Uudenlaista arkea Beihaissa

Kaikkeen tottuu, sanotaan. Toinen loman jälkeinen viikko Beihaissa on alkanut. Elämä on asettumassa uusiin uomiinsa. Ihan kivutta se ei ole sujunut. 

Ensimmäiset päivät menivät kuumetaudista toipuessa. Vaikka koronaepäily olikin aiheeton, ihan terve en ollut. Elämäni oli kotiseinien ja aidatun pihamme kokoinen. Kuumeen vuoksi en olisi päässyt portista ulos; se mitataan jokaiselta uloslähtijältä ja sisääntulijalta. Ja toisaalta kuume kertoo tulehduksesta, jolloin vastustuskykyni ympärillä jyllääville sairauksille on huonompi.

Neljä päivää olen ollut kuumeeton, joten elämä on ollut vapaampaa. Kävin ystäväni kanssa jopa pienellä kävelyllä rannalla aamupäivällä, kun siellä oli hiljaista. Väkijoukkoja on kehotettu välttämään ja kokoontumiset ovat kiellettyjä, joten tottumiimme pitkiin kävelylenkkeihin Beihain kaduilla ei ole mahdollisuutta.

Rajoitusten kiristymistä

Muutama päivä sitten rajoituksia kuitenkin kiristettiin entisestään. Meille ilmoitettiin, että jokainen talokompleksissamme asuva työssä käyvä henkilö saa kulkupassin, joka oikeuttaa yhteen ulosmenoon ja yhteen sisääntuloon päivässä. Sen lisäksi jokainen perhe saa yhden passin, joka oikeuttaa yhden perheenjäsenen yhteen ulosmenoon ja yhteen sisääntuloon päivässä. 

Olen miettinyt niitä perheitä, joissa on useampia jäseniä ja niitä, joissa ei ole työssäkäyviä. Täällä asuu paljon vanhempia pariskuntia. He eivät voi mennä yhdessä portin ulkopuolelle. Toisaalta kiinalaiset ovat meitä tottuneempia rajoituksiin, eivätkä he toisin kuin me niin paljon kyseenalaista asioita, joten ehkä tämä kaikki on heille helpompaa. 

Vasemmalla näkyy Dragon Building

Tämä rajoitus toi ensimmäisen kerran pienen ahdistuksen. Kulkuani ei koskaan aiemmin ole erityisesti rajoitettu. Nyt joudumme miettimään, milloin käytämme päivittäisen kulkulupamme. Jos haluamme käydä kauempana kaupassa, se on tehtävä suoraan miehen tultua töistä. Tänään kävimme kaupassa heti aamulla, joten tiesimme, ettemme voi loppupäivänä mennä enää minnekään.  

Kaupassa meitä odottivat uudenlaiset säädökset. Aiemmin kaikilta oli mitattu lämpö, ja tämä toki tehtiin tänäänkin. Nyt sen lisäksi jokainen kauppaa tulija ja lähtijä koodasi ylös kaupassa olevan koodin, jota kautta kirjattiin ylös kauppaan pyrkivän nimi ja puhelinnumero. Selville tuli toki myös lähtö- ja tuloaika. Tiedän, että Kiinassa on monissa paikoissa rajoituksia sen suhteen, montako ihmistä saa mennä yhtä aikaa kauppaan, mutta Beihaissa en sellaisiin ole törmännyt tai sellaisista kuullut. Kaupassa oli paljon hiljaisempaa kuin aikaisemmin. 

Ahdistuksen hoitoon minulla on onneksi keinoja. Tärkein on muiden kanssa juttelu. Voin puhua mieheni kanssa tai täällä samassa talossa asuvan ystäväni kanssa, ja sen teinkin tänään yhdistettynä toiseen ahdistuksen hoitokeinoon. Se on kävely omalla pihalla. Kun koko pihan kiertää laitoja myöten ympäri, matkaa kertyy noin puoli kilometriä. Kävelimme kymmenen kierrosta jutellen samalla, ja kotiin tultuani mieleni oli rauhallinen. 

Järjellä ajateltuna ymmärrän rajoitukset hyvin. Niillä pyritään saamaan virus hallintaan. Ihmisten halutaan pysyvän mahdollisimman paljon kotona eli poissa tartunnan mahdollisuuksista. Olen todella positiivisesti yllättynyt tähän tehokkuuteen, jolla tätä asiaa hoidetaan. Rajoitukset otetaan käyttöön nopeasti ja esimerkiksi kulkupasseja jaettiin heti, kun rajoitus tuli voimaan. Voimme luottaa täällä, että turvallisuudestamme pyritään huolehtimaan mahdollisimman hyvin. 

Iloa matkan varrella

Kävelyä ja kotiarkea

Pihanympärikävelystä on tullut rutiini. Nyt kun alan olla terve, käyn yleensä yhden lenkin yksin tai ystäväni kanssa päivällä ja toisen mieheni kanssa illalla. Kävelylenkeillä monet kasvot ovat tulleet tutuiksi. Tai ei varsinaisesti kasvot, vaan silmät, hiukset, kävelytyylit, vaatetukset. 

Kasvothan ovat peitetyt silmien alta leuan alle erivärisillä hengityssuojaimilla. Niiden käyttö on pakollista heti, kun omasta asunnosta astuu ulos. Aluksi hengittäminen oli hankalaa suojaimen läpi, mutta nyt se on käynyt lähes normaaliksi, vaikkakin saa välillä puuskuttamaan. Toivottavasti tämä on ohi ennen kesää ja paahtavaa kuumuutta! 

Tämän blogitekstin kuvat ovat omalta pihaltamme, jota olen katsellut uusin silmin. Jokaisella kierroksella löytää jotain uutta, vaikka olen kävellyt täällä ensimmäisen kerran jo vuosi siten. 

Onneksi on piha

Kodin seinien sisällä elämän on entisenlaista. Teen gradua ja muita kirjoitustöitä, kudon, luen, kuuntelen äänikirjoja, teen kotitöitä, ruokaa. Muutama päivä sitten kaivoin pakastimesta ennen joulua sinne laittamani piparkakkutaikinan lopun ja leivoin sen pipareiksi. Päiväkahvit olivat erityisen makoisat paitsi pipareiden takia myös siksi, että mieheni teki etätyöpäivän. Parvekkeella oli +20 astetta, joten istuimme siellä ja ihmettelimme vastapäistä mykkää rakennustyömaata.

Saapa nähdä, mitä elämä on ensi jouluna

Elämä täällä on erilaista, mutta ihan hyvää elämää. En tiedä aletaanko rajoituksia löysyttää vai kiristyvätkö ne vielä. Sitä saa mitä tulee.

Ambulanssilla koronatesteihin

Kotona. Tällä kertaa se vei 70 tuntia koronaviruksen takia. 

Kotimaan pohdintoja

Suomen loma meni nopeasti kuten aina. Seurasimme loman aikana tiiviisti sekä Suomen että Hongkongin uutisointia koronaviruksesta. Kuulimme tilanteesta myös Beihaissa asuvilta suomalaisilta ystäviltämme. 

Loman lähetessä loppuaan olimme yhä epävarmoja siitä, palaammeko takaisin Beihaihin. Saimme varmistuksen paluusta päivää ennen lähtöä. Olin toki hankkinut muistilistalla olevat tavarat muun muassa ison kasan lankoja jo valmiiksi, joten paluuluvan saatuamme aloitin tavaroiden pakkaamisen. Olimme kuulleet, että Kiinasta ei tahdo enää saada hengityssuojaimia, joten tarkoituksemme oli hankkia niitä Suomesta. Tämä osoittautui haasteeksi. Kaikki hengityssuojaimet oli ostettu apteekeista ympäri Suomen. Kiinalaiset ostavat maskeja ja lähettävät niitä kotimaahansa. Apteekissa työskentelevän ystävän avulla saimme kuitenkin 100 maskia ostettua. 

Mitähän tästä pitäisi ajatella, ajattelin monta kertaa noiden kolmen ja puolen viikon aikana. En löytänyt siihen vastausta. Sen tiesin, että en sinällään pelkää koronavirusta. Minulla ei ole perussairauksia, joten vaikka saisin tartunnan, se ei todennäköisesti olisi minulle vaarallinen. 

Mielessäni risteili ajatuksia: Palaanko, vaikka minun ei ole pakko? Entä jos tilanne pahenee, enkä pääse pois vaikka haluaisin? Sinänsä lopullinen päätös oli helppo. Tämä on mieheni ja minun yhteinen ulkomaan komennus, ja toisaalta Kiinassa on tällä hetkellä ainoa kotini. Lisäksi asiat Suomessa ovat sen verran järjestyksessä, että paluu oli mahdollista. 

Matkalla Suomesta Kiinaan

Lentomme Hongkongista Manner-Kiinaan oli peruttu jo muutamia viikkoja aikaisemmin. Meille järjestyi korvaava lento Hongkongista Bangkokiin ja sieltä Manner-Kiinaan. Eri lentoyhtiöt ovat ottaneet erilaisia kantoja Kiinan lentoihin, mutta moni yhtiö tänne vielä lentää. 

Lähdimme Oulunsalon lentokentältä sunnuntaina klo 17.35. Yöllä lähti lento kohti Hongkongia. Koneessa kaikille jaettiin lappunen, jossa kerrottiin siitä, miten virukselta voi ja pitää suojautua. Koneessa aasialaiset matkustajat käyttivät maskia.

Muutos lentoaikataulussa pidensi jo muutenkin pitkää matkaamme. Vietimme kaksi yötä Hongkongissa. Hongkong oli ihana, kuten kuukausi sittenkin. Ihmisiä oli liikkeellä aika paljon, mutta hengityssuojainten käyttö oli lisääntynyt huimasti. Kuukausi sitten niitä käytti muuta prosentti ihmisistä, nyt muutama prosentti ei käyttänyt. Kaikki näkemäni hengityssuojaimettomat olivat länsimaalaisia. 

Hongkong tuntui erilaiselta

Minä tiesin, että Kiinassa ja varsinkin Beihaissa hengityssuojaimet ovat pakollisia, joten aloitin sen käytön jo Hongkongissa. Vaikka aiemmin olin ihmetellyt hengityssuojainten käyttöä, se tuntui yllättävän luontevalta. Hongkongin lentokentällä suojain oli lähes kaikilla, mutta Bangkokissa vähemmistöllä ja edelleen suojattomia olivat vain länsimaalaiset. Molemmilla lentokentillä mitattiin lämpötila kaikilta matkustajilta. 

Maskeihin tottuu nopeasti

Nanningiin saavuimme keskiviikkona klo 16. Ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheutti lämpötilanmittaus, jonka perusteella jouduin erityismittaukseen. Passistani otettiin kopio ja osoitteeni ja puhelinnumeroni otettiin ylös. Lämpöni mitattiin kainalomittarilla, ja se oli ilmeisesti riittävän matala, koska pääsin jatkamaan matkaa.

Automatkalla meidät pysäytettiin tietullissa ja auton ja meidän autossa olevien tiedot otettiin ylös lämpötilan mittauksen lisäksi. Aina kun passi otetaan pois, saan jostain syystä tykytyksiä. Varsinkin kun en ymmärrä mitään käytävästä kiivaasta kiinankielisestä keskustelusta. Pääsimme jatkamaan matkaa, ja seuraava lämpötilan mittaus oli kotitalomme portilla. Kuskimme jätti meidän portille, koska talon alueelle ei pääse muut kuin asukkaat. Vihdoin olimme kotona, oli keskiviikkoilta ja kello oli iltakahdeksan paikallista aikaa.

Kuume vei sairaalaan

Torstaina minulle nousi kuume. Muita oireita ei ollut, mutta tiesin, että minun on otettava yhteys lääkäriin. Lääkäri oli yhteydessä paikallisiin viranomaisiin, joiden ohje oli lähteä paikalliseen sairaalaan koronatestiin. Koronaepäiltyjä ei kuljeteta henkilöautoilla vaan ambulanssilla, jonka henkilökunnalla on asiallinen suojaus. Talomme pihalla puin hengityssuojaimen lisäksi myssyn, kenkäsuojat ja hansikkaat.

Ambulanssi ajoi pillit soiden hiljaisten katujen läpi. Matkalla minulta mitattiin lämpö ja verenpaine. Sairaalassa minut ohjattiin erilliseen kuumepotilaita vastaanottavaan sairaalan sivuosaan, jossa henkilökunta oli pukeutunut suojiin päästä varpaisiin. Istuin muiden epäiltyjen kanssa odotushuoneessa, turvaväli muihin oli metrin. Minulta otettiin verikoe, jonka jälkeen sairaanhoitaja saattoi minut ja kaksi kiinalaista naista ct-tutkimukseen. Kuvauksen jälkeen hoitaja saattoi meidät takaisin odottamaan tuloksia. Koronatutkimus oli onneksi negatiivinen.

Sain omalta lääkäriltä ohjeen, miten ja missä järjestyksessä suojat pitää riisua. Sain ohjeen pestä kaikki päälläni olevat vaatteet ja mennä kotona välittömästi suihkuun. Virus elää myös pinnoilla. Vaikka minulla ei ollut virusta, odotustiloissa saattoi olla joku, jolla se oli. Tämä reissu antoi minulle kuvan siitä, mitä tapahtuu ja miten nopeasti.

Miltä elämä näyttää ja tuntuu? 

Beihaissa moni asia on muuttunut tämän kuukauden aikana, jonka olimme pois. Hengityssuojainten käyttö on rangaistuksen uhalla pakollista aina, kun on kodin ulkopuolella. Ravintolat ja liikkeet ovat kiinni. Rakennustyömaat ovat hiljaisia. Meidän edessämme yötä päivää rakenteilla olleet talot ovat ensimmäistä kertaa täysin autioita. Kiinan valtio ei ole sallinut työntekijöiden palata töihin tai pitää yrityksiä auki. Elintarvikekaupat ovat auki ja lähes kaikkea on saatavilla. 

Kiinni.

Kiina taistelee virusta vastaan. Pahimmat sairausalueet on suljettu. Tietullut rekisteröivät kaikki kulkijat. Lämpötiloja mitataan joka paikassa, porteilla, kentillä, kaupoissa jne. Kuumeilevat ja oireilevat henkilöt tutkitaan nopeasti ja tarvittaessa eristetään muista. Kaupunkeja desinfioidaan järjestelmällisesti. Ihmisiä kehotetaan välttämään turhaa ulkona liikkumista. Useamman henkilön kokoontumiset on kielletty. Kiinalaiseen puhelinnumeroomme tulee joka päivä useita ohjeita ja kehotuksia. Talomme pihamaalla kovaääniset antavat toimintaohjeita. Kadut ovat todella hiljaisia.

Tähän aikaan on normaalisti ruuhkaa

Kiinalaiset pysyvät kodeissaan

Mitähän tästä pitäisi ajatella, ajattelen. Mihin suuntaan tämä on menossa? Milloin virus kääntyy kohti tuhoaan, kuten se jossain vaiheessa tekee? Pysyykö virus täällä Beihaissa kurissa vai suljetaanko kaupunki jossain vaiheessa ja jäämme tänne jumiin? Tämä on ehkä ainoa todellinen pelkoni. 

Ajatukset Kiinassa ja koronassa

Tulimme Suomeen kaksi viikkoa sitten. Koronavirus oli saanut ensimmäiset kansainväliset uutisointinsa, mutta arkeen se ei vielä vaikuttanut. Lähtiessämme elämä Beihaissa oli tavanomaista.

Tämän kahden viikon aikana Kiina on ollut jatkuvasti uutisissa. Uusia koronatapauksia on tullut esille joka päivä, ja kuolleiden määrä lisääntyy.

Epävarmuutta paluusta

Emme tienneet vielä aamulla, pääsemmekö takaisin Kiinaan. Lentoyhtiöt eri puolilla maailmaa ovat peruneet viruksen takia lentojaan, mutta meidän ensi sunnuntain lentomme Helsingistä Hongkongiin on ollut yhä voimassa. Lentomme Hongkongista Zhanjiangiin eli Manner-Kiinaan peruttiin joitakin päiviä sitten. 

Täällä Suomessa ajatukseni ovat karanneet usein Kiinaan. Kiinasta on ehtinyt tulla toinen kotimaani, ja siellä on monia tuttavia, joita ajattelen. Minä voin valita, menenkö sinne takaisin, mutta kiinalaiset tuttavani eivät voi. 

Tiedän, että Kiina taistelee virusta vastaan kaikin keinoin. Kiinalainen uusivuosi on vuoden merkityksellisin juhla kiinalaisille. Kaupunkien juhlallisuuksia peruttiin ja ihmisiä kehotettiin pysymään kotona. Jopa kokonaisia kaupunkeja on suljettu. Juna- ja lentomatkoja on peruttu, ja lentokentillä on seurattu matkustajien lämpötiloja. Virus itää jopa kaksi viikkoa, joten kaikkia sairastuneita tämä ei tietenkään ole saavuttanut. 

Myös kotikaupungissani Beihaissa taistellaan viruksen leviämistä vastaan. Koulut ovat yhä kiinni uudenvuodenloman jälkeen ja pysyvät suljettuina toistaiseksi. Ravintoloita, liikkeitä ja katuja on suljettu. Vartijat vartioivat näitä suljettuja katuja ja estävät ihmisiä liikkumasta kielletyillä alueilla. Ihmisiä kehotetaan välttämään ulkona liikkumista ja käyttämään maskeja silloin, kun liikkuminen on välttämätöntä. 

Takaisin Kiinaan

Saimme juuri tietää, että korvaava lento on järjestynyt eli sunnuntaina meidän on tarkoitus aloittaa pitkä matka takaisin kotiin. Minulla on kaksi päivää aikaa valmistautua, kun vain tietäisi miten.

Ajatukseni ovat ristiriitaiset. Toisaalta uutisointi herättää huolta. Toisaalta yhteinen taistelu on käynnissä. Ajatukseni ovat Kiinassa. Punainen matkalaukku pitää jälleen pakata.

Saapa nähdä, millainen matkasi nyt on