Suomessa olen 173 senttisenä hieman pitempi kuin naiset keskimäärin. Hiukseni ovat hiekanruskat kuten suurimmalla osalla suomalaisista, ja silmäni ovat vihreät. Suomen katukuvassa en erotu muista.
Kun ei sovikaan kaavaan
Beihaissa erotun. Minun pituisia ihmisiä näkyy kyllä välillä, mutta ne ovat kaikki miehiä. Kiinassa ihmiset ovat mustatukkaisia ja ruskeasilmäisiä. Naisilla näkyy aika paljon värjättyjä hiuksia. Väri on tällöin yleensä keskiruskeaa tummempi. Punaista saatikka sokkivärejä ei täällä juuri näy. Tiedän, että Pohjois-Kiinassa on jonkin verran sinisilmäisiä ihmisiä, mutta toistaiseksi tämä on minulle vain urbaani legenda. Tatuointeja näkyy hyvin harvoin, lävistyksiä en ole nähnyt kenelläkään.
Beihailaiset naiset ovat pieniä ja siroja, ylipainoisia on hyvin harvassa. Olen Suomessa kokoa M, täällä sopivat sortsit ovat kokoa L tai XL. Kenkäkokoni on 39, sitä kokoa ei täällä yleensä kaupoissa ole. Naiset käyttävät usein korkokenkiä. Miltähän minä näyttäisin täällä korkokengissä?
Erottumiseen tottuu. Aluksi huomasin jatkuvat katseet, joita sain osakseni. Meitä tuijotetaan, kuvataan, osoitetaan sormella, meille nauretaan. Nuoret huutelevat "helouta". Nyt en juurikaan kiinnitä huomiota huomioon. En kuitenkaan koskaan voi sulautua tänne, olla huomaamaton, siihen olen liian erilainen.
Asumisen ensiaskeleet
Olen ollut Kiinassa vähän yli kolme viikkoa. Elämä on arkea. Erilaista kuin Suomessa mutta arkea. Olen saanut oleskeluluvan ja pankkitilin, joten elämä on käynyt helpommaksi. Olen uskaltautunut hyppäämään skootterin selkään ja ajanut ensimmäiset sata kilometriä. Liikenne ansaitsee oman postauksensa. Ehkä sen vuoro on seuraavaksi.
Alla olevissa kuvissa on kukkia tämän päivän kävelylenkiltä. Viimeinen kuva on otettu katoksesta, jonne pakenimme sadetta. Sade tyhjensi kadut paikallisista, jäljelle jäimme vain me kolme suomalaista.
