Kun heräsin, oli kaksikymmentäneljä tuntia jäljellä

On karanteenin kolmastoista päivä. Päivät ovat kuluneet sykleissä. Aluksi kaikki oli uutta, ja rutiineita piti hakea. Rutiinit muodostuivat kuitenkin nopeasti, ja niistä tuli tärkeitä. 

Minulla on ollut univaikeuksia jo Suomessa, ja nämä olosuhteet eivät ole niitä helpottaneet. Aamut ovat siksi yleensä alkaneet klo 04-06 maissa. Olen juonut kupin pikakahvia ja lukenut viestit ja somepäivitykset. Olen tarkastanut aamupalaan asti gradua, koska aamulla olen näköjään virkeimmilläni. 

Aamupala ilmestyy oven taakse klo 07 jälkeen: tuojasta riippuu soittaako hän ovikelloa vai koputtaako hän. Osa ei tee kumpaakaan vaan vain jättää ruokapussit alustalle. Syön ikkunan ääressä ja katselen/kuuntelen edellisen illan BB-koosteen. En ole ikinä katsonut näin paljon BB:tä. Aamupala on päivän paras ateria, nautin joka suupalasta. 

Kahdeksalta mittaan lämmön ja merkitsen sen lapulle, jonka saimme tulopäivänä. Lämpö on pysytellyt alle 37 asteen. Mikäli se olisi yli 37.3 tai minulla olisi oireita, lääkäri luultavasti olisi yhteydessä. Kahdelta mittaan lämmön uudestaan ja ilmoitan molemmat lukemat skannaamalla WeChatin avulla lämpöilmoituskoodin. Lämmön lisäksi siinä kysytään oireista. 

Yhdentoista ja kahdentoista välillä tulee lounas ja seitsemäntoista maissa päivällinen. Ne eivät ole olleet kovin maistuvia. Yritän syödä noin puolet, enempään en pysty, vaikka tuntuukin hankalalta heittää ruokaa hukkaan. 

Muu aika on täytettävä jollakin. Olen kävellyt joka päivä 5 kilometriä. Se ja muu edestakaisin kuljeskelu riittää saamaan aktiivisuustavoitteen täyteen, tämä on ollut yllätys. Liikunta ei siis vaadi kovin suurta tilaa. Olen kutonut sukat ja aloittanut säärystimet, kirjoittanut ja lukenut, pessyt pyykkiä ja seurannut muita karenteenilaisia. 

Äänikirjoja olen kuunnellut paljon. Teen esseen lastenkirjallisuudesta, ja tämä on ollut hyvä aika kuunnella esseen vaatimat seitsemän kirjaa. Olen ollut iloisesti yllättynyt, että kirjalistan noin kahdestakymmenestä kirjasta ääni- tai e-kirjoina löytyy noin kymmenen. Minun ei tarvinnut tuoda mukanani muuta kuin teoriakirjat. 

Eilen otettiin 12. päivän koronatesti, joka oli tällä kertaa suusta otettava testi. Testi voisi olla kaikkea mahdollista suu-, nenä- tai verinäytetestiin tai näiden yhdistelmään. Meille sattui helppo vaihtoehto. Monet asiat ovat täällä sattumaa. 

Viimeiset kolme päivää ovat olleet pitkiä. Odotan poispääsyä, raitista ilmaa ja ihmisten näkemistä ja ruokaa ja kylmää olutta. Ja mieheni näkemistä. Olemme nähneet viimeksi 82 päivää sitten, ei sillä että laskisin päiviä vaikka laskenkin. 

Aamulla tuli soitto, ja sain kuulla, että minut haetaan huomenna kello 7.30 huoneesta. Aiemmin karanteeni kesti usein täydet 14 vuorokautta, mutta hotellikapasiteetti lienee äärirajoilla, ja huoneet täytyy saada samana päivänä seuraavien käyttöön. Neljä tuntia ennen 14 vuorokauden täyttymistä vapautuminen ei tietysti haittaa minua. Ei sillä, että laskisin tunteja vaikka laskenkin. Enää 20 tuntia. 

Minun huoneessani on luultavasti huomenna joku toinen. Hän kehittelee omat rutiininsa, ensin ihmetellen ja sitten tottuen. Ehkä hän katselee ulos minun ikkunastani ja istuu minun tuolissani juomassa kahvia tai luultavasti teetä. 

Vähäksi käy ennen kuin loppuu

 

Huone aurinkoparvekkeella

Seitsemän vuorokautta on kulunut. Viikko sitten lento oli laskeutunut, ja kävelin Shanghain kentällä pää vähän sekaisin nukkumattomuudesta ja siitä fiilisestä, että olen vihdoin täällä. Olen vihdoin täällä! 

Eristyksessä 

Bussi toi minut tähän hotelliin, ja suojapukuinen nainen saatteli minut huoneeseeni. Sen jälkeen en ole nähnyt ihmisiä, paitsi kerran vastapäisen huoneen naisen, kun nappasin ruokani oven ulkopuolelta ja muutaman kerran ovisilmästä suojapukuisen ruuantuojan. 

Kaipaan ihmisiä. Eilen kaipasin erityisen paljon puhetta. Kukaan ei ole puhunut minulle kasvokkain viikkoon. Ystävä lähetti videon, ja minä hymyilin sille täällä itsekseni. Iltapäivällä kävin pitkän ääniviestikeskustelun mieheni kanssa ja tyttäreni soitti illalla. Sitten oli taas hyvä eristäytyä. 

Huoneen kokoinen elämä

Aika kuluu hyvin ja nopeasti. Päiviin on tullut rutiini, mikä tekee niistä tylsiä mutta lohdullisia. Asiat toistuvat ja johtavat riittävän monen kierroksen jälkeen kotiutumiseen. Olen ollut virkavapaalla jo niin kauan, että hitaat rutiinit ovat tulleet tutuiksi. 

Elämä on tämän huoneen kokoinen. Huonetta ja hotellia ei voi valita. Lentokentällä määrätään, mihin mikäkin porukka menee. Minä satuin siihen porukkaan, jonka bussi toi tänne. Matkaa oli 30 minuuttia kentältä ja joitakin kilometrejä keskustasta. Jotkut ovat matkustaneet jopa kaksi tai kolmekin tuntia, minulla kävi siis tuuri. Hinta vaihtelee muutamasta satasesta noin viiteen sataan Renminbiin yöltä. Taso vaihtelee vielä enemmän, eikä aina korreloi hinnan kanssa. 

Parveke vai ei?

Luin vuosia sitten matkatoimiston esitteestä, että mikäli itselle sattuu varjoinen näkymä sisäpihalle ja naapuri saa merinäkymän, kannattaa olen iloinen naapurin aurinkoparvekkeesta. Kun tulin huoneeseen, minua jännitti, saanko parvekkeen. 

Tämä on tavallinen ihan kiva huone. Kokolattiamatto toisaalta vaientaa ääniä (ääniherkälle hyvä juttu), mutta toisaalta ei ole puhdistettavissa ja vaikuttaa hengitysilmaan. Huoneessa on lähes koko seinä kokoinen ikkuna, jonka edessä on koroke, jolla voi istua katselemassa maisemia ja ihmisiä, mutta ikkunaa ei voi avata. Ilmastointi on siksi pidettävä koko ajan voimakkaimmalla mahdollisella tai hengittäminen käy raskaaksi. Osalla karanteenilaisista ikkuna on teipattu tai se on sisäpihalle tai hotellin seinään, eivätkä he näe taivasta kahteen viikkoon. 

Ruoka on ihan hyvää, tiedän että monella on parempaa ja monella huonompaa. Voin tilata hedelmiä ja muita pakattuja ruokia, ja niitä toimitetaan kahdesti päivässä, joihinkin hotelleihin toimitetaan tavaraa kahdesti viikossa ja joihinkin ei ollenkaan. Minulla oli kylpypyyhe, joissakin on kolme tai ne vaihdetaan välillä, miehelläni ei ollut yhtäkään. 

Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on aurinkoparveke tuon ikkunan takia. Näkymä on ihana ja kaunis ja viihdyttävä. Päivisin voin katsella ihmisiä puuhissaan ja iltaisin suurkaupungin valoja. Ikkunastani näkyy Shanghai Financial Center Building, Oriental Pearl Tower (jonka läpinäkyvällä näköalalattialla kävelin seitsemän vuotta tietämättä, että tästä maasta tulisi joskus kotimaani) ja maailman toiseksi korkein rakennus Shanghai Tower. Tehdessäni päivälenkkiä voin nauttia puolet matkasta ulkomaisemasta ja puolet ruskeasta kokolattiamatosta. 

Tälle päivälle oli varattu pieni salmaripullo. Päivälenkin jälkeen avasin sen ja kaadoin Suomen erämaamökkielämään kuuluvaa juomaa retkikuppiin. Viimeinen viikko lähti käyntiin, viikon päästä olen ulkona ja hengitän syvään.

Korokkeella syön aamupalan, lounaan ja päivällisen

Keskellä näkyvät tekstissä mainitut tornit

Aamusta iltaan ikkunan ääressä

Enpä ole ennen ajatellut, miten iloinen voi olla taivaasta

 

Ylihuomenna on puolivälin aatto

Tänään on neljäs päivä. Ajanlasku on muuttunut hitaaksi. Aikaa lasketaan tunneissa, päivissä ja lopulta myös viikoissa. 

Rutiineita

Aamu alkaa kahdeksalta, jolloin pitää mitata lämpö. Aamupala odottaa silloin jo oven takana. Aamupalaksi on yleensä rasia puuroa ja rasia dumplingseja, maitoa tai pieni purkki jogurttia sekä kiinalainen pulla. Tänään oli nuudeleita ja olin pettynyt, koska aamupala on yleensä päivän ainoa ateria, joka syön kokonaan. En tykkää nuudeleista - aamulla.

 

Aamupäivällä kirjoitan gradua, jos olen nukkunut riittävästi. Neulon sukkaa ja kirjoitan novelleja, kuuntelen äänikirjoja ja tv-sarjoja, jotka eivät vaadi katselua ja viestittelen Kiinassa asuvien tuttujen kanssa. En jaksa katsoa juuri mitään. Paitsi ikkunasta ulos ja sitä saatan tehdä tunteja päivässä. 

Kahdeltatoista tulee lounas. Riisin lisäksi tulee jotain keitettyä kasvista ja lihaa/kalaa/äyriäisiä/tofua kolme komponenttia. Syön siitä kolmanneksen tai puolet ja sitten olen ihan täynnä.

Keskipäivällä kirjoitan gradua, jos olen nukkunut riittävästi. Neulon sukkaa ja kirjoitan novelleja, kuuntelen äänikirjoja ja tv-sarjoja, jotka eivät vaadi katselua ja viestittelen Kiinassa asuvien tuttujen kanssa. En jaksa katsoa juuri mitään. Paitsi ikkunasta ulos ja sitä saatan tehdä tunteja päivässä. 

Kahdelta pitää mitata lämpö ja kolmeen mennessä ilmoittaa molemmat lämmöt koodilla. Ilmoituskenttä on onneksi englanniksi, usein näin ei ole vaan asioita joutuu arpomaan. 

Iltapäivällä kirjoitan gradua, jos olen nukkunut riittävästi. Neulon sukkaa ja kirjoitan novelleja, kuuntelen äänikirjoja ja tv-sarjoja, jotka eivät vaadi katselua ja viestittelen myös Suomessa asuvien tuttujen kanssa. En jaksa katsoa juuri mitään. Paitsi ikkunasta ulos ja sitä saatan tehdä tunteja päivässä.

Viideltä tulee päivällinen. Sisältö on sama kuin lounaalla, ja syön sitä yhtä paljon kuin lounasta. 

Illalla neulon sukkaa ja kirjoitan novelleja, kuuntelen äänikirjoja ja tv-sarjoja, jotka eivät vaadi katselua ja viestittelen myös Suomessa asuvien tuttujen kanssa. En jaksa katsoa juuri mitään. Paitsi ikkunasta ulos ja sitä saatan tehdä tunteja päivässä. 

Nukkumaan menen yhdeksältä, jos en ole nukkunut edellisenä yönä ja yhdeltätoista jos olen nukkunut. Nyt joka toinen yö on mennyt nukkuessa ja joka toinen valvoessa, koska jet lag. 

Rytmi syö aikaa

Muita tärkeitä etappeja ovat joka toinen päivä ja viikonloppuna joka päivä juotava ylimääräinen kahvi, salmaripullo, jonka aion juoda puolivälin kunniaksi, kuulemani mukaan 12. päivä otettava covid-testi, jolloin tapaan ilmeisesti oikean ihmisen ja 14. päivä, jolloin minut päästetään (toivottavasti) ulos.

 

Eilen jaksoin aloittaa kuntoilun. Kävelin huoneessa viisi kilometriä. Täällä mahtuu tekemään 28 askeleen kierroksen, ja kello mittaa matkan, joten voin kuunnella äänikirjaa tai jotain tv-sarjaa. Tänään kuuntelin Tähdet tähdet tv-sarjan hiphop-jakson. 

Muuta ajankulua on pyykinpesu. Kuivuria ei tietysti ole eikä edes avattavaa ikkunaa, mutta pyykit kuivuvat yllättävän hyvin. Pidän kiinni päivärytmistä vaihtamalla aamulla päivävaatteet ja pysyttelemällä päivän pois sängystä. Toinen syy jälkimmäiseen on se, että samoissa lakanoissa on viihdyttävä kaksi viikkoa. 

Yhdessä yksin

Elämä soljuu hyvin ja helposti. Paitsi suomalaisten tuttujen viestit, minua auttaa todella paljon myös vertaistuki. Tämän saman ovat kokeneet mieheni ja Beihaissa asuvat tuttuni, joten he tietävät, mitä tämä on. Tapasin lisäksi Shanghain lentokentällä suomalaisen kohtalotoverin, joka asuu tässä samassa hotellissa mutta eri puolella käytävää. Tiedän siis, millainen takapihanäkymä on. Häneltä lainasin myös kirjoitukseni otsikon. 

Kuulun myös suomalaisten WeChatissa toimivaan karanteeniryhmään, joka on tällä hetkellä hiljainen, mutta tiedän, että siellä voi kysyä neuvoa karanteenissa olevilta ja jo olleilta. Kuulun myös kahteen suureen kansainväliseen WeChat-ryhmään, joissa saa paitsi neuvoja myös tukea. Meitä on paljon joka puolelta maailmaa. Näiden ryhmien suurin anti on ollut se, että jos ihmiset pärjäävät pienten taaperoiden kanssa kaksi viikkoa karanteenissa, minulla ei todellakaan ole mitään hätää. Niin kuin ei olekaan.

Pitkä matka Kiinaan, oma paluu

Terveisiä Shanghaista. Tässä on seuraavan kahden viikon näkymä karanteenihotellistani. Minulle sattui aurinkoparveke, koska näkymäni sisältää vesielementin.

Kuva ei tee oikeutta vangitsevalle maisemalle

Pitkä kesä Suomessa piteni syksyyn saakka

Menin Suomeen toukokuun alussa. Matkustamista varten tarvitsin luvan poistua maasta, mutta muuten kaikki sujui helposti. Paluu oli vähän monimukaisempi. Suomeen lähtiessäni en tiennyt, milloin voisin palata, ja oleskeluni venyikin viiden kuukauden mittaiseksi. Heinäkuun lopussa ensimmäiset palaajat alkoivat saada lupia, ja silloin minä päätin aloittaa valmistelut.

Minulla on Kiinaan kolmen vuoden oleskelulupa, mutta kaikki oleskeluluvat peruttiin viime keväänä.  Ensimmäinen askel oli maahantuloviisumin hakeminen. tai oikeastaan toinen. Ensiksi tarvitsin kutsukirjeen Kiinasta, se tuli noin kahdessa viikossa 

Viisumia varten täytin noin kymmensivuisen hakemuksen, otin kuvat ja lähetin hakemuksen sähköisenä tarkistettavaksi yhteistyökumppaneille, postitin myös passini heille. He toimittivat hakemuksen ja passini Kiinan lähetystöön, joten minulta säästyi matka Helsinkiin, sormenjäljet vaativat lähetystössä käynnit, mutta ne ovat onneksi voimassa viisi vuotta. Viisumin käsittely kesti alle viikon ja passi viisumeineen toimitettiin minulle kotiin. 

Tai no kotiin ja kotiin. Asuin Suomessa ollessani kuudessa eri osoitteessa, muun muassa siskoni perheen kotona hänen 7-vuotiaan pojan kämppiksenä useamman viikon ja tyttäreni kaksion olohuoneessa muutamaan otteeseen. Kahdessa pitempiaikaisessa paikassa purin suurimman osan tavaroista kaappeihin, mutta muuten elin matkalaukkuelämää. 

Ensimmäinen varattu lentoni olisi ollut 11. syykuuta. Sitä lentoa Kiina ei kuitenkaan ottanut vastaan, joten varasin uuden lennon 1. lokakuuta. Olisin voinut lentää aikaisemmin Amsterdamin kautta, mutta kaikkine vaadittavine lappuineen halusin lähteä Suomesta. Lähtöpäivään mennessä uusia lentoja oli hyväksytty myös Suomesta, mutta reilun kahden viikon lisäaika ei haitannut lainkaan. Ehdin siis nähdä paitsi Suomen kevään ja kesän, myös hehkuvan syksyn, lempivuodenaikani. 

Paluuvalmisteluja uusimpien ohjeiden mukaisesti

Lentoa varten tarvitsin leiman Kiinan lähetystöltä. Leimaa varten tarvitsin max 72 tunnin ikäisen negatiivisen covid-tuloksen, kuvan tai vastaavan passista ja allekirjoitetusta terveysselvityksestä. Onneksi Kiina on tarkoin määritellyt ne paikat, joiden ottama testi hyväksytään, joten sitä ei tarvinnut miettiä. Finnair aloitti yhteistyön koronatestauksessa Terveystalon kanssa 28.9. joten valitsin sen. Kävin testissä ma klo 14 ja ti klo 23 sain tuloksen. Lähetin pyydetyt dokumentit lähetystöön sähköpostilla ja sain leimatun luvan klo 11 keskiviikkona. Tässä minulla oli tuuria, osa on saanut lupansa muutamaa tuntia ennen lentoa, ja siihen minulla on aivan liian vähän hermoja. 

Olin tullut Suomeen pienellä lentolaukulla, koska en halunnut laittaa tavaraa ruumaan, joten tällä kertaa en pakannut punaista matkalaukkua. En kuljetellut vaatteita enkä kenkiä ym., Suomeen, joten niitä en tarvinnut nytkään kuin karanteenia varten. Laukussa oli muutamien vaatteiden lisäksi puurohiutaleita ja vähän karkkia, lankaa ja puikot, kirjoja ja pyyhe ja astioita, pesuaineita, puhdistuspyyhkeitä jne. Lisäksi mukanani on iso läjä ääni ja e-kirjoja. Olin kuullut, että hotellien taso ja siisteys vaihtelee hyvin paljon, joten karanteeniin kannattaa varustautua. Joihinkin hotelleihin ei voi tilata mitään ulkopuolelta.

Ja tärkein niistä on kahvi

 

Karenteenisukat olkoot pinkit

Karkkia, pähkinöitä ja salmaria, perustarvikkeet

Kentältä toiselle, koneesta toiseen

Lento Oulusta lähti eilen klo 14. Sitä ennen piti ladata China custom appi, johon merkittiin muiden tietojen lisäksi lentokoneen istumapaikka mahdollisten sairastuneiden lähellä istuneiden löytämiseksi. Apista saamani koodi oli voimassa 24 tuntia, ja sitä kysyttiin sekä Oulun että Helsingin kentällä. Matkatavarat toimitettiin onneksi suoraan Shanghain koneeseen. Maskin laitoin ennen lentokentälle menoa ja muutaman maskinvaihdon jälkeen riisuin sen vasta hotellissa. Lentokoneessa, Kiinan kentällä ja tietysti myös matkalla karanteenihuoneeseen sitä on pidettävä koko ajan.

Helsingissä ehdin käydä loungessa juomassa kahvia ennen portille siirtymistä. Portilla virkailija kiersi odottavien parissa tarkistamassa lähetystön luvat ja tekemässä merkinnät boarding-passiin. Portilla tarkistettiin vielä boarding-passien lisäksi passit, viisumit ja lämpötila sekä China custom apin QR-koodin väri. 

Kone oli muutamaa paikkaa lukuun ottamatta täynnä. Ruokaa tarjoiltiin nousun jälkeen ja ennen laskua, ja se oli tavanomaista. Heinäkuun lentävillä oli aika vaatimattomat eväät meihin verrattuna. Lämpö mitattiin kerran. Kone oli perillä 2.30 Suomen aikaa, joten nukkumisesta oli turha haaveilla. Matka kului elokuvia katsellen. 

Shanghain lento kesti 8,5 tuntia, ja laskeuduimme ajoissa. Kentällä kaikilta tarkistettiin jälleen QR-koodi. Meidät päästettiin pois muutaman kymmenen hengen ryhmissä, ettei muodostuisi ruuhkia. Tästä alkoi uskomattoman sujuvasti toiminut kulku kohti päätepistettä eli hotellihuonetta. 

Uudet kenttämuodollisuudet

Kentällä kuljettiin tarkasti määriteltyä reittiä pitkin, ja reitin varrella oli suojapukuihin pukeutuneita ihmisiä ohjaamassa. Ensimmäiselle tarkastuspisteellä katsottiin passit ja China custom-apin koodi. Seuraavalla pisteellä sain koronatestauslomakkeen, jonka allekirjoitin seuraavalla passin näyttämisen lisäksi. Sitten oli vuorossa pöytä, jossa sain lupapaperiini tarran ja identtisellä tarralla varustetun näyteputkilon. Näiden kanssa jatkoin matkaa hitaasti etenevään jonoon koronatestaukseen. Odottaessani näin, miten testi otetaan, joten pystyin hieman varautumaan. 

Testipisteitä oli pitkä rivi, ja istahdin omaan lokerooni. Jälleen passini tarkastettiin. Laskin maskini pois nenän kohdalta, suun kohdalla se kehotettiin pitämään edelleen. Testipuikko työnnettiin oikeaan sieraimeen ja pyöräytettiin muutaman kerran. Se oli paikallaan muutaman sekunnin ja sama toistui vielä kaksi kertaa. Tämän jälkeen on vielä jäljellä sama uudella tikulla toisesta sieraimesta. Silmät valuivat lopulta vettä tämän seurauksena. Lomakkeen kanssa jatkoin matkaa, ja se otettiin pois vasta seuraavalla pisteellä. 

Sitten pääsin normaaliasioihin eli passin, viisumin ja maahantulokortin tarkistukseen. Minulla meni taas hieman enemmän aikaa, koska ihmetystä aiheutti kaksi voimassa olevaa ”viisumia” eli oleskelulupani ja maahantuloviisumini. Pääsin kuitenkin kasvotunnistuksen jälkeen eteenpäin hakemaan laukkuani. Pieni lentolaukkuni näytti vähän säälittävältä muiden jättilaukkujen seassa. Osalla oli jopa 5-8 laukkua mukana, joten minun kulkuni oli hyvin helppoa. 

Laukun kanssa seurasin muita kulkijoita kohti busseja. Matkan varrella meidät jaettiin vielä Shanghaissa asuviin ja muihin. Hotellit ovat Shanghaissa kovassa käytössä karanteenilaisten takia, joten Shanghaissa asuvat pääsevät yleensä 1-7 päivän kuluessa kotikaranteeniin. Tällä viimeisellä suoralla piti ladata Shanghain oma appi, siihenkin sai tarvittaessa apua englantia puhuvilta virkailijoilta. Tämän apin QR-koodia ja passia piti näyttää viimeisessä tarkastuspisteessä, jossa passi otettiin talteen. Meidät ohjattiin odottamaan ulko-oven läheisyyteen, ja kun tarpeeksi ihmisiä (noin 15) oli kasassa, saimme mennä bussiin. Samaan bussiin ja hotelliin sattui toinen suomalainen ja vaihdoimme yhteystietoja. 

Viimeinen siirtymä kohti hotellia

Bussimatka kesti alle puoli tuntia, mutta hotelliin pääsy bussista noin tunnin. Latasimme jälleen uuden ohjelman, jonne syötimme tietojamme ja suunnitelmiamme. Meidän haettiin bussista muutaman hengen porukoissa kirjautumaan hotelliin, minä olin viimeisten joukossa. Tässä vaiheessa väsymys alkoi ensimmäisen kerran iskeä. Pääsin kuitenkin lopulta täyttämään viimeiset laput. 

Meidät ohjattiin huoneisiimme ja pääsin asettumaan. Ja huokaisin. Matka koneesta hotellin pihalla kesti vain reilut kaksi tuntia. Kentällä kaikki olivat ystävällisiä ja avuliaita, ja vaikka välivaiheita oli paljon, asiat sujuivat helposti ja mukavasti (paitsi testi). Sängyn reunalla istuessa oli hetken epätodellinen olo.

Kokolattiamatollinen huoneeni

Nyt on ensimmäinen vuorokausi jo takana. Tästä se lähti kulumaan. Seuraavassa päivityksessä kerron hotellielämästä.

Iltanäkymä ikkunalauta-aitiosta

Loppuratkaisu perheen ensimmäiseen karanteeniin

On ollut ilo yhteiskirjoittaa blogia mieheni kanssa. Hän on toimittanut tekstit minulle, ja minä olen oikolukenut ne ja tehnyt tarvittavia korjauksia ja tarkentanut asioita. Kerran palautteeni oli ilmeisesti hieman kriittinen, koska vastaus oli: "Kiitos palautteesta. Otamme huomioon sen toimintamme kehittämisessä." 

Tässä vielä loppuhuipennus mieheni reilun kahden viikon kotimatkasta:

 

Karanteenihotellista - hotelliin

”Kirjoitan tätä tarinanosaa keskiviikkona Beihaissa, nykyisessä kodissamme, josta puuttuu siis vaimoni, joka on tulossa noin kuukauden päästä tänne myös. Saa nähdä, mikä on tarina silloin.

Koti odotti ennallaan

 

Viimeisenä karanteenipäivänä eli maanantaina pääsimme ulos klo 10:30, eli samalla kellon lyömällä kuin olimme karanteenihotelliin erityksiin saapuneet. Ohjeena oli laittaa matkalaukut hissiin ja ihmiset rappusia pitkin alakertaan, nimenomaan eri rappusia pitkin kuin mitä olimme kerroksiin nousseet. Alhaalla suojapukuiset ihmiset ojensivat kaksi todistusta, toinen oli todistus karanteenista ja toisessa oli tulokset kahdesta karanteenin aikana otetusta koronatestistä.  Ja sitten tavarat pihalla odottavaan autoon ja kohti parempaa ja komiampaa ja kalliimpaa hotellia.

Mitenhän ulkomaailmassa ollaan?

 

Pienen hetken auton kyydissä istuttuani kännykkä soi. Siellä oli avustajani Beihaista, joka sanoi, että on mukavaa kun pääsit pois ja kaikki meni hyvin, eikö totta? Ja lisäsi samaan pakettiin, että jos haluaa välttyä 14 vuorokauden kotikaranteenilta Beihaissa, pitää olla sekä nielu- että verikoekoronatestit negatiivisia. Jaha ja taas mennään, sillä aikaisemmat kolme testiä olivat vain nielutestejä. Matkalla hotelliin löytyi lennosta verikoepaikka, joten sinne ensin. Ja siellä perillä sanottiin, että pelkkää verikoetta ei voi ottaa, vaan ensi otetaan nielutesti ja sen lisäksi on mahdollista saada sitten vasta verikoetesti eli nyt on kasassa testit neljä ja viisi ja tulokset saadaan kuuden tunnin päästä. 

 

Shanghaissa on käytettävä yhä maskeja

Shanghaita vapaana miehenä

Ja sitten hotellille. Äkkiä kamat kämppään. Kohta on oltava toimistolla, iso pomo odottaa. Ei kerkee kunnolla syömään. Onneksi illalla on aikaa. Pääsen ulos hotellista, vältän aulabaarin kutsuvan oluttarjoilun ja pihalla kauhukseni huomaan mäkkärin. Pakko mennä syömään, pikalounaaksi angus-pekoniburgeri ja ranskalaisia. Oli muuten hyvä. Sitten toimistolle ja illalla ihan tietoisesti hieman liikaa bratwursteja ja kaveriksi niille joku olut.

 

Tiistaina Shanghaista kohti Beihaita, kahden ja puolentunnin lento. Kentällä normi kuumeenmittaus, terveysapin vihreän koodin näyttö ja turvatarkastus. Ylimääräisenä numerona oli lipputiskillä karanteenitodistusten näyttäminen, uuden terveysapin lataaminen ja perinteisen paperilapun täyttäminen, jossa kysyttiin ihan samat tiedot kuin aikaisemmin eli milloin saavuit, millä lennolla, mihin menet, millä passilla ja kuka oot. Jostain oli kertynyt hieman kiloja, ei siis minuun vaan laukkuun, joten pieni ylikuormamaksu ja sitten kohti konetta. Koneeseen, takariviin ja perillä lähes viimeisenä ulos. Jostain syystä länsimaalaiset laitetaan nykyisin usein taakse istumaan.

Lentokenttäjunassa

 

Lentokentät ovat yhä hiljaisia

Beihain koneessa!

Kalkkiviivoilla ja vihdoin yli

Huh, vihdoinkin Beihaissa. Pieni kävely, laukku hihnalta, kuumeen mittaus ja ulos. Eipäs sittenkään, lentokenttäpoliisi siellä iloisesti odottaa lappu kourassa, että ookko nää se länkkäri OPA? Heillä näkyi olevan ennakkotieto, että olen tulossa. Ja sitten taas mentiin eli täytä tämä lomake, samat kysymykset ja sitten tuolla on muuten koronatesti numero kuusi. Siihen meni tunti, kun olin eka länkkäri, jolla reenattiin kaikki oikeat laput ja testihommelit kohdilleen, ja kukaan virkailijoista ei tietenkään puhunut englantia, enkä minäkään ole oppinut kiinaa vieläkään puhumaan. Onneksi toinen ulkomaan passin omaava henkilö, joka osasi kiinaa ja englantia, otettiin kanssa testiin, ja hän toimi avuliaana tulkkina.

Tuttua huttua, kuskini kyydissä

 

Nyt on eka työpäivä takana ja mieli ei tee matkustaa Kiinasta mihinkään, jos siis meinaa palata Kiinaan takaisin. Oli se sen verran raskas testi- ja karanteenirupeama.  Taisin jossain välissä todeta, että Guangxin maakunnan ohjeiden mukaan joudun anomaan uudelleen oleskelu- ja työluvat. Tuohon prosessiin kuuluu terveystarkastus, joka on perjantaina. Ja johon kuuluu siis nykyään se koronatesti. Siis se seitsemäs testi 24 vuorokauden aikana. Jaha, ja taas mennään.

 

PS. voimia kaikille karanteenikavereille ja tuleville karanteenilaisille, olkoon tuuri puolellanne hyvän hotellin merkeissä!”

Olet tuhansien kilometrien päässä - toinen karanteeniviikko

Olli-Pekan karanteeni päättyy huomenna. Minun viisumihakemukseni toimitetaan ensi viikolla Helsingissä olevaan Kiinan viisumipalvelukeskukseen ja sitten odotan, myönnetäänkö minulle viisumi. Odotan myös sitä, salliiko Kiina Finnairin 11.9. päivän lennon laskeutua Shanghaihin. Sitä odottaessa saatte lukea Olli-Pekan toisesta karanteeniviikosta:

Yksi

”Kuinka kuluu multa maanantai, tämä mateleva maanantai. Oikeasti tänään on hieno päivä, karanteeniviikko kääntyi voiton puolelle, enää seitsemän vuorokautta jäljellä. Tätä pitää juhlia syömällä kokonainen pussi salmiakkia. Tällä voi varmistaa, että jos ei karanteeni verenpainetta nosta, niin ehkä sitten salmiakki sen tekee. Päivän perusrungossa ei ole mitään edellisen viikon normipäivästä poikkeavaa, vain kaksi hajahavaintoa, ilmastointi ja kaskaat. Tänään nimittäin huomasin, että keskipäivän lähestyessä ja ulkolämpötilan kohotessa viilennyksen teho laski. Huone on aavistuksen verran liian kuuma eli varmaan tuolla 25 asteen lähellä tai ylikin. Toinen asia on noiden kaskaiden äänen voimistuminen, nyt se kuuluu yllättävän kovaa huoneeseen asti. Kaskaiden, siis oletan, että ne on kaskaita, esiintymisen pitäisi olla äänekkäimmillään juuri ennen keskikesää, ei enää tähän aikaan. Olisko tämä lämpöaalto saanut nekin uudestaan siritykseen?

 

Kaksi

Emmä tiedä mitä tapahtuu, joku sotkee tätä asuntoa. Epäilen, että se on talonmiehen akka, tai ainakin siltä tuntuu, kun tajuaa, että ilmastoinnissakin on joku vaihtanut asetukset viilennykseltä auto-asentoon. Ilmankos kämppä ei viilene. Ja tuonkin hoksaamisen meni vuorokausi. Taitaa elinpiirin rajoittuneisuus rajoittaa myös omaa ajattelua. Tänään oli myös hyvä päivä tilata lisää hedelmiä ja pullotettua juomavettä, tällä tilauksella on tarkoitus pärjätä karanteenin päättymiseen asti. Puhelinkokousten ja muiden töiden lisäksi ajantäytehupiohjelmana on reilun tunnin pituinen erityisen lyhyen radan pitkän matkan kävely ja nyrkkipyykinpesu.

Piristää sekä mieltä että ruumista

 

Kolme

Ne tekee töitä sen eteen, sitä kaikki haluaa, että karanteenissa mahdolliset oireet havaitaan, ja tänään ilman oireita on oltu. Meillä Shanghain suomalaisilla karanteenilaisilla on vertaistukiryhmä WeChatissa.  Meitä on se likainen tusina omissa erityshotellihuoneissaan ympäri Shanghaita. Ryhmästä näkee, että karanteenihotellien taso vaihtelee laidasta laitaan, ja ruoka ym. käytännöt vaihtelevat myös aika tavalla. Pitää siis muistaa, että jos naapurilla on se aurinkoparveke loistavalla näköalalla ja itsellä näkyy ainoasta ikkunasta pilvenpiirtäjän rakennustyömaa, kannattaa olla onnellinen naapurin puolesta. Tämän keskiviikon viihdykkeen tarjosi paikallinen palokunta, joka saapui pillit puhkuen ja valot välkkyen tarkastamaan vastapäätä olevan rakennuksen palohälytystä. Muuten päivä on mennyt jo rutiiniksi muodostuneen kaavan mukaan, vähän kirjan tavaamista, puhelinta, muoviastiaruokailua, etäpalavereita ja lyhyen radan päiväkävely.

Neljä

Tänään on bileet, kaikki sileeks, sillä eka kymppi on takana ja jäljellä on neljä vaivaista vuorokautta. Jos totta puhutaan, tänään on ollut tylsä torstaipäivä. Normikokouksia huonojen yhteyksien äärellä, kiinalaisen kanttiinin perusruokaa, lukemista ja tunnin lenkki. Päivän suurin asia oli karanteenivalvojalta tullut uutinen nukleinihappotestiryhmän huomisaamuisesta liikkeellelähdöstä, joten käskivät odottamaan huoneessa. Hmm.. olinhan jo kerennyt suunnitella huomiselle karanteenipäivälle aamuostoksilla käymistä, pitkää lounasta ja illan baarikierrosta, mutta nyt joutuu jäämään sittenkin huoneeseen. Joka tapauksessa lintu tää kohta siivet levittää ja lentää pois.      

Viisi      

 

Pelkkiä varjoihmisiä kadut mustanaan ja silti hieno aamu, sillä avaruuspukuiset paikalliset oliot kävivät ovella ottamassa koronatestin. Tuloset tulokset saadaan huomenna. Oli muuten helppo testi, pikku sipaisu nielusta ja nenästä, ja sitten se oli ohi. Ja minulta kysyttiin, taas, että millä poistun karanteenihotellista ja, ups, voisitko mitata sen iltapäivälämmön, näin auringon laskiessa. Tänään tuli myös viesti, että jos on vihreän värinen koodi terveysapissa, niin kotikaupungissa ei tarvitse mennä kotikaranteeniin. Huh, hyvä juttu. Ja sitten puolituntia tuon jälkeen tuli toinen viesti, että punainen koodi muuttuu vihreäksi vasta 30 päivää maahan saapumisen jälkeen. Huh, huono juttu. Ja päätin kurkistaa, mitä apeissa näkyy, niitä on siis eri alueilla ja alustoilla omansa. Shanghain koodi, selkeästi punaisella, Beihain koodi, selkeästi vihreällä, olenko siis punavihreä vai värisokea? Odotellaan sinne maanantaille asti, niin näkee mikä väri on missäkin, kun karanteeni päättyy. Tänään löytyi myös lisää tekemistä, kun huomasin lattiaharjan huoneen oven vierestä lounasta noutaessani.  Pääsin poistamaan nuo mustat, suorat ja omia hiuksiani pidemmät hiukset lattialta pois.  Päivälliseksi oli etelä-kiinalainen herkku, kokonainen possu sorkka. Piti sitä vähän tutkia ja maistaa, mutta tuo varsinainen makuelämys jäi hyödyntämättä.  Odotat maailman loppua vain, se tulee kyllä, ei voi estää. Ja tulee se karanteeninkin loppu.

Elää syödäkseen...

vai syödä elääkseen?

 

Kuusi

Lauantai-iltana ravintolaan tarkoitus oli lähteä, mutta pelkkä negatiivinen koronatestin tulos ei vapauta karanteenista. Ja päivään lisätä ei voi mitään uutta kerrottavaa, muuten on liikaa edellisten päivien toistoa.

Seitsemän

 

Hullun hommaan, järjetöntä unelmaa, kuka eristyksen kautta paratiisiin päästä haluaa, siltä tuntuu myös sunnuntaina, kun päivä toistaa itseään jo ties monettako kertaa. Tänään alkoi mieltä ylentää huomisen aamupäivän toimintaohjeet, mistä päästä taloa ulos, mitä rappusia voi käyttää, hissiin voi tavarat laittaa, mutta sinne ei itse saa mennä. Enää 17 tuntia jäljellä. Jotenkin tulee mieleen tuo siviiliin pääsy tuolta armeijasta, jotain yhteistä on tunteessa. Onneksi tämä päiväni murmelina tai Tiivi-Taavi, uudestaan leikki loppuu kohta.  On muuten sellainen kokemus, että ei mielellään tätä kovin nopeasti toista, vaikka aikaa on ollut olla omien ajatuksiensa, enemmän kuin aikoihin. Ja tuohonhan sisältyy aina mahdollisuus ja riski.  Huomenna joutuu ottamaan taas käyttöön alla olevat tavarat. Kahteen viikkoon ei ole tarvinnut kenkiä eikä kauas katsomista helpottavia laseja. 

Muistatko milloin olet viimeksi ollut kaksi viikkoa ilman kenkiä?

 

Karanteenissa ei kauas tarvitse katsella 

Tälle viikolle kehittelin teemapäivämusiikkia eli valitsin yhden artistin tai yhtyeen, joka kunkin päivän aikana pääsääntöisesti kuuntelin. Tuon setin sisällöstä löytyy jokin pieni pätkä kunkin päivän tekstistä. Huomasitko ne kaikki? Kolmas nainen. Zen Cafe. Cheek. Freud, Marx, Engels & Jung. Kotiteollisuus. Mamba. Seminaarinmäen mieslaulajat.”