Erilainen elämä Kiinassa osa 1, kylmää vai lämmintä?

 

Olin ajatellut kirjoittaa tekstin Suomen ja Kiinan eroista. Mieleeni tuli heti kymmenkunta aihetta tekstiin. Palaan muihin aiheisiin myöhemmin, mutta nyt puhun enimmäkseen vedestä. Kuvat liittyvät aiheeseen vain siten, että niissä on vettä.

Kylmää vai lämmintä? 

Kiinassa ravintoloissa pöytään tuodaan usein aluksi lasillinen lämmintä tai jopa kuumaa vettä. Lasissa saattaa olla sitruunan pala, mutta usein tarjolla on pelkkää vettä. 

Kiinalaiset välttävät kylmiä juomia erityisesti ruokailun yhteydessä. Lounaalla he eivät useinkaan juo mitään tai korkeintaan pieniä määriä teetä. Lasit tai kupit lounas- ja illallispaikoissa ovat pieniä, noin desilitran vetoisia. 

Syy lämpimän veden juomiselle ja juomattomuudelle on selvinnyt vähitellen. Kylmä juoma hidastaa kiinalaisten mielestä ruuansulatusta, ja ruuan yhteydessä nautittu juoma ylipäätään laimentaa sylkeä ja vatsahappoja. Kiinalaiset luultavasti ihmettelisivät suuresti sitä, että Suomessa juodaan kylmiä juomia myös talvella. 

Kylmää ruokaa ei syödä tai suositella syötäväksi varsinkaan aamupäivisin. Kiinassa aamiaiseksi syödään nuudeleita, lämpimiä kasviksia ja joskus hieman lihaa sekä keittoa. 

 

Muutoksia juomatavoissa 

Vuosi sitten meren rannalla kaikki olo vasta alussa

Miten minä 1,5 vuotta Kiinassa asuneena sitten teen? Aluksi ihmettelin kuuman veden tarjoamista ja jätin sen usein juomatta. Nyt juon sen mielelläni joka paikassa, jossa sitä tarjotaan. 

Kotona juon vain lämmintä vettä. Juon sitä muutamia litroja päivässä. Hanavettä ei voi juoda ja vesilaite lämmittää veden nopeasti, joten se on helppoa. 

Juon lisäksi vihreää teetä muutaman ison kupillisen päivässä. Käytän teelehdet kahteen kertaan, niitä voisi käyttää kolmekin kertaa, mutta kaksi on riittävästi. 

Kahvia juon vain kerran päivässä kupillisen. Jouduin vähentämään sitä alkuvuodesta mahavaivojen takia, ja vähennys on toiminut hyvin. 

En juo aterioilla mitään. Ainoa poikkeus on, jos tilaamme tai teemme pitsaa. Tällöin colaa on pakko saada. 

Muutoksia ruokatavoissa

Aamuisin syön kaurapuuroa. Täällä ei ole rahkaa, joka oli vakioaamiaiseni Suomessa, joten puuro on helppo vaihtoehto. Nuudeleita ja lämpimiä kasviksia en syö aamulla.

Puikoilla syöminen sujuu hyvin. Meitä nauratti, kun meiltä kysyttiin ravintolassa tarvitsemmeko haarukkaa. Emme ole oppineet kieltä mutta syömään oppiminen oli helppoa. 

Kurkkaus kadulta

Aaveveneet

Näkymä merelle oli avoin...

...kunnes väliin kasvoi taloja

Yksi lempikuvistani

Punaisen sillan iltamaisema

Tärkein kiinalainen juhla, kiinalainen uusivuosi, on vietetty. Maailmaa mullistanut rotan vuosi on loppunut ja härän vuosi alkanut. seuraava vuosi on tiikerin vuosi eli minun vuoteni.

Tällä kerralla pääsette kurkkaamaan kiinalaisten tärkeimpään juhlaan, uudenvuodenjuhlaan. 

Härän vuosi

Kiinalainen horoskooppi perustuu 12 eläinmerkkiin, ja jokaisella vuodella on oma horoskooppieläimensä. Eläimen ominaisuuksien uskotaan heijastuvan vuoden tapahtumiin ja sen aikana syntyneiden ihmisten luonteeseen. Eläinmerkki määräytyy kiinalaisen kuukalenterin mukaan. Merkkien lisäksi eri vuosilla on myös omat elementtinsä. 

Härän vuodet ovat 1925 (puu), 1937 (tuli), 1949 (maa), 1961 (metalli), 1973 (vesi), 1985 (puu), 1997 (tuli), 2009 (maa), 2021 (vesi) ja oikeammin sanottuna uudesta vuodesta uuteen vuoteen, joten alkuvuonna syntyneiden härkyys voi olla myös rottuutta tai tiikeriyttä.  

Härän vuonna syntyneisiin liitetään kärsivällisyys, vähäpuheisuus, loogisuus ja luottamuksen herättäminen muissa sekä omalaatuisuus, jääräpäisyys, kiihkoilevuus ja herkkä suuttuminen. He ovat tuliluontoisia, ja vaikka he puhuvat vähän, he ovat kaunopuheisia. 

Härkä-ihmiset pitävät yksinäisyydestä, mutta ovat toisaalta riippuvaisia toisista ihmisistä. He ovat eloisia ja valppaita, ja heidän kanssaan on yleensä helppo tulla toimeen, mutta heihin liitetään myös itsepäisyys ja epäonnistumisen ja vastustuksen vihaaminen. Härät tulevat parhaiten toimeen käärmeiden, kukkojen ja rottien kanssa. 

Uudenvuodenjuhlan taustaa 

Kiinalaisen uudenvuoden merkitys ja ajankohta ovat vaihdelleet. Se on ollut sadonkorjuun juhla, jolloin kokoonnuttiin kiittämään ja palvomaan jumalia ja esi-isiä. Se on ollut kevään alkamisen juhla tai kevään juhla.

Koristeiden pohjana on usein
puu tai pensas

Nykyisin juhlan ajankohta määrittyy kuukalenterin mukaan talviseisauksen jälkeisen toisen uudenkuun päivälle. Päivämäärä on meidän gregoriaanisessa kalenterissamme tammikuun viimeisen viikon ja helmikuun viimeisen viikon välillä. 

Perinteisiin uudenvuoden rituaaleihin kuuluvat esi-isien palvonta, vanhan karkottaminen uuden tieltä sekä hyvän onnen ja runsaan sadon toivottaminen tervetulleeksi.

 

Juhlintaa 

Ennen juhlaa, kevään tervehtimisen päivinä, joka alkaa viimeisen kuukalenterikuukauden lopulla ja kestää kiinalaisen uudenvuoden aattoon saakka, tehdään suursiivous, ostetaan lahjoja, palvotaan esi-isiä, koristellaan ovia ja ikkunoita punaisilla paperikoristeilla sekä suojelushahmojen kuvilla.

Koristeiden pääasiallinen (vai ainoa?) väri
on punainen

Lähes jokaisessa rakennuksessa
on koristeita

 

Hotellin ulkokoristeita...

...ja sisäkoristeita

Mandariinipuut ovat hyvin yleisiä
uudenvuodenkoristeita

Liekö vainajienmuistorakennelma?

Aattona perheet kokoontuvat yhteen suuren illallisen ääreen ja ampuvat ilotulitteita ja papatteja karkottaakseen demonit pois. 

Aaton jälkeen perheet vierailevat markkinoilla ja temppeleissä ja pistäytyvät ystävien ja sukulaisten luona onnea toivottamassa. Viidennentoista päivän lyhtyjuhlassa sytytetään punaisia lyhtyjä, räjäytellään raketteja ja tanssitaan ja katsellaan kulkueita.

 

Uudenvuodenmatkoja 

Uudenvuoden juhlintaan liittyy Kiinassa vahvasti matkustaminen. Usein kiinalaiset työntekijät käyttävät lomansa uudenvuoden aikaan ja matkustavat kotikaupunkeihinsa ja -kyliinsä. Uudenvuodenloma on monelle vuoden ainoa loma. Uusivuosi voi olla myös ainoa kerta vuodessa, jolloin perheet tapaavat toisiaan. 

Tänä vuonna korona on rajoittanut matkustamista, vaikka tilanne onkin täällä nyt hyvä.  Tammikuussa tartuntoja oli jonkin verran, joten rajoitukset ja torjuntatoimet otettiin nopeasti käyttöön. Helmikuussa tartuntatilanne palasi nykyiseen normaaliin. 

Matkustamista on pyritty rajoittamaan palkkioilla ja karanteenin uhalla. Osa yrityksistä tarjoaa palkkioita niille työntekijöille, jotka eivät matkusta. Matkustusta on kehotettu välttämään, mutta kielletty se on vain niiltä alueilta, joissa on ollut tartuntaryppäitä. 

Matkustaminen on kuitenkin normaalia vuotta vaativampaa. Päästäkseen matkustamaan tarvitsee negatiivisen koronatestin ja palatessaan joutuu 14 päivän kotitarkkailuun. Kuumeilevat joutuvat omakustanteisiin karenteenikeskuksiin. Myös palattua on käytävä koronatestissä muutamia kertoja. 

Loman pituus on yleensä viikko tai kaksi, joten matkustaminen on monille mahdotonta, eihän se riittäisi kotitarkkailuaikaan, joka toteutuu usein molemmissa päissä matkaa. Lisäksi koronatestimaksut lisäävät matkan kustannuksia.

 

Hiljaista juhlintaa kotikaupungissa 

Meidän uusivuotemme oli rauhallinen. Mieheni oli viikon lomalla, mutta emme matkustaneet koronarajoitusten takia mihinkään. Nautimme hiljaisesta kaupungista, hyvästä ruuasta ja rauhallisista kävelylenkeistä.

Ripustelijoille riittää töitä

Kotipihan koristeita

Uudenvuodenaatto ja –päivä olivat aavemaisen hiljaisia. Suurin osa kaupoista ja ravintoloista oli kiinni, tätä ei ole näkynyt sitten viime vuoden koronasulun. Ilotulitukset on Beihaissa kielletty, joten rakettien räiskintä oli maltillista.

Yhtä hiljaista kuin korona-aikaan
(Beihai on ollut koronavapaa alue jo pitkään)

 

Ansaitulla lomalla, normaalisti liikkeet ovat
joka päivä auki aamusta iltaan

Hiljaisuuden jälkeen kaupunki avautui jälleen, ja muutama päivä sitten kaikki vaikutti taas normaalilta. 

Katukuvassa näkyi juhlan aikana paljon tavallista enemmän perheitä kävelemässä. Kokoonpanoon kuului yleensä yksi lapsi, yksi keski-ikäinen tai vähän nuorempi pariskunta ja huomattavan iäkkään näköiset isovanhemmat. 

Täällä on tavallista, että lapsia saadaan kolmikymppisinä, jolloin omat vanhemmat saattavat olla jo kuusikymppisiä ja isovanhemmat yli 80-

Tuokohan härän vuosi helpotusta
rotan vuoden haasteisiin?

Kolme kokemusta terveydenhuollosta Kiinassa

Olemme joutuneet tutustumaan myös terveydenhuoltoon Kiinassa. Suurimmalla osalla kiinalaisista on terveydenhuoltovakuutus, jota ilman hoito on hyvin kallista ja köyhille mahdotonta. Tosin myös terveydenhuoltovakuutusmaksu on mahdoton kaikkein köyhimmille. Meillä on miehen työn puolesta järjestetty terveydenhuolto, ja se on tietysti vieraassa maassa perusedellytys.

Sinä olet minun tuulensuoja, aina ja kaikkialla

Kiinassa maaseudulla asuvat ovat huonommassa asemassa terveydenhuollon suhteen kuin kaupungissa asuvat. Aloittelevat lääkärit saavat huonoa palkkaa, ja maaseutukuntiin on vaikea saada lääkäreitä. Asumme kiinalaisittain pienessä kaupungissa, mutta olemme saaneet apua myös täältä. Tässä postauksessa kerron lähiterveydenhuollostamme, päivystystoiminnasta ja yksityissairaalasta. 

 

Oma lääkäri ja hoitaja 

Meillä on käytössä oma lääkäri ympäri vuorokauden ja sairaanhoitaja maanantaista perjantaihin kello 8-17. Lisäksi omilla lääkäreillämme on jatkuva konsultaatiomahdollisuus Hongkongin ja Pekingin erikoislääkäreihin. 

Kaksi vaihtuvaa lääkäriä ja sairaanhoitaja puhuvat englantia eli kommunikointi sujuu kielen puolesta kohtuullisen hyvin. Sairaanhoitaja on työskennellyt pitkään meidän länsimaalaisten kanssa. Hänen kanssaan on helpointa puhua. Kiinalainen ajattelu poikkeaa länsimaalaisesta, joten väärinymmärryksiä tulee usein, siksi sairaanhoitajamme on ihana poikkeus. 

Yhteydenpito on helppoa. Voimme soittaa, mennä käymään tai laittaa WeChat-viestejä joko lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa. Olemme tarvinneet heidän apuaan pienten ja isompien asioiden kanssa. Välillä on kuukausia, ettemme näe heitä, mutta välillä olemme yhteydessä päivittäin. 

 

Päivystyksessä 

Olemme joutuneet muutaman kerran menemään paikalliseen päivystykseen. Matka alkaa käynnistä oman lääkärin luokse. Lääkäri tekee alkuarvion ja lähtee myös mukaan päivystykseen. Viimeisellä reissulla minulla oli mukana sekä lääkäri että hoitaja. Lääkärin tai hoitajan mukanaolo on lähes välttämätöntä, sillä yleensä kukaan sairaalassa ei puhu englantia. Lääkäri tai hoitaja toimii samalla myös tulkkina. Itse asiassa suurin osa keskustelusta käydään usein tulkkaamatta, joten minä en ole täysin selvillä mistä kaikesta puhuttiin. 

Päivystyksessä mitattiin ensimmäiseksi lämpö ja koodattiin tiedot, joista näkyy, että emme ole olleet maakunnan ulkopuolella viimeiseen kahteen viikkoon. Tämä liittyy korona-aikaan. Mikäli lämpöä tai muuta koronaan viittaavia oireita on, otetaan koronapisteellä testi, jonka tuloksia odotellaan ennen muita tutkimusta. 

Minulla ei ollut koronaan viittaavia oireita, joten pääsin verenpaineen mittaukseen ja lämmön uusintamittaukseen. Lääkäri kävi ilmoittamassa minut jonoon ja sitten odottelimme. Aika nopeasti pääsin lääkäriin, joka teki arvionsa ja määräsi tarpeelliseksi katsomansa tutkimukset. Jonotin tutkimuksiin yhteensä tunnin, mutta yhteenvedon tekevän lääkärin aikaa piti jonottaa useampi tunti. Matkalla meni yhteensä noin viisi tuntia, mikä taitaa olla ihan tavallista Suomessakin. 

Erojakin on. Odotustiloissa ihmiset täyttävät joka paikan. He availevat ikkunoita, vaikka oli kylmä päivä. Onneksi olin pukenut talvitakin ja hansikkaat. Ihmiset odottavat usein avoimen oven takana, kun edellinen on vielä tutkittavana. Joskus joku on tullut jopa samaan huoneeseen. Meidän sairaanhoitajamme on ilmeisesti tottunut yksityisyyden haluumme, koska hänellä on tapana sulkea ovi tai vetää verho eteen. 

Yksityisyys on muutenkin erilaista kuin Suomessa. Minun tutkimustuloksiani tutkittiin käytävällä, ja ne kerrottiin ensimmäiseksi mukana olleelle puolisolleni. Täällä ei tosiaankaan ole mitään salaisuuksia.  

Sairaala on nuhruinen, vaikkakin siisti. Kalusteet ovat kuluneita ja kaikkialla on läjittäin papereita ja muuta tavaraa. Lääkäri saattaa jättää tervehtimättä, mutta suurin osa on ystävällisiä Vastaanottovirkailijat ja hoitajat ovat suomalaiseen verrattuna tylyjä ja tiukan asiallisia. 

Sairaaloiden yhteydessä on aina apteekki. Lääkärin käynnin jälkeen menimme hakemaan määrätyt lääkkeet. Tämä on kätevä käytäntö. Toisaalta kaikkiin vaivoihin määrätään lääkkeitä, vaikka en tiedä olisiko se aina tarpeen. 

Muukin kuin päivystyshoito sujuu täällä hyvin. Aikoja eri lääkäreille saa nopeasti, ja perusasiat hoituvat. Täällä on ihmetelty sitä, kun olen kertonut, että Suomessa ei ole säännöllistä seurantaa esimerkiksi kilpirauhaslääkitykselle. Täällä suositus on tavata lääkäri kolmen kuukauden välein. Sinänsä tämä tietysti kuormittaa turhaan terveydenhuoltoa ja lisää jonotusta. Kiinalaiset hakeutuvat lääkäriin pientenkin vaivojen vuoksi. Omat lääkärimme ihmettelevät, miksemme tule tapaamaan heitä, jos saamme mahataudin. Meille se ei tule edes mieleen, ellei tilanne pitkity. 

 

Yksityissairaalassa

Viimeisin sairastamiseni vei minut lopulta Shanghaihin yksityissairaalaan. Tästä mahdollisuudesta on kiittäminen mieheni työnantajan vakuutusta. Shanghaissa kaikki oli toisin. 

Sairaala oli hyvin samanlainen kuin sairaalat Suomessa. Kaikkialla oli siistiä, valkoista ja rauhallista. Ilmoittautuessa mitattiin lämpö ja pyydettiin näyttämään vihreä Shanghai-koodi, joka osoittaa, ettemme ole liikkuneet koronan suhteen riskialttiilla alueilla. Vakuutustietoja kysyttiin myös heti. 

Henkilökunta oli värikästä. Näin useampia länsimaalaisia lääkäreitä, mutta heitä oli myös muun muassa Filippiineiltä. Hoitajat olivat pääsääntöisesti Kiinasta. Kaikki puhuivat englantia, jopa ayit eli ”kodinhoitajat” puhuivat vähintään joitakin sanoja englantia. Oli hyvin erikoista ja helppoa, kun pystyi puhumaan suoraan lääkärin tai hoitajan kanssa. 

Kaikkialla huomioitiin yksityisyys. Tapaamiset olivat suljettujen ovien takana ja keskustelut käytiin aina ensin minun kanssani. Mieheni sai kyllä olla tapaamisilla mukana, mutta minun ohitseni ei puhuttu. 

Vietin jonkun aikaa sairaalassa, joten rutiinit tulivat tutuiksi. Hoitajat tekivät usein pitkiä vuoroja ja kävivät vuoron alussa esittäytymässä. He mittasivat verenpainetta ja lämpöä, käyttivät tutkimuksissa ja antoivat lääkkeitä. Kävin mielenkiintoisia keskusteluja hoitajien kanssa. Tunsin yhteyttä heihin, vaikka itse työskentelen psykiatrisena hoitajana. Ayiat jakoivat ruokaa, siivosivat ja vaihtoivat liinavaatteita. Lääkärit tapasivat minut aina huoneessani, ja hoitaja ei ollut mukana tapaamisella. Kiinassa hierarkia ja työnjako ovat aina selkeät. Kaikki pysyvät omilla tonteillaan ja tekevät mitä heiltä odotetaan. 

Mieltä ei hoidossa juuri huomioitu. Minulta kysyttiin fyysisistä oireista, mutta muusta jaksamisesta ei. Yksi harjoitteleva lääkäri kysyi mielialaoireista, ja toinen kyseli haluanko jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Yksikään hoitaja ei huomioinut psyykkistä puolta. Tämäkin on tuttua myös Suomesta, vaikka toivon, ettei se olisikaan yleisin käytäntö.  

Tutkimukset järjestyivät vaihtelevalla nopeudella. Lääkärin tapasin joka päivä ja lääkärillä oli aikaa jutella kanssani. Myös mieheni sai tavata lääkärin halutessaan, mutta asioista ei puhuttu ilman että olin paikalla. Tilanteestani neuvoteltiin kanssani, Beihaissa asiat enemmänkin kerrottiin minulle. Myös tässä sairaalassa oli oma apteekki, ja lääkkeet sain mukaani. Hintalappu hoidolle oli toki toinen kuin Beihaissa. 

Aikaa kulutin kuuntelemalla äänikirjoja ja musiikkia. Vaikka viihdyn täällä hyvin, sairastaessa kaipaan eniten Suomea. Oma kieli ja omat läheiset tuovat turvaa. Kieltä en tänne saanut, mutta onneksi läheisien viestit tavoittivat minut jokaisena päivänä.

Toivepostaus: mielenmaisema

Vuosi on jälleen vaihtunut. Tammikuu meni huomaamatta, vietin sen osittain Beihaissa ja osittain Shanghaissa. Kirjoitan siitä  myöhemmin enemmän. 

Minulta kysyttiin jo kauan sitten, onko Kiinassa mielenmaisemaani. Jo joulukuussa kirjoitin tämän, mutta muutaman mutkan takia tämä kirjoitus päätyy julkaistavaksi vasta nyt. Tällä kerralla sukelletaan sekä Suomeen että Kiinaan mutta eniten mieleen.

Mielenmaisema

Järvenselkä on hiljainen. Joitakin vuosia sitten kalasääksi pesi käkkyräisessä männyssä, mutta viime vuodet pesä on ollut tyhjä. Venematkalla vaivun ajatuksiin. Huomaan tutut karikot ohi mennessä, vaikka mieleni on jo kääntynyt sisäänpäin. 

Rannassa nousen veneestä, ja koira hyppää perässä. Poimimme rinkat ja vedämme veneen maalle. Vesi kurnuttaa saappaan tehdessä reikiä suomaahan. Pihalle pitää aina jäädä seisomaan hetkeksi. 

Suota. Heinää. Hiljaisuus. 

Neljään päivään mahtuu verkkainen maailma. Tuvan lämmitystä, pannukahvin tuoksua, halkojen ja veden kantoa. 

Verkoista nousee siikoja ja ahvenia, jos Luoja suo. Makkaraa sitten, jos ei. Iltaisin voisi loputtomiin kuunnella tutun kiukaan kohinaa ja seinän tuuletusaukoista tulvivaa lehtien rapinaa. 

Yöllä ei ole koskaan pimeää, kaupungin pimeys yllättää palatessa joka kerta. 

Paikka joka herättää enemmän kysymyksiä
kuin vastauksia

Maa antaa tai ei anna

Joku muukin nauttii vapaudesta

Mökillä

Lapsena minut raahattiin mökille lähes joka viikonloppu, tai siltä se ainakin tuntui. Syksyllä vertasin kavereiden vanhempien kanssa käsiä; mustikka jätti jäljet sormiin koko viikoksi toisin kuin kavereillani. 

Kun kasvoin aikuiseksi, en mennyt lapsuuteni mökille vuosiin. Minun lomiini kuuluivat juokseva vesi ja sähköt. Hotellit ja kylpylät.

Mutta sitten palasin. Kannoin isäni kaatamia ja halkomia puita mökkisaunaan, raapaisin tikun ja huokaisin. Istuin korkealle lauteelle ja muistin valoisat yöt, yhteiset uinnit sisarusten kanssa ja nyt haikeudella myös mustikkareissut äidin kanssa ja hengitin. Missään ei ole enemmän. 

Mökkiranta on monella tavalla rakas

Muistojen järvi

Beihain lempipaikat 

Olen asunut Beihaissa syksystä 2019. Aluksi kaikki oli vierasta ja outoa. Edelleen törmään asioihin, joita en ymmärrä. Olen kuitenkin löytänyt myös paljon omaa. 

Jos osaisin maalata, istuisin Old Streetillä maalaamassa. Kadulla on vieri vieressä pieniä taloja, joissa on kauppoja ja ravintoloita. Talojen seinillä kiipeilee kasveja. Ihmiset kävelevät ja ottavat kuvia rakennuksista ja itsestään. 

Kävelemme kadun joka viikkoisella lenkillämme ja poikkeamme kahville tai syömään. Katu on kuin eri maailma, eikä se lakkaa ihastuttamasta. Kyltit ovat kiinaksi, vain siellä täällä näky sana englantia. 

Old Street virkistää ja rauhoittaa

En ole meri-ihminen. Merellä tuulee, se on rannaton, liian aava ja tylsä. Pidän järvistä, olen viettänyt lapsuudessani kesiä mökkijärven rannalla ja aikuisena lempipaikkojen lähellä on järviä. Haaveilen loppuelämäntalosta järven rannalla. 

Kuitenkin yksi lempipaikoistani Beihaissa on läheinen merenranta. Ikkunastamme näkyy meri, tosin meidän ja meren väliin on muuttomme jälkeen tullut pari korkeaa taloa, mutta näkyy se silti. Katselen maisemaa joka päivä. 

Kävelemme usein rannalla. Joskus menen lähes vesirajaan ja kävelen hieman upottavassa hiekassa. Siellä saa kävellä yksin. Kävelyteillä on aina muita kulkijoita ja kuten olen kertonut heitä saa kiertää oikealta ja vasemmalta, mutta sieltäkin näkyy meri. 

Kiireettömien viikonloppujen Beihai

Mitäpä elämä olisi ilman aurinkoa

Aavemaista, kuin kotisuolla

Suomessa rakastan metsää, mutta täällä ilo tulee kukista ja pensaista. Häkellyin löytäessäni kotipihasta Suomessa huonekasveina olevia ihmepensaita. Lapsuuden kiinanruusut kukkivat tietysti lenkkipoluillani 

On se ihme!

Mielenmaisema 

En ole löytänyt Kiinasta mielenmaisemaa. Koronan vuoksi emme ole voineet matkustaa kuten suunnittelimme. Luultavasti näin isossa maassa olisi monia ihania, sykähdyttäviä paikkoja. Mutta sieluni ja mieleni on Suomessa. 

Juhannus, joskus vähemmän olisi enemmän