaa kielikoetta. Ja vaikka ajankin Suomessa jatkuvasti, auton rattiin minua ei täällä saisi. Liikenne on siihen aivan liian kaoottista.

Mopoilu helpottaa liikkumista

 

Mopoilla kulkevat kaikenlaiset ihmiset kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Pukumiehet ajavat mopolla töihin. Mopolla kulkevat perheet. Perheen pienin lapsi voi olla kuljettajalla tai matkustajalla kantoliinassa. Vähän isommat lapset ovat vanhempiensa edessä tai takana. Joskus lapset seisovat jalkatilassa. Olen nähnyt lasten nukkuvan mopon kyydissä. Vanhempi ja kaksi lasta tai vanhemmat ja yksi lapsi on kadulla tavallinen näky. Joskus mopon kyydissä saattaa olla viisikin ihmistä. 

Mopolla ajavat perheiden lisäksi vanhukset ja eri-ikäiset pariskunnat. Nuoret ovat kuten nuoret Suomessakin. He katselevat kännykkää kyydissä ollessaan ja joskus valitettavasti myös ajaessaan. 

Liikenneonnettomuuksia sattuu ikävä kyllä paljon, vaikka minä en ole niitä onneksi joutunut näkemään. Kypäriä ei juuri käytetä, erityisesti lapsilla niitä ei näe oikeastaan koskaan. Tavallista on, että aikuisella on kypärä mutta lapsella ei. 

Rakentamisesta ja asumisesta

Beihai, kuten muutkin Kiinan kaupungit, kasvaa koko ajan. Ihmiset muuttavat suurin joukoin maaseudulta kaupunkeihin. Korkeita kerrostaloja rakennetaan joka puolelle, ja Beihai on kasvanut hurjasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

Rakennustyömaat eivät koskaan nuku. Meidän parvekkeeltamme on suora näkymä kolmelle rakennustyömaalle. Joskus joku niistä saattaa olla hiljaisempi, mutta yötä päivää, seitsemänä päivänä viikossa niissä rakennetaan, siivotaan tai järjestellään. 

Kuten arvata saattaa, rakennustahti on nopea. Kuvassa oikealla oleva 33-kerroksisen talon rakentaminen aloitettiin tammikuussa, ja se alkaa olla kohta harjakorkeudessa. Pihojen laitto sujuu yhtä nopeasti, työvoimaa täällä riittää.

24/7, 365/365

Kotitalomme on yksi neljästä talosta. Alue on aidattu ja vartioitu. Vartijat Kiinassa näyttävät olevan poikkeuksetta miehiä. Heidän tehtävänsä on päästää ihmisiä ja autoja sekä skoottereita sisään ja ulos. Osa hymyilee ja tervehtii, osa on totisempia. Suomessa tällaisia portinvartijoita ei näe, ja aidatut pihat ovat harvinaisempia. 

Vedestä ja vessoista 

Vesijohtovesi ei ole täällä juomakelpoista. Vettä myydään jokaisessa pienessä elintarvikekaupassa hedelmäkauppoja lukuun ottamatta. Näitä pieniä kauppoja on vieri vieressä, ja ne ovat aina auki. 

Vessat ovat kyykkyvessoja, joten ne vaativat hieman enemmän akrobatiaa kuin Suomessa. Paikalliset ovat vetreitä ja joustavia, eikä pienuudesta ja laihuudesta ole myöskään haittaa vessassa kyykkiessä. Vessapaperia on hyvä olla aina mukana. 

Kuntosalin kyykkytreenit tulevat
täällä hyötykäyttöön

Rahasta ja sen tarpeettomuudesta

Täällä ei tarvitse pankkikorttia eikä käteistä rahaa. Puhelin riittää. Pienimmässäkin kaupassa on WeChat payment- ja Alipay-koodit. Miten nämä WeChat paymentin ja Alipayn sitten toimivat? 

Toimintaideana on, että käyttäjä antaa sovellukselle pankkikorttitietonsa ja luo sovellukseen niin sanotun lompakon. Maksettaessa  sovelluksesta valitaan maksuvaihtoehto, jolloin puhelimen näytölle ilmestyy viivakoodi. 

Kassavirkailija lukee viivakoodin viivakoodinlukijalla, ja maksu veloitetaan WeChat- tai Alipay-lompakosta. Toinen vaihtoehto, jota pienet kaupat käyttävät, on kaupan koodin skannaus ja loppusumman syöttäminen puhelimeen, jonka myyjä hyväksyy. 

Työstä

Ihmiset ovat täällä työorientoituneita. Vapaa-ajasta ei olla niin tarkkoja kuin Suomessa, vaikka olen kuullut nuorten kiinalaisten olevan halukkaita muuttamaan tätä perinnettä. Sähköposteja lähetetään ja niihin vastataan kaikkina aikoina., myös niin sanotuilla lomilla tai viikonloppuisin. 

Kaduilla on lakaisijoita, kaupoissa on hedelmien punnitsijoita ja liikkeissä on kassakuittien leimaajia. Paikallisessa Walmartissa on jopa henkilö joka avustaa rullaportaiden yläpäässä kärryjen kanssa. Ylipäätään kaupoissa on paljon enemmän työntekijöitä kuin Suomessa. 

Työpäivät ovat vähintään kahdeksantuntisia, ja työpäivää pidentää tunnin ruokatunti, jota ei lasketa työpäivään. Lisäksi on mahdollisesti tunnin työmatka suuntaansa. Työpäivä on siis helposti vähintään 11-tuntinen. 

Ruuasta ja syömisestä

Kiinalaiset rakastavat ruokaa ja syömistä. He syövät aina ja kaikkialla. Ravintoissa, kaduilla, rannoilla, lentokoneissa.

Paikallisissa ravintoloissa ruoka tilataan annoksina, jotka jaetaan. Keskellä pöytää oleva pyörivä alusta helpottaa ruuan ottamista. Astiat on pakattu muoviin. Tällä kertaa tarjolla oli keittoa, tofua, kanaa eri muodoissa, kalaa eri muodoissa ja munakasta sekä kiinankaalia. 

Pidän suurimmasta osasta kiinalaisista ruuista, mutta ankanjalan tyyppiset ruuat jäävät syömättä. Sen sijaan alakuvassa oleva paikallinen erikoisuus, hiekkamato, maistui ihan hyvältä. 

Kiinassa on tavallista hörppiä ja imeskellä äänekkäästi ruokapöydässä, toisaalta puikkojen kanssa luisten lihapalojen syönti voisi olla muuten hankalaa. 

Annokset ovat usein yhteisiä

Haluaisitko maistaa?

Lähes kaikkea voin maistella kerran,
kuten hiekkamatoja

Säästä

Puhutaan sitten vielä säästä. Pari viikkoa sitten Suomessa käydessäni totuin pukemaan hanskat ja pipon lenkille. Beihaissa palasin heti normaaliin asuun eli sortseihin ja t-paitaan tai lyhyeen mekkoon. 

Syksy on kuitenkin tullut tännekin. Päivälämpötilat ovat edelleen +30 asteen tietämissä, mutta illalla lämpötila laskee 24-26 lämpöasteeseen. Pohjoistuulen kanssa tuo lämpötila on jo hieman viileä. 

Kesäaikaan eli maaliskuusta lokakuuhun lämpötila ei laske yölläkään. Pimeys tulee kesällä noin klo 19 ja talvella hieman aikaisemmin. Aurinko nousee klo 6-7 maissa. Yöttömästä yöstä voi vain haaveilla.

Tulimme juuri iltauinnilta läheisen hotellin altaalta. Veden lämpötila on laskenut +24-26 asteeseen, eikä altaalla ole näin syksyllä meidän lisäksemme korkeintaan kuin muutama kiinalainen kuntouimari. Meille veden lämpötila alkaa olla sopiva. Kesällä se oli kuin linnunmaitoa, mukavaa oleskella, mutta raskasta uida. 

Olen katsellut Facebookista ihania syyskuvia Suomesta. Ensilumi on satanut jo monin paikoin - ja sulanutkin. Erilainen Suomi on kaukana, mutta kuvien kautta saan elää sitäkin.

"Pääkaupunki”matkalla Nanningissa

Beihai kuuluu Guangxin autonomiseen alueeseen, jonka pääkaupunki on Nanning. 

Nanning on toinen paikka, josta olen nähnyt aikaisemmin vain lentokentän. Nanningissa on yli 6,5 miljoonaa asukasta, mutta pinta-alaltaan se on vain 6,5 % Suomesta. Omakotitaloasujia ei siis kovin paljon ole.

Lähdimme Beihaista klo 18, joten pimeä ehti tulla kolmen tunnin automatkan aikana.  Ensikosketuksen perusteella Nanning on selvästi suurkaupunki, vaikka Kiinassa se ei ole läheskään suurimpia. Kiinassa on 39 yli kahdeksan miljoonan ihmisen kaupunkia, joten Nanning ei pääse kovin korkealle listassa. 

Tänään minulla oli koko päivä aikaa tehdä mitä haluan. Täällä olisi monenlaisia kauppoja, joissa on edustettuina kaikki kansainväliset huippumerkit. Minut tuntevat arvannevat suuntasinko shoppailemaan. Muille voin kertoa, että en. 

Katselin aamulla karttasovellusta ja mietin, minne menisin. Aika lähellä hotellia oli puisto, joka vaikutti tutustumisen arvoiselta. Käveleminen ja metsät ja metsien puutteessa puistotkin vetävät minua shoppailua enemmän puoleensa.

Liikkeellä

Läheisen kahdeksankaistaisen tien ylitin kävelysiltaa pitkin. Kävelysiltoja on Kiinassa monessa kaupungissa. Jäin katselemaan rauhallisesti soljuvaa liikennettä. Kello oli jo kymmenen, joten pahin ruuhka oli mennyt. 

Nanningin liikenne vaikuttaa pienempään Beihaihin verrattuna sujuvammalta. Vaikka tämäkin kaupunki on kasvanut kovasti, ilmeisesti Beihain kadut eivät ole pysyneet kasvun mukana. 

Toki Nanningissa on metro, joka ohjaa osan kulkijoista pois kaduilta. Beihaissahan sitä ei tietysti ole niin kuin ei pikkukylissä muuallakaan. Skoottereita oli parkissa silmänkantamattomiin, mutta liikenteessä niitä oli ainakin tänään Beihaita vähemmän. 

Keitaalla

Puisto oli suuri ja kiertelin siellä pari tuntia. Pari viikkoa sitten Suomessa käydessäni ajattelin, että on onnea löytää oma rauha heti kotiovelta. Tein paljon kävelylenkkejä Kajaanissa ja nautin rauhasta ja hiljaisuudesta. 

Nyt huomasin olevani yli kuuden miljoonan ihmisen kaupungissa, kiven heiton päässä ydinkeskustasta ja ympärillä on linnunlaulua, puita ja pensaita ja rauhaa. Oma rauha löytyy siis myös suurkaupungista.

Puisto jakaantuu matalaan reunukseen ja keskellä olevaan korkeampaan kohtaan. Varsinkin ylhäällä oli todella rauhallista. Istuin hetkeksi lukemaan kirjaa puiston korkeimmalle kohdalle. 

Eläkeläisen kohtalo

Jatkoin matkaa ja näin värikkään porukan, jonka ääni kuului kauas. Porukkaan kuului toistakymmentä värikkäisiin mekkoihin pukeutunutta, todennäköisesti eläkkeellä olevaa naista. 

Eläkeikä Kiinassa on miehillä kuusikymmentä vuotta ja toimistotyötä tekevillä naisilla viisikymmentä viisi vuotta ja ruumiillista työtä tekevillä viisikymmentä. Naisilla oli mukanaan lapsenlapsia, jotka juoksentelivat ympäriinsä. 

Naiset juttelivat ja ottivat välillä tanssiaskeleita ja katsoivat lasten touhuja keinuttaen pienimpiä syleissään. Tiedän, että osa vaihtuvat myöhemmin. Sitten kun nämä naiset eivät pärjää itsekseen, heidän lapsensa ottavat vastuun heistä. Se on Kiinassa edelleen lapsen velvollisuus.

Puisto on olohuone

Alla olevassa kuvassa näkyy taustalla valkoinen rakennus, josta kuului musiikki ja laulua lammen vastarannalle saakka. Siellä joukko vanhempia naisia lauloi ja tanssi. Useampia pieniä taiji-porukoita oli myös harjoittelemassa Edellä mainittuihin harrastajiin olen törmännyt useita kertoja myös Beihaissa puistoissa, rannoilla ja katujen kulmauksissa. 

Paluumatkalla merkit suurkaupungista alkoivat näkyä. Korkeat kerrostalot kurkistivat puiden takaa, mutta liikenteen äänet eivät tavoittaneet puistoissa olijoita. Puisto oli todellinen keidas kaupungin keskellä.

Puistot ovat kaupungin keuhkoja ja olohuoneita. Minun kokemukseni mukaan niitä on Kiinassa paljon. Ne ovat tärkeitä kiireen ja melun keskellä. Ihmiset kokoontuvat puistoihin viettämään vähäistä vapaa-aikaansa.

Seinäruusuna

Paluumatkalla kiertelin vielä kaupungin vilinässä. Täällä ei näy länsimaisia lainkaan. En nähnyt koko matkalla yhtäkään muuta. Tämä hämmästytti minua. 

Huomiota en kuitenkaan herätä niin paljon kuin Beihaissa. Minua ei tuijoteta eikä minulle huudella. Ihmiset näyttävät olevan keskimäärin hieman pitempiä kuin Beihaissa, joten en tunne itseäni jättiläiseksi. 

Singaporen kautta Kiinaan

Meillä oli mahdollisuus käydä Suomessa parhaana mahdollisena ajankohtana, ruska-aikaan. Ruska oli Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla hehkuvan kaunis. Suomen hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta palattiin takaisin Kiinaan pitkää reittiä. 

Matka alkoi Oulusta maanantai-iltana klo 21. Puolitoista tuntia myöhemmin olimme Helsingissä, josta jatkoimme yölennolla Singaporeen. Singaporesta ei ollut lähteviä lentoja meitä lähellä oleville lentokentille ennen kuin vasta seuraavana päivänä. Jouduimme, onneksemme, viettämään vuorokauden Singaporessa. 

Olimme aiemmin nähneet kaupungista vain yhden maailman parhaimmiksi arvioiduista lentokentistä, Changi Airport Singaporen. Siellä riitti helposti katsottavaa menomatkan yhdeksän tunnin vaihtoajaksi. 

Lentokentällä on puutarhoja ja elokuvateatteri satojen kauppojen, ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi. Siellä on monin paikoin kokolattiamatot, ja se paitsi tuntuu mukavalta jalkojen alla myös vaientaa ääniä. Tuoleja, sohvia ja muita istumapaikkoja on joka puolella. Alla on kuvia lentokentältä.

Singapore on saarista muodotuva kaupunkivaltio Kaakkois-Aasiassa. Sen "rajanaapureita" ovat Malesia ja Indonesia. Väestö koostuu kiinalaisista, malaijeista ja intialaisista. 

Singapore on kuulunut aikoinaan Britannialle, Japanille ja Malesialle, mutta se on ollut itsenäinen vuodesta 1965 saakka. Singapore elää kaupasta, jatkojalostuksesta ja pankkitoiminnasta. 

Singaporen kansallinen kieli on malaili, virallisia kieliä ovat sen lisäksi englanti, mandariinikiina ja tamili. Kaupungin kyltit ovat englanninkielisiä, ja ihmiset puhuvat hyvää englantia. 

Singapore on ilmastoltaan trooppinen, eikä siellä ole selkeitä vuodenaikoja. Ihmiset ovat vallanneet aiemmin sademetsien ja mangrovekasvuston peittämiä maita. Nykyisin noin puolet Singaporesta on viheralueita. Singapore on tunnettu muun muassa eläintarhastaan, jossa eläimet eivät ole häkeissä. "Ehkä sitten ensi kerralla", voisi sanoa tähänkin. 

Tutustuessani Singaporeen kiinnitin huomiota lukuihin. Singaporessa on suurin piirtein saman verran ihmisiä kuin Suomessa, mutta pinta-alaltaan se on 0,2 % Suomen pinta-alasta. Singaporelaisia on 7540 neliökilometrillä kun Suomessa vastaava luku on 16,3. 

Edelliset luvut mielessäni kävelin Singaporen katuja pitkin ja ihmettelin. Olimme perillä klo 16 arkipäivänä. Liikenne soljui rauhallisesti, ihmiset kävelivät kiireettä eikä kukaan tööttäillyt. 

Kadut olivat täydellisen siistejä, meitä ohitteli lenkkeileviä ihmisiä ja me ohitimme salaatti- ja smoothieravintoloita. Singaporessa rangaistukset ovat ankaria, siisteyttä voi selittää se, että sylkemisestä tai roskien heittämisestä voi joutua pidätetyksi, ja rattijuoppoudesta joutuu vankilaan. 

Alla on kuvia kävelymatkalta. Postikorttimaisemat seurasivat toisiaan. Arkkitehtuuri oli mielenkiintoista ja paikallisia ja turisteja oli jonkin verran liikkeellä. Kiinassa totuttua ruuhkaa ei kuitenkaan ollut missään paikassa. Tunnelma oli leppoisa. 

Kuvia valitessa huomasin, että ehkä ottamani kuvat eivät kerro ihan oikeaa tarinaa. Paikoin ihmisiä oli runsaammin ja erityisesti joka paikasta tuttuja selfien ottajia oli paljon myös Singaporessa. 

Valoisan ajan käytimme lähiseudun kiertelyyn kävellen. Pimeän tullen aloimme etsiä ravintolaa. Etsiminen ei ollut kiinni valikoiman puutteesta vaan sen runsaudesta. Vieri vieressä oli erilaisia ravintoloita.

Tyypillisenä singaporelaisena ruokana voi pitää majalilaisen, kiinalaisen ja intialaisen keittiön sekoitusta. Valitsimme kuitenkin italialaisen paikan. Merenelävätäytteisessä pitsassa oli indonesialaista Sambal Oelek -chilitahnaa, jonka tulisuudesta varoitettiin. Maisteisuus ja tulisuus on kuitenkin Kiinassa arkipäivää, joten se antoi pitsalle lähinnä pienen erilaisen sävyn. 

Yövyimme Grand Park City Hall -hotellissa Singaporen keskustassa. Vaikka aikaeron vuoksi meidän sisäinen kellomme oli vasta 18, matka ilmeisesti väsytti ja olimme nukkumassa jo klo 23 paikallista aikaa. Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Singaporen lentokenttää. 

Singaporesta Nanningiin on 3,5 tunnin lento. Lento oli vajaan tunnin myöhässä, joten pääsimme Nanningiin vasta noin kello 19. Laukut saatuamme hyppäsimme autoon ja olimme kotona klo 22 paikallista aikaa. Matka kotiovelta kotiovelle kesti tällä kertaa 45 tuntia.