Jotain ihan muuta

Blogikirjoittaminen on mielenkiintoista ja avartavaa. Kirjoitan muutakin. Tämän päivän postaukseni on tekstini, jonka kirjoitin Aivan paskojen tekstien -verkkokurssilla. Ohje oli kirjoittaa tarina, jossa ei tapahdu juuri mitään jännää. 

Ihmeellinen arki

Arjesta tulee aina arkea. Valutan kuumaa vettä kahvijauheen päälle. Ikean valkoinen kuppi on vähän tylsä, Suomessa juon kahvini muumimukista. Suomessa se on vähän tylsää, koska kaikki juovat kahvinsa muumimukista, mutta ne ovat silti värikkäitä toisin kuin valkoiset Ikea-kupit. Minun Kiina-arkeeni kuuluu Ikea-kuppi ja Ikean kalusteet, vaikka toin kaksi muumimukia mukanani tänne.  

Jotain vanhaa

Aamukahvin jälkeen neulon. Teen sukkia koko suvulle. Aikaisemmin äitini teki sukat minulle, mutta nyt osat ovat kääntyneet. Neulominen on kuin pumpuli aivoissa, sula lämmin suklaa iholla, kermavaahto ja lohtuletut. Sitten kirjoitan. Laitan kellon mittaamaan aikaa niin kuin psykologi opetti. 

Ja jotain uutta

Kirjoittamisen jälkeen laitan hengityssuojan kasvoilleni, lenkkarit jalkoihini ja avainpussin kaulaani. Lapsena en ollut avainkaulalapsi. Asuimme omakotitalossa ja äitini oli aina kotona. Kaverini kadehtivat minua ja minä heitä. 

Asumme kahdennessakymmenennessäviidennessä kerroksessa. Hissejä on kolme. Yleensä kaikki ovat ensimmäisessä kerroksessa, mutta minulla on koko päivä aikaa odottaa. Aikaisemmin menin portaita pitkin, mutta hengityssuojain päällä se on vähän liikaa. Meidän talossa kukaan ei kulje portaita paitsi minä enkä minäkään nyt. Joskus hissiin tulee joku toinen hengityssuojaintyyppi katselemaan puhelinta tai seiniä. Ihmiset eivät ole kovin erilaisia toisella puolella maailmaa.

Kun pihan kiertää laitoja pitkin, saa kelloon viisisataa metriä. Kierrän sen kymmenen kertaa ja silloin kellossa on viisituhatta metriä. Pihalla kasvaa palmuja ja ihmepensaita. Aluksi ihmettelin ihmepensaita, mutta nyt en enää joka kerta. Suomessa minulla oli ihmepensas, mutta se kuoli. Lenkin jälkeen odotan hissiä. Ne ovat aina ylhäällä, kun minä olen alhaalla, mutta minulla on koko päivä aikaa odottaa.

Olihan se ihme kohdata ihmepensas

Kotona pesen käteni saippuavedellä ja heitän hengityssuojan roskikseen. Suihkun jälkeen valutan kuumaa vettä kahvijauheen päälle ja menen juomaan kahvini parvekkeelle. Aluksi en uskaltanut mennä kaiteen reunalle, mutta nyt olen tottunut korkeuteen. 

Täällä on suurimman osan vuotta kuuma, mutta nyt on vain vähän yli kaksikymmentä astetta. Starbucksissa kysytään aina, haluanko kahvini kylmänä vai kuumana. Kuumana tietenkin. 

Kaipaan saunaa. Se on kiinni niin kuin lähes koko Kiina. Kesällä kävin siellä monta kertaa viikossa, vaikka olin tuskaillut auringossa kävellessäni. Arjesta tulee aina arkea, ajattelen.

Parveke on nyt piha