Toisen kerran karanteeni osa kaksi

Mieheni on päässyt vihdoin kotiimme Beihaissa. Se vei tällä kertaa kolme viikkoa. Minä istun sohvalla Suomessa ja tarjoilen hänen matkakertomuksensa teille:

Näkymä kotiparvekkeelta

"Edellisestä karanteenikertomuksesta on nyt reilu kaksi viikkoa, ja istun tätä kirjoittamassa meidän Beihain kodin sohvalla, kotieristyksessä. Kiina on siitä jännä maa, että asiat tehdään helposti yli, ihan varmuuden vuoksi. Tämä näkyy siinä, että kun keskushallinto antaa yhden ohjeen, sitä tulkitaan jokaisella hallinnontasolla hieman omalla tavalla. Yleensä vielä niin, että jos on annettu rajoittava ohje, lisätään siihen vähän varmuuskerrointa.

 

Otetaan varman päälle 

Tämä Kiinan hallintoon sisäänrakennettu luontainen varmistusmenettely aiheutti sen, että Beihan koronasäännöt menee 2 + 1 + 1 viikon mukaan. Vaikka keskushallinto vaati vain kahden viikon hotellieristystä, Beihain kaupungin alueelle suorinta reittiä saapuvan kohdalla karanteeniohje: Shanghaissa kaksi viikkoa hotellissa eristyksessä, siirtyminen Beihaihin ja ensin siellä viikko hotellissa eristyksessä ja sen jälkeen toinen viikko kotona eristyksessä. Yhteensä siis neljä viikkoa suljetussa karanteenissa.  

Jostain syystä tuo kolmas hotellieristysviikko ei oikein houkuttanut. Onneksi löytyi pienen porsaan mentävä reikä tästäkin mallista. Eli ensin Shangaissa kaksi viikkoa täyseristyksessä ja sitten kolmas viikko Shanghaissa hotellissa tarkkailussa. 

Tarkkailu tarkoitti käytännössä lämpötilan mittaamista aamuisin ja iltapäivisin ja mittaustuloksen ilmoittamista koronatilannetta valvoville henkilöille. Lisäksi koronatesteissä oli käytävä kahtena aamuna paikallisella koronatestausasemalla. Muuten sai, kiinalaista termiä käyttäen, pakottavista syistä poistua vapaasti huoneesta. Tuon kolmannen tarkkailuviikon jälkeen siis tuli vasta siirtyminen Beihaihin viimeisen viikon kotikaranteeniin.

 

Karenteenitunnelmia 

Palataan hieman taaksepäin, siihen Shanghain hotellierityksessä olemiseen. Chongmingin saarella oleva karanteenihotellini sijaitsi Dongpingin metsäkansallispuiston keskellä. Karanteenin toisella viikolla, jopa kahtena päivänä, onnistuin näkemään kiinalaisen peuran tai kauriin siinä metsän laidassa. 

Olen tiennyt, että niitä on Kiinassa, mutta tuo emä ja vasa näyttivät ihan vapaasti kuljeskelevan alueella. Kummallista, ettei kukaan ole vielä niitä pataan laittanut. Täällähän ruukataan syödä kaikki mikä liikkuu ja vähän muutakin. En tiedä ihan tarkkaa kauris/peuralajin nimeä, mutta näyttäisi olevan sukua saksahirvelle tai valkohäntäpeuralle. 

 

Tunnistatko eläimen?

Matkalla vapauteen 

Koronaeristyksen päättymispäivänä aamulla aikaisin otettiin koronatestit ja sitten vaan odottamaan tulosta. Negatiivisen tuloksen saamisen jälkeen iltapäivällä koitti vapaus ja matka kohti keskusta-alueen hotellia. Tässä kohdalla matkaa meinasi iskeä kiinalainen  byrokratia nilkkaan, koska karanteenitodistukseen oli kirjoitettu, että siirryn suoraan Beihaihin. Tämä tuli ilmi, kun laitoin valokuvan todistuksesta kiinalaiselle avustajalleni. Eli tuolla todistuksella ei voi jäädä Shanghaihin. 

Iloinen hymy kahden viikon karanteenin jälkeen

Pikkuinen karanteenihotellini

Siinä puolentoista tunnin matkan aikana hotellille saatiin lupaus uudesta todistuksesta Shanghain hotellin osoitteella ja varmistus, että tämä riittää myös hotellin päässä. Hotellille saavuttaessa kaikki olikin kunnossa, ja sisäänkirjautuminen sujui normaalisti. 

Samalla piti myös liittyä paikalliseen minua varten perustettuun WeChat ryhmään, jossa minun ja avustajani lisäksi oli kaksi lääkäriä sekä kaksi hotellin johtoportaan ja kaksi paikallishallinnon edustajaa. Kaikkia heitä kiinnosti kovasti, mitä numeroita päivän lämpötilakontrolli antaa ja mitkä ovat tulevien koronatestien tulokset. Mittaus ja ilmoittaminen piti tehdä ihan itse, sitä ei kukaan hotellilla enää vahtinut.

 

Lisää testausta 

Koronatestit otettiin hotelliin saapumisen jälkeisenä päivänä ja toiseksi viimeisenä päivänä ennen lentoa Beihaihin.  Itse testaus tapahtui noin kilometrin päässä hotellilta. Ajan sai varattua kiinalaisella ajanvarausappsilla, ja samalla sai testausta varten tarvittavan QR-koodin. 

Kahtena aamuna kävelin sinne kiinalaisten testattavien jonon jatkoksi. Meitä oli paikalla noin parikymmentä henkilöä, ja itse testin ottaminen tapahtui nopeasti: sähköisellä lukijalla kuva QR-koodista, tarrojen tulostus testiputkiloa varten, henkilöllisyyden varmistus, kurkun sipaisu puikolla, testitikku putkiloon ja testattava ovesta ulos. 

Koronatestien tulokset valmistuivat seuraavaksi aamuksi, ja ne sai suoraan siihen puhelimen appsiin. Tiedot päivittyivät myös valtakunnalliseen tietopankkiin. Tästä tietopankista sitten kaikkien eri hallintoalueiden omat koronapassiappsit voivat niitä tietoja hakea. Minullakin on käytössä valtakunnallinen koronapassiappsi sekä omat alueelliset koronapassiappsit Shanghain, Guangxin ja Pekingin  hallintoalueille.

 

Turistiolo 

Jostain kumman syystä kolmannella viikolla noita pakottavia syitä poistua hotellilta ilmestyi joka päivä. Peruspäivä alkoi aamiaisella hotellin ruokasalissa muiden matkailijoiden kanssa. Aamiaisen jälkeen palasin takaisin huoneeseen, mittasin lämmön ja ilmoitin sen WeChat ryhmään. 

Seuraavaksi etätöitä ja teams kokouksia, lounas jossain lähinuudelipaikassa ja vähän lisää töitä. Illasta sitten pidempi kävelylenkki leikkien turistia ja joku päivällispaikka, vaikka pizzaa tai pihviä. Eli täysin normaalia hotelliasumista ilman mitään tarkempia rajoitteita. 

Eka ruoka vapaudessa

Vähän erilaista kuin karenteeniruoka

Shanghain toinen puoli

Shanghaista löytyi lisää kivoja pieniä ravintoloita, joita voi suositella tai niissä voisi  vaikka käydä itse uudelleen. Hintataso on korkea verrattuna Beihain hintoihin, mutta laatu ja tunnelma korvaavat eron. Tuo länkkärityylinen keittiö on se, mitä välillä Beihaissa todella kaipaa.  Toisaalta joskus Kiina yllättää toiseenkin suuntaan, esimerkiksi hyvää ja tuoretta ruisleipää saa nettikaupasta kotiin toimitettuna parissa päivässä.  

 

Ihan kuin Suomessa olis

Kotimatkan viimeinen etappi 

Shanghain hotelliviikko kului nopeasti ja lento Beihaihin meni normaalisti. Ainoa lisävaade oli, että negatiivisen koronatestin ottamisesta sai olla aikaa maksimissaan 48 tuntia. Sekä Shanghain että Beihain kentällä kysyttiin kerran koronapassia, muuten ei vahdittu mitenkään.

Jäätiköllä vai ilmassa?

Kohta perillä

Eniten hämmästytti Beihain kenttä. Reilu vuosi sitten, kun saavuin Suomesta Beihain takaisin, vastassa oli neljä siirtolaispoliisia ja useampi näytteenottohenkilö ja kenttävirkailija. Tällä kertaa minun saapumiseni ei kiinnostanut ketään.

Kotikentälle

 

Beihaissa 

Saavuin Beihaihin illalla kahdeksan aikaan. Kyyti odotti kentällä ja kentältä menin suoraan kotiin. Kiinnostus minun saapumiseeni Beihaihin näytti yön aikana nousseen, kun seuraavana aamuna ovelle koputettiin. 

Oven takana oli korotestaus- ja karanteenivalvontayksikkö täysissä avaruuspuvuissaan. Ensin lyötiin käteen englanninkielinen lappu, jossa kerrottiin eristysaika ja käyttäytymisohjeet. Sitten samanlaiseen dokumenttiin allekirjoitukset. Sitten koronatesti ja valokuvaus testin ottamisesta. Lopuksi ilmoitus, että he tulevat uudelleen vielä muutaman päivän päästä testaamaan. Sitä siis tässä nyt odotellaan. 

Tuo karanteeniohjelappu on hyvä esimerkki siitä, etteivät paikalliset ymmärrä meidän tapaamme kirjoittaa tai lukea ja myös päinvastoin. En minäkään ymmärrä kuin yksittäisiä merkkejä. Ohjeen päällä oli keltainen post-it lappu, johon oli kirjoitettu minun nimeni. Tulostetussa ohjeessa taas oli ihan toisen henkilön nimi printattuna. Ohjeeseen oli täytetty käsin kotikaranteenin ajankohta, ohjeen päiväys ja virallinen leima. 

Ohje oli siis tehty jonkin aikaa sitten ensimmäiselle Beihaihin saapuneelle , ja sitten sitä on monistettu kaikille muille sen jälkeen saapuneille. Ensimmäisen saapujan nimi on siinä edelleen, koska ohjetta eteenpäin toimittavat eivät osaa lukea sisältöä tai eivät edes tunnista sitä merkkijonoa nimeksi. He vain toteuttavat käskyä toimittaa dokumentti ulkomaalaisille. Se siitä yksityisyyden suojasta, hyvä herra ”Virtanen”.     

 

Kotona vihdoinkin 

Täytyy myöntää, että tuo kolmen viikon matka tuolta kotoa Kempeleestä tänne toiseen kotiin Beihaissa tuntui pitkältä. On mukava olla omien tavaroiden ja oman tilan äärellä. Matkalaukkuelämä ei ole ihan parasta elämää, varsinkin kun siihen sisältyy hyvin paljon rajoitteita ja kontrolleja. 

Tämä oli jo toinen karanteenisarja, joten tiesin hyvin mitä tuleman pitää. Silti toivon, että näistä rajoitteista päästäisiin pian eroon. Luulen kuitenkin, että Kiina ei avaudu vapaalle liikkumiselle kovin pian. Ehkä ensi vuoden lopulla matkustusrajoitteiden purkaminen voisi olla mahdollista."     

 

Beihain kotikeittiössä jauhelihakastiketta ja perunaa

Samassa ajassa – paluu Suomeen

On outoa elää samassa ajassa muiden kanssa. Minun ei tarvitse katsoa kelloa ja odottaa, että Suomi herää. Aamulla puhelin ei ole täynnä viestejä ja päivityksiä ihmisiltä, joiden yö alkaa viisi tuntia myöhemmin. Vaikka kuuden tunnin aikaeron vaihtuminen viideksi Suomen kesäajan ansiosta oli jo merkittävää, tämä tekee elämästä todella helppoa. 

Kiinan kotipihan kukkia

Punainen matkalaukku valmiina

Shanghaissa 

Viikko sitten olin viimeistä päivää Kiinassa. Beihaista lähdin keskiviikkona ja Kiinasta lauantaina. Vietimme Shanghaissa kolme päivää osittain siitä syystä, että tarvitsin korkeintaan 72 tuntia vanhan koronatestin, mutta myös siksi, että Shanghai on ihana. 

Sitä se oli tälläkin kertaa. Kuten olen kertonut, olen nähnyt Kiinasta vain pikkiriikkisen, mutta onneksi ainakin kaksi erilaista Kiinaa. Vaikka Shanghai on ihana, Beihai on näyttänyt minulle todellisen Kiinan. Kiinan, jossa ei puhuta englantia, Kiinan, jossa on sopeuduttava jokaisena päivänä. 

Kuten sanoin, menimme Shanghaihin, koska tarvitsin lentoa varten koronatestin. Beihaissa tehdään testejä, tietysti, mutta englanninkielisen testin saaminen sieltä ei ole mahdollista, eikä lentoyhtiö tietysti hyväksy kiinankielistä testiä. Shanghaissa testissä käyminen oli helppoa, ja sairaalassa kaikki puhuivat hyvää englantia. Testin hinta yksityisellä lääkäriasemalla oli 30 euroa, Suomessahan hinta taitaa olla lähes kymmenkertainen.

Shanghaissa majoituimme vanhan Shanghain, Puxin, puolella. Meillä oli lyhyt kävelymatka Huangpu-joelle, jonka takana siintää Pudong. Kävelimme Nanjing Road kävelykatua edestakaisin ja nautimme auringosta ja hiljaisuudesta. Poissa olivat tööttäilevät autot ja eteen ja taakse kaahailevat mopot. 

On kuin olisi ollut eri maailmassa. Olimme eri maailmassa. 

Shanghain valot

Kävelykatu

Pudong

Kotiinpäin 

Kotimatka alkoi lauantaina 45 minuutin matkalla lentokentälle. Maskin laitoin päälle kentälle mentäessä. Maskeja Kiinassa näkyy aika paljon, mutta maskipakkoa ei ole, koska koronatilanne on hyvä. 

THL on linjannut Kiinan kuuluvan harmaaseen luokkaan, koska kyseessä on EU:n ulkopuolinen maa. Punaiseen luokkaan kuuluvat maat, jossa koronailmaantuvuus on yli 25 tapausta per 100000 asukasta per 14 päivää. Ruotsissa tuo luku oli kuun alussa 690, Iso-Britanniassa 48,59 ja Kiinassa 0,02. 

Eli Kiinassa ei juuri todeta koronaa. Jos korona todetaan, sairastunut eristetään hoitolaitokseen. Maahan tulleet viettävät kaksi viikkoa suljettuna hotellihuoneeseen tai omaan kotiin, jos asuinalue on sopiva. Maskeista luovuimme Beihaissa vuosi sitten toukokuussa. Toki lentokentillä ja lentokoneessa pitää käyttää maskia.

Kävin koronatestissä 72 tuntia Suomeen tulon jälkeen ja sain negatiivisen tuloksen seuraavana päivänä. Samalla sain vapautuksen omaehtoisesta karanteenista. Sitä, jonka pidin, vaikka Kiinassa ei ole koronaa. 

Kirjoitan tätä tyttäreni nimeämässä kirjoituskerhossa Pikisaaressa lempeän tuulen puhaltaessa. Ympärilläni on muutamia kirjoittamisen mukanaan tuomia ihmisiä, jotka kirjoittavat omia juttujaan. Elämä on palannut uuteen normaaliin. Tai mitä se nyt sitten täällä on. 

Blogin jatko

Olen pohtinut blogin jatkoa. Minulla on mielessä ja osittain kirjoitettuna tekstejä Kiinasta. Esimerkiksi lapsista ja liikenteestä on tulossa postaus. Lisäksi olen sopinut Beihaissa olevan mieheni kanssa yhteisestä kirjoittamisesta. Blogi ei siis ole vielä loppumassa, vaikka minä en ole enää kahden maan kansalainen. Erikoisuuksia on luvassa, toivottavasti pysytte mukana!

Kiinan erikoisuuksia, yöpuvussa kadulla

 

Kolme kokemusta terveydenhuollosta Kiinassa

Olemme joutuneet tutustumaan myös terveydenhuoltoon Kiinassa. Suurimmalla osalla kiinalaisista on terveydenhuoltovakuutus, jota ilman hoito on hyvin kallista ja köyhille mahdotonta. Tosin myös terveydenhuoltovakuutusmaksu on mahdoton kaikkein köyhimmille. Meillä on miehen työn puolesta järjestetty terveydenhuolto, ja se on tietysti vieraassa maassa perusedellytys.

Sinä olet minun tuulensuoja, aina ja kaikkialla

Kiinassa maaseudulla asuvat ovat huonommassa asemassa terveydenhuollon suhteen kuin kaupungissa asuvat. Aloittelevat lääkärit saavat huonoa palkkaa, ja maaseutukuntiin on vaikea saada lääkäreitä. Asumme kiinalaisittain pienessä kaupungissa, mutta olemme saaneet apua myös täältä. Tässä postauksessa kerron lähiterveydenhuollostamme, päivystystoiminnasta ja yksityissairaalasta. 

 

Oma lääkäri ja hoitaja 

Meillä on käytössä oma lääkäri ympäri vuorokauden ja sairaanhoitaja maanantaista perjantaihin kello 8-17. Lisäksi omilla lääkäreillämme on jatkuva konsultaatiomahdollisuus Hongkongin ja Pekingin erikoislääkäreihin. 

Kaksi vaihtuvaa lääkäriä ja sairaanhoitaja puhuvat englantia eli kommunikointi sujuu kielen puolesta kohtuullisen hyvin. Sairaanhoitaja on työskennellyt pitkään meidän länsimaalaisten kanssa. Hänen kanssaan on helpointa puhua. Kiinalainen ajattelu poikkeaa länsimaalaisesta, joten väärinymmärryksiä tulee usein, siksi sairaanhoitajamme on ihana poikkeus. 

Yhteydenpito on helppoa. Voimme soittaa, mennä käymään tai laittaa WeChat-viestejä joko lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa. Olemme tarvinneet heidän apuaan pienten ja isompien asioiden kanssa. Välillä on kuukausia, ettemme näe heitä, mutta välillä olemme yhteydessä päivittäin. 

 

Päivystyksessä 

Olemme joutuneet muutaman kerran menemään paikalliseen päivystykseen. Matka alkaa käynnistä oman lääkärin luokse. Lääkäri tekee alkuarvion ja lähtee myös mukaan päivystykseen. Viimeisellä reissulla minulla oli mukana sekä lääkäri että hoitaja. Lääkärin tai hoitajan mukanaolo on lähes välttämätöntä, sillä yleensä kukaan sairaalassa ei puhu englantia. Lääkäri tai hoitaja toimii samalla myös tulkkina. Itse asiassa suurin osa keskustelusta käydään usein tulkkaamatta, joten minä en ole täysin selvillä mistä kaikesta puhuttiin. 

Päivystyksessä mitattiin ensimmäiseksi lämpö ja koodattiin tiedot, joista näkyy, että emme ole olleet maakunnan ulkopuolella viimeiseen kahteen viikkoon. Tämä liittyy korona-aikaan. Mikäli lämpöä tai muuta koronaan viittaavia oireita on, otetaan koronapisteellä testi, jonka tuloksia odotellaan ennen muita tutkimusta. 

Minulla ei ollut koronaan viittaavia oireita, joten pääsin verenpaineen mittaukseen ja lämmön uusintamittaukseen. Lääkäri kävi ilmoittamassa minut jonoon ja sitten odottelimme. Aika nopeasti pääsin lääkäriin, joka teki arvionsa ja määräsi tarpeelliseksi katsomansa tutkimukset. Jonotin tutkimuksiin yhteensä tunnin, mutta yhteenvedon tekevän lääkärin aikaa piti jonottaa useampi tunti. Matkalla meni yhteensä noin viisi tuntia, mikä taitaa olla ihan tavallista Suomessakin. 

Erojakin on. Odotustiloissa ihmiset täyttävät joka paikan. He availevat ikkunoita, vaikka oli kylmä päivä. Onneksi olin pukenut talvitakin ja hansikkaat. Ihmiset odottavat usein avoimen oven takana, kun edellinen on vielä tutkittavana. Joskus joku on tullut jopa samaan huoneeseen. Meidän sairaanhoitajamme on ilmeisesti tottunut yksityisyyden haluumme, koska hänellä on tapana sulkea ovi tai vetää verho eteen. 

Yksityisyys on muutenkin erilaista kuin Suomessa. Minun tutkimustuloksiani tutkittiin käytävällä, ja ne kerrottiin ensimmäiseksi mukana olleelle puolisolleni. Täällä ei tosiaankaan ole mitään salaisuuksia.  

Sairaala on nuhruinen, vaikkakin siisti. Kalusteet ovat kuluneita ja kaikkialla on läjittäin papereita ja muuta tavaraa. Lääkäri saattaa jättää tervehtimättä, mutta suurin osa on ystävällisiä Vastaanottovirkailijat ja hoitajat ovat suomalaiseen verrattuna tylyjä ja tiukan asiallisia. 

Sairaaloiden yhteydessä on aina apteekki. Lääkärin käynnin jälkeen menimme hakemaan määrätyt lääkkeet. Tämä on kätevä käytäntö. Toisaalta kaikkiin vaivoihin määrätään lääkkeitä, vaikka en tiedä olisiko se aina tarpeen. 

Muukin kuin päivystyshoito sujuu täällä hyvin. Aikoja eri lääkäreille saa nopeasti, ja perusasiat hoituvat. Täällä on ihmetelty sitä, kun olen kertonut, että Suomessa ei ole säännöllistä seurantaa esimerkiksi kilpirauhaslääkitykselle. Täällä suositus on tavata lääkäri kolmen kuukauden välein. Sinänsä tämä tietysti kuormittaa turhaan terveydenhuoltoa ja lisää jonotusta. Kiinalaiset hakeutuvat lääkäriin pientenkin vaivojen vuoksi. Omat lääkärimme ihmettelevät, miksemme tule tapaamaan heitä, jos saamme mahataudin. Meille se ei tule edes mieleen, ellei tilanne pitkity. 

 

Yksityissairaalassa

Viimeisin sairastamiseni vei minut lopulta Shanghaihin yksityissairaalaan. Tästä mahdollisuudesta on kiittäminen mieheni työnantajan vakuutusta. Shanghaissa kaikki oli toisin. 

Sairaala oli hyvin samanlainen kuin sairaalat Suomessa. Kaikkialla oli siistiä, valkoista ja rauhallista. Ilmoittautuessa mitattiin lämpö ja pyydettiin näyttämään vihreä Shanghai-koodi, joka osoittaa, ettemme ole liikkuneet koronan suhteen riskialttiilla alueilla. Vakuutustietoja kysyttiin myös heti. 

Henkilökunta oli värikästä. Näin useampia länsimaalaisia lääkäreitä, mutta heitä oli myös muun muassa Filippiineiltä. Hoitajat olivat pääsääntöisesti Kiinasta. Kaikki puhuivat englantia, jopa ayit eli ”kodinhoitajat” puhuivat vähintään joitakin sanoja englantia. Oli hyvin erikoista ja helppoa, kun pystyi puhumaan suoraan lääkärin tai hoitajan kanssa. 

Kaikkialla huomioitiin yksityisyys. Tapaamiset olivat suljettujen ovien takana ja keskustelut käytiin aina ensin minun kanssani. Mieheni sai kyllä olla tapaamisilla mukana, mutta minun ohitseni ei puhuttu. 

Vietin jonkun aikaa sairaalassa, joten rutiinit tulivat tutuiksi. Hoitajat tekivät usein pitkiä vuoroja ja kävivät vuoron alussa esittäytymässä. He mittasivat verenpainetta ja lämpöä, käyttivät tutkimuksissa ja antoivat lääkkeitä. Kävin mielenkiintoisia keskusteluja hoitajien kanssa. Tunsin yhteyttä heihin, vaikka itse työskentelen psykiatrisena hoitajana. Ayiat jakoivat ruokaa, siivosivat ja vaihtoivat liinavaatteita. Lääkärit tapasivat minut aina huoneessani, ja hoitaja ei ollut mukana tapaamisella. Kiinassa hierarkia ja työnjako ovat aina selkeät. Kaikki pysyvät omilla tonteillaan ja tekevät mitä heiltä odotetaan. 

Mieltä ei hoidossa juuri huomioitu. Minulta kysyttiin fyysisistä oireista, mutta muusta jaksamisesta ei. Yksi harjoitteleva lääkäri kysyi mielialaoireista, ja toinen kyseli haluanko jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Yksikään hoitaja ei huomioinut psyykkistä puolta. Tämäkin on tuttua myös Suomesta, vaikka toivon, ettei se olisikaan yleisin käytäntö.  

Tutkimukset järjestyivät vaihtelevalla nopeudella. Lääkärin tapasin joka päivä ja lääkärillä oli aikaa jutella kanssani. Myös mieheni sai tavata lääkärin halutessaan, mutta asioista ei puhuttu ilman että olin paikalla. Tilanteestani neuvoteltiin kanssani, Beihaissa asiat enemmänkin kerrottiin minulle. Myös tässä sairaalassa oli oma apteekki, ja lääkkeet sain mukaani. Hintalappu hoidolle oli toki toinen kuin Beihaissa. 

Aikaa kulutin kuuntelemalla äänikirjoja ja musiikkia. Vaikka viihdyn täällä hyvin, sairastaessa kaipaan eniten Suomea. Oma kieli ja omat läheiset tuovat turvaa. Kieltä en tänne saanut, mutta onneksi läheisien viestit tavoittivat minut jokaisena päivänä.

Paluu kotiin kuuden kuukauden jälkeen

Olen asettunut jälleen tähän toiseen elämääni. Melkein puoli vuotta Suomessa meni hetkessä, saa nähdä käykö täällä samoin. Palataanpa hetkeksi karanteenitunnelmiin ja kotimatkaan.

Hyvästit

Kaksi viikkoa sitten perjantaiaamuna kuljeskelin karanteenihotellihuoneessani viimeistä kertaa. Laukut odottivat pakattuina, ja imin itseeni viimeisen kerran kaikkea; painoin mieleeni ystäväksi tullutta maisemaa, muutaman kymmenen metrin kävelyrataani ja sänkyä, jossa olin paitsi nukkunut myös kuunnellut äänikirjoja ja kirjoittanut. 

Puoli vuotta Suomessa sopi kahteen laukkuun

20 neliön kokoinen elämä

Elintärkeä maisema

Vapaaksi

Kello 7.30 puin maskin ja avasin oven. Kävelin vapaana kohti hissiä ja ulko-ovea. Sain alakerrassa suojapukuun pukeutuneelta työntekijältä todistuksen karanteenista ja covid-testistä ja menin ulos. Hengitin kosteaa ilmaa. Auto tuli minua hakemaan, ja matkalla toiseen hotelliin katselin Shanghaita maan tasolta. 

Hotellin pihalla mieheni odotti minua. Oli kuin olisi mennyt treffeille ihmisen kanssa, joka on yhtä aikaa tuttu ja vieras. Olimme nähneet edellisen kerran melkein kolme kuukautta aikaisemmin.

Ihan kuin toinen Shanghai

Shanghaissa kävelimme ja katselimme perjantain, lauantain ja sunnuntain. Kävimme Shanghai Towerissa, joka on maailman toiseksi korkein torni. Matkustimme lautalla ja metrolla, mutta eniten kävelimme. Muistelin edellistä Shanghain-matkaa kahdeksan vuotta aikaisemmin. Joku olisi voinut silloin todella yllättää minut kertomalla, että asuisimme joskus tässä maassa. 

Uniongelmaisen ikkulautamaisema

Turistina, ihan vain turistina

Viimeinen matka

Maanantaina 19.10. oli aika palata Beihaihin. Olin lähtenyt sieltä 1.5., eli melkein puoli vuotta oli kulunut muutaman kuukauden matkalla. Ympäri maailmaa on ihmisiä, jotka ovat odottaneet Kiinaan paluuta vielä kauemmin, ja moni odottaa yhä. 

Lentokentällä asiat sujuivat joustavasti. Minulta kysyttiin todistukset karanteenista ja covid-testistä, mutta muuten toiminta ei poikennut normaalista. Maskin käyttö kentällä ja koneessa on uusi normaali.

Lento Beihaihin kesti kolmisen tuntia. Beihain kentällä minua olivat vastassa viranomaiset. Minun piti täyttää kokonaan kiinaksi oleva lomake ja näyttää passi ja todistukset karanteenista sekä covid-testistä. Olli-Pekan assistentti oli onneksi etäapuna. 

Toinen elämäni

Kun minä menin Suomeen toukokuussa, kaikki oli tuttua ja omaa. Minä kävelin koiramme kanssa kävelyteitä ja katselin talven voittavaa kevättä. Ruskeat korret antoivat tietä maasta puskevalle tuoreelle elämälle, ja puiden silmut avautuivat. Hento vihreys ehti vaihtua syvään tummaan vihreään ja lopuksi ruskan punerrukseen ja kellerrykseen. Lensin pois Suomesta samaan aikaan, kun muuttolinnut alkoivat kokoontua omiin lentoihinsa. Siksi en ehtinyt nähdä uutta ruskeaa maata, joka päivityksistä päätellen vaihtelee lumen kanssa, kuten aina.

Minä olin Suomessa viisi kuukautta. Kuvittelin sen olevan niin pitkä aika, että paluu Kiinaan vaatisi totuttelua. Mietin etukäteen, mitenhän tottuisin taas meteliin, tuijotuksiin, erilaisiin ruokiin, kaoottiseen liikenteeseen ja ympäri vuorokauden jatkuvaan rakentamiseen.

Kun minä tulin Beihaihin lokakuussa, kaikki oli tuttua ja omaa. Olin hämmästynyt siitä. Tästä on ihan huomaamatta tullut koti. Ympäristössä liikkuessa yritin katsella kaikkea vieraan silmin ja silloin kaikki on erilaista. Täällä mikään ei muistuta Suomesta. 

Lämmintä on ollut 23–28 astetta eli sain kaivaa taas mekot ja sortsit kaapista. Äänimaailma on erilainen. Ihmiset puhuvat kovempaa, laulavat rannalla ja tanssivat kadunkulmissa. Mopoja on aina ja kaikkialla. Ensimmäinen moporeissuni paluun jälkeen oli kyllä kaoottinen. Tuntui, että olisin tarvinnut muutaman silmän lisää. Mopoja tulee edestä, takaa ja sivuilta, ja monella kuskilla ei vaikuta olevan ajossaan mitään logiikkaa. 

Kuin ei olisi pois ollutkaan...

...niin tuttua tämä on.

Mieheni oli Kiinassa tästä puolesta vuodesta neljä kuukautta. Hän oli näköjään valmistautunut paluuseeni. Nämä kirjat herättivät minussa suunnatonta hilpeyttä. 

Mikä on toisin?

Kun lähdin täältä, maskipakko oli voimassa, ja koulut ja osa ravintoloista oli kiinni. Lämpöjä mitattiin talon portilla ja kaupoissa, ja QR-koodeja seurattiin aktiivisesti. Nyt elämä on palannut lähes tavallisiin uomiinsa. Kiinassa rajoitukset olivat aluksi kovat ja laajat, mutta sitä mukaa kuin tilanne rauhoittui, niistä on luovuttu. Maskeja näkyy jonkun verran, mutta maskipakkoa ei enää ole. Lämpöjä ei juuri mitata, eikä QR-koodeja kysellä. Rakennustyömaat ovat jatkaneet 24/7-toimintaansa, ja naapuritalo on kasvanut lähes 20 kerrosta puolessa vuodessa. 

Kiinassa rajoitukset otetaan nopeasti käyttöön. Kukin kylä, kaupunki tai provinssi saa määritellä omat sääntönsä, ja siksi järjestelmä on nopea ja tehokas. Koska tässä provinssissa on ollut joku, joka on ollut lähellä jotakuta jolla on tartunta, sääntöjä muutettiin nopeasti. Minä jouduin aiemmista palaajista poiketen kahteen covid-testiin paluuni jälkeen. Toinen oli 5. ja toinen 12. päivä karanteenin päättymisen jälkeen. Beihaissa ei ole ollut yhtään tartuntaa 200 päivään, eikä niitä tietenkään tänne haluta.

Elämä on palannut lähes normaaliksi

Työtä

ja rakkautta

Täällä kaikki on tuttua ja omalla tavallaan rauhallista. Ihmiset tekevät työtä, nauttivat ruuasta ja äänestä ja piirtelevät sydämiä rannalle.

Huone aurinkoparvekkeella

Seitsemän vuorokautta on kulunut. Viikko sitten lento oli laskeutunut, ja kävelin Shanghain kentällä pää vähän sekaisin nukkumattomuudesta ja siitä fiilisestä, että olen vihdoin täällä. Olen vihdoin täällä! 

Eristyksessä 

Bussi toi minut tähän hotelliin, ja suojapukuinen nainen saatteli minut huoneeseeni. Sen jälkeen en ole nähnyt ihmisiä, paitsi kerran vastapäisen huoneen naisen, kun nappasin ruokani oven ulkopuolelta ja muutaman kerran ovisilmästä suojapukuisen ruuantuojan. 

Kaipaan ihmisiä. Eilen kaipasin erityisen paljon puhetta. Kukaan ei ole puhunut minulle kasvokkain viikkoon. Ystävä lähetti videon, ja minä hymyilin sille täällä itsekseni. Iltapäivällä kävin pitkän ääniviestikeskustelun mieheni kanssa ja tyttäreni soitti illalla. Sitten oli taas hyvä eristäytyä. 

Huoneen kokoinen elämä

Aika kuluu hyvin ja nopeasti. Päiviin on tullut rutiini, mikä tekee niistä tylsiä mutta lohdullisia. Asiat toistuvat ja johtavat riittävän monen kierroksen jälkeen kotiutumiseen. Olen ollut virkavapaalla jo niin kauan, että hitaat rutiinit ovat tulleet tutuiksi. 

Elämä on tämän huoneen kokoinen. Huonetta ja hotellia ei voi valita. Lentokentällä määrätään, mihin mikäkin porukka menee. Minä satuin siihen porukkaan, jonka bussi toi tänne. Matkaa oli 30 minuuttia kentältä ja joitakin kilometrejä keskustasta. Jotkut ovat matkustaneet jopa kaksi tai kolmekin tuntia, minulla kävi siis tuuri. Hinta vaihtelee muutamasta satasesta noin viiteen sataan Renminbiin yöltä. Taso vaihtelee vielä enemmän, eikä aina korreloi hinnan kanssa. 

Parveke vai ei?

Luin vuosia sitten matkatoimiston esitteestä, että mikäli itselle sattuu varjoinen näkymä sisäpihalle ja naapuri saa merinäkymän, kannattaa olen iloinen naapurin aurinkoparvekkeesta. Kun tulin huoneeseen, minua jännitti, saanko parvekkeen. 

Tämä on tavallinen ihan kiva huone. Kokolattiamatto toisaalta vaientaa ääniä (ääniherkälle hyvä juttu), mutta toisaalta ei ole puhdistettavissa ja vaikuttaa hengitysilmaan. Huoneessa on lähes koko seinä kokoinen ikkuna, jonka edessä on koroke, jolla voi istua katselemassa maisemia ja ihmisiä, mutta ikkunaa ei voi avata. Ilmastointi on siksi pidettävä koko ajan voimakkaimmalla mahdollisella tai hengittäminen käy raskaaksi. Osalla karanteenilaisista ikkuna on teipattu tai se on sisäpihalle tai hotellin seinään, eivätkä he näe taivasta kahteen viikkoon. 

Ruoka on ihan hyvää, tiedän että monella on parempaa ja monella huonompaa. Voin tilata hedelmiä ja muita pakattuja ruokia, ja niitä toimitetaan kahdesti päivässä, joihinkin hotelleihin toimitetaan tavaraa kahdesti viikossa ja joihinkin ei ollenkaan. Minulla oli kylpypyyhe, joissakin on kolme tai ne vaihdetaan välillä, miehelläni ei ollut yhtäkään. 

Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on aurinkoparveke tuon ikkunan takia. Näkymä on ihana ja kaunis ja viihdyttävä. Päivisin voin katsella ihmisiä puuhissaan ja iltaisin suurkaupungin valoja. Ikkunastani näkyy Shanghai Financial Center Building, Oriental Pearl Tower (jonka läpinäkyvällä näköalalattialla kävelin seitsemän vuotta tietämättä, että tästä maasta tulisi joskus kotimaani) ja maailman toiseksi korkein rakennus Shanghai Tower. Tehdessäni päivälenkkiä voin nauttia puolet matkasta ulkomaisemasta ja puolet ruskeasta kokolattiamatosta. 

Tälle päivälle oli varattu pieni salmaripullo. Päivälenkin jälkeen avasin sen ja kaadoin Suomen erämaamökkielämään kuuluvaa juomaa retkikuppiin. Viimeinen viikko lähti käyntiin, viikon päästä olen ulkona ja hengitän syvään.

Korokkeella syön aamupalan, lounaan ja päivällisen

Keskellä näkyvät tekstissä mainitut tornit

Aamusta iltaan ikkunan ääressä

Enpä ole ennen ajatellut, miten iloinen voi olla taivaasta

 

Loppuratkaisu perheen ensimmäiseen karanteeniin

On ollut ilo yhteiskirjoittaa blogia mieheni kanssa. Hän on toimittanut tekstit minulle, ja minä olen oikolukenut ne ja tehnyt tarvittavia korjauksia ja tarkentanut asioita. Kerran palautteeni oli ilmeisesti hieman kriittinen, koska vastaus oli: "Kiitos palautteesta. Otamme huomioon sen toimintamme kehittämisessä." 

Tässä vielä loppuhuipennus mieheni reilun kahden viikon kotimatkasta:

 

Karanteenihotellista - hotelliin

”Kirjoitan tätä tarinanosaa keskiviikkona Beihaissa, nykyisessä kodissamme, josta puuttuu siis vaimoni, joka on tulossa noin kuukauden päästä tänne myös. Saa nähdä, mikä on tarina silloin.

Koti odotti ennallaan

 

Viimeisenä karanteenipäivänä eli maanantaina pääsimme ulos klo 10:30, eli samalla kellon lyömällä kuin olimme karanteenihotelliin erityksiin saapuneet. Ohjeena oli laittaa matkalaukut hissiin ja ihmiset rappusia pitkin alakertaan, nimenomaan eri rappusia pitkin kuin mitä olimme kerroksiin nousseet. Alhaalla suojapukuiset ihmiset ojensivat kaksi todistusta, toinen oli todistus karanteenista ja toisessa oli tulokset kahdesta karanteenin aikana otetusta koronatestistä.  Ja sitten tavarat pihalla odottavaan autoon ja kohti parempaa ja komiampaa ja kalliimpaa hotellia.

Mitenhän ulkomaailmassa ollaan?

 

Pienen hetken auton kyydissä istuttuani kännykkä soi. Siellä oli avustajani Beihaista, joka sanoi, että on mukavaa kun pääsit pois ja kaikki meni hyvin, eikö totta? Ja lisäsi samaan pakettiin, että jos haluaa välttyä 14 vuorokauden kotikaranteenilta Beihaissa, pitää olla sekä nielu- että verikoekoronatestit negatiivisia. Jaha ja taas mennään, sillä aikaisemmat kolme testiä olivat vain nielutestejä. Matkalla hotelliin löytyi lennosta verikoepaikka, joten sinne ensin. Ja siellä perillä sanottiin, että pelkkää verikoetta ei voi ottaa, vaan ensi otetaan nielutesti ja sen lisäksi on mahdollista saada sitten vasta verikoetesti eli nyt on kasassa testit neljä ja viisi ja tulokset saadaan kuuden tunnin päästä. 

 

Shanghaissa on käytettävä yhä maskeja

Shanghaita vapaana miehenä

Ja sitten hotellille. Äkkiä kamat kämppään. Kohta on oltava toimistolla, iso pomo odottaa. Ei kerkee kunnolla syömään. Onneksi illalla on aikaa. Pääsen ulos hotellista, vältän aulabaarin kutsuvan oluttarjoilun ja pihalla kauhukseni huomaan mäkkärin. Pakko mennä syömään, pikalounaaksi angus-pekoniburgeri ja ranskalaisia. Oli muuten hyvä. Sitten toimistolle ja illalla ihan tietoisesti hieman liikaa bratwursteja ja kaveriksi niille joku olut.

 

Tiistaina Shanghaista kohti Beihaita, kahden ja puolentunnin lento. Kentällä normi kuumeenmittaus, terveysapin vihreän koodin näyttö ja turvatarkastus. Ylimääräisenä numerona oli lipputiskillä karanteenitodistusten näyttäminen, uuden terveysapin lataaminen ja perinteisen paperilapun täyttäminen, jossa kysyttiin ihan samat tiedot kuin aikaisemmin eli milloin saavuit, millä lennolla, mihin menet, millä passilla ja kuka oot. Jostain oli kertynyt hieman kiloja, ei siis minuun vaan laukkuun, joten pieni ylikuormamaksu ja sitten kohti konetta. Koneeseen, takariviin ja perillä lähes viimeisenä ulos. Jostain syystä länsimaalaiset laitetaan nykyisin usein taakse istumaan.

Lentokenttäjunassa

 

Lentokentät ovat yhä hiljaisia

Beihain koneessa!

Kalkkiviivoilla ja vihdoin yli

Huh, vihdoinkin Beihaissa. Pieni kävely, laukku hihnalta, kuumeen mittaus ja ulos. Eipäs sittenkään, lentokenttäpoliisi siellä iloisesti odottaa lappu kourassa, että ookko nää se länkkäri OPA? Heillä näkyi olevan ennakkotieto, että olen tulossa. Ja sitten taas mentiin eli täytä tämä lomake, samat kysymykset ja sitten tuolla on muuten koronatesti numero kuusi. Siihen meni tunti, kun olin eka länkkäri, jolla reenattiin kaikki oikeat laput ja testihommelit kohdilleen, ja kukaan virkailijoista ei tietenkään puhunut englantia, enkä minäkään ole oppinut kiinaa vieläkään puhumaan. Onneksi toinen ulkomaan passin omaava henkilö, joka osasi kiinaa ja englantia, otettiin kanssa testiin, ja hän toimi avuliaana tulkkina.

Tuttua huttua, kuskini kyydissä

 

Nyt on eka työpäivä takana ja mieli ei tee matkustaa Kiinasta mihinkään, jos siis meinaa palata Kiinaan takaisin. Oli se sen verran raskas testi- ja karanteenirupeama.  Taisin jossain välissä todeta, että Guangxin maakunnan ohjeiden mukaan joudun anomaan uudelleen oleskelu- ja työluvat. Tuohon prosessiin kuuluu terveystarkastus, joka on perjantaina. Ja johon kuuluu siis nykyään se koronatesti. Siis se seitsemäs testi 24 vuorokauden aikana. Jaha, ja taas mennään.

 

PS. voimia kaikille karanteenikavereille ja tuleville karanteenilaisille, olkoon tuuri puolellanne hyvän hotellin merkeissä!”