Toivepostaus: Kaukana on kaukana omista ihmisistä

Kyselin vuosi sitten teiltä kirjoitustoiveita. Korona tuli toivepostauksen väliin, mutta jatkan niitä nyt. Tässä vihdoin kirjoitus yksinäisyydestä, ajankulusta ja yhteydenpidosta. 

Yksinäisyydestä 

Itsenäisyyspäivänä kaikki Beihain suomalaiset kokoontuivat yhteiselle päivälliselle. Meitä oli kymmenen.  Viikko sitten kaksi suomalaista lähti takaisin Suomeen, joten porukka pieneni entisestään. 

Kun me tulimme tänne, täällä oli yli kaksinkertainen määrä suomalaisia nykyiseen verrattuna. Muutama vuosi sitten suomalaisia oli moninkertainen määrä. Olen kuullut juttuja yhteisistä juhlista ja päivällisistä, mutta nyt niihin ei enää riitä porukkaa. Koronan tuomat rajoitukset ovat vaikuttaneet myös vierailijoihin: viime vuonna täällä kävi lähes joka viikko vierailijoita, nyt täällä ei käy kukaan. 

Suomalaisten lisäksi Beihaissa on muutamia kymmeniä ei-aasialaisia, joista muutamaa näemme silloin tällöin. Tiedän, että esimerkiksi Shanghaissa ja Pekingissä on vireä kansainvälinen yhteisö ja sen lisäksi toimiva suomalainen yhteisö. Mieheni työ on kuitenkin tässä pienessä 1,8 miljoonan ihmisen kylässä, joten me olemme täällä ja elämme näillä ehdoilla.

Päivisin näen joskus muita ihmisiä, mutta enimmäkseen olen yksin. Sinänsä viihdyn hyvin yksin, olen mielelläni yksin myös Suomessa. Joskus kuitenkin kaipaan yhteyttä muihin enemmän kuin siihen on täällä mahdollisuus. 

Kaipaan paitsi perhettä ja ystäviä myös työkavereita. Varsinkin alussa kaipasin töihin yllättävän paljon. Työ antaa elämään mielekkyyttä ja rahaa, mutta siinä sivussa myös tärkeitä kontakteja muihin. Työhön paluuseen asti elämän sisältö pitää saada muualta.  

 

Ajan käytöstä 

Ilman työtä ja Suomen harrastuksia arkipäiviin on pitänyt luoda erilainen rytmi. Viime syksynä aloitin kutomisen, ja sukkia ja lapasia kertyikin puolelle suvulle. 

Opettelin myös uimaan läheisen hotellin uima-altaalla, ja entisen räpiköinnin sijaan se sujuu nyt kohtuullisesti. Allas ei kuitenkaan ole lämmitetty, ja koska talvi on tullut myös Beihaihin, uiminen on pitänyt jättää odottamaan kevättä. Siihen asti kun vesi oli noin +20 asteista, uiminen oli vielä miellyttävää. Ruuhkaa ei uima-altaalla ole ollut koko syyskauden aikana, vesi on ollut kiinalaisille liian kylmää jo pitkään. 

Teen salitreenin jokaisena arkipäivänä, lisäksi käyn kävelyllä joko yksin päivällä tai illalla mieheni kanssa. Kaikesta kannattaa tehdä rutiini, muuten asioiden siirtäminen on ihan yhtä helppoa kuin Suomessa. 

Kuntosalilla on täällä helppo käydä. Laskeudun portaita 20 kerrosta ja olen perillä. Sali on mieheni työpaikan työntekijöiden ja heidän perheidensä käytössä aamusta iltaan. Päivisin siellä ei ole muita kuin me kolme suomalaista naista, mikä on hyvä, koska salilla on vain yksi pieni huone. Tai enää me kaksi. Siellä on kuitenkin kaikki tarvittava, kun muistaa ottaa oman jumppakuminauhan mukaan. 

Opinnot ovat täyttäneet päiviäni ja luoneet aikatauluja. Onneksi opiskelu etänä onnistuu nykyään hyvin, kuten te kaikki varmasti tämän vuoden perusteella tiedätte. Olen tehnyt opintoni vähitellen loppuun ja valmistun vielä tänä vuonna. 

Olen osallistunut tämän syksyn ajan myös luovan kirjoittamisen jatko-opintoihin ja saanut uutta intoa ja oppia novellikokoelmaani ajatellen. 

Olin ajatellut näiden jälkeen pitää tauon opiskelusta, mutta kuin vahingossa ilmoittauduin monimediaisen luova kerronnan opintoihin ensi vuodeksi. Kevään opinnot ovat etäopintoja ja syksyn opinnot koronatilanteen salliessa lähiopintoja. 

Alkukesästä minun on tarkoitus palata Suomeen ja töihin. Silloin pääsen taas osaksi omien läheisten arkea. Siihen asti yhteydenpito sujuu muilla tavoilla. 

 

Yhteydenpidosta 

Viestien, puheluiden ja somen ansiosta unohdan joskus, että olemme kaukana. Ystävien ja perheen kanssa olen yhteydessä lähinnä viestien välityksellä. Tyttären soitot tuovat Suomen lähelle, ja monet tärkeät WhatsApp- ja Facebook-ryhmät saavat tuntemaan oloni osalliseksi. Myös tuttujen Facebook-päivitykset kertovat pienen siivun siitä, mitä heille kuuluu. 

Pitää vain muistaa, että elämme eri ajassa. Kun minä herään, suomalaiset tuttuni ovat täydessä unessa tai vasta menossa nukkumaan. Kun me olemme menossa nukkumaan, Suomessa päästään töistä. Minä pidän puhelimen ääniä öisin pois päältä, joten minulle voi huoletta laittaa viestejä milloin vain. 

Pidän yhteyttä ihmisiin aivan liian vähän, tämäkään ei ole erilaista kuin Suomessa. Aika vain kuluu, yleensä viikot vierivät ja vaihtuvat kuukausiksi ennen kuin huomaakaan. 

Täällä elämä on aika lailla samanlaista kuin ennen koronaa. Kuvista ja päivityksistä päätellen ihmisten tapaaminen on Suomessa edelleen rajallista, joten ehkä yhteydenpito olisi rajallista myös Suomessa.

Mielessä Suomen ihmiset sen sijaan ovat usein. Ja eläimet. Koiramme Siru on siskoni perheen luona hoidossa. Siellä se saa rapsutuksia kolmelta lapselta ja kahdelta aikuiselta ja ehkä muutamalta muulta. Minä saan kuulumisia ja kuvia, vaikkei se yhteisiä lenkkejä ja silityksiä korvaakaan.

 

Otan mielelläni vastaan lisää kirjoitusideoita. Listalla on jo kirjoitus köyhyydestä ja paikallisten ongelmista sekä ulkomailla asumisen vaikutuksesta mielenmaisemaan sekä luovuuteen. 

Voihan sitä noinkin ajatella

Kun kävelen tai mopoilen, pitää ottaa huomioon, että kuka tahansa saattaa pysähtyä keskelle tietä. Myös autot saattavat pysähtyä keskelle kaistaa, mikäli kuljettaja tai kyytiläinen menee ostamaan jotakin tien varren kojusta tai kuvaamaan upeaa auringonlaskua. Saatan ajella rauhassa, ja sitten vaan yhtäkkiä joku tönöttää edessä. Koska halusi pysähtyä juuri siihen. Minä ja muut kierrämme hänet ja jatkamme matkaa. Jos minä pysähdyn, menen tien reunaan, mutta voihan sitä keskelle tietäkin pysähtyä.  

Iltakävelyllä edessä kävelee nainen. Mietin, ohittaisinko oikealta vai vasemmalta. Hän kävelee kultaista keskitietä, joten samapa tuo. Minulla ei tulisi mieleenkään kävellä yleisellä kadulla keskellä tietä, mutta voihan sitä tietysti kävellä tien keskelläkin. 

Kaksi, kolme tai neljä ihmistä kävelee rinnakkain kadulla. Kun olen heidän kohdallaan, reunimmainen saattaa väistää hieman, että mahdun juuri ja juuri ohi. Takaapäin tällaisen porukan ohittaminen on hankalampaa. Täytyy koukata autotien kautta tai rannalla reunakiveyksen vierestä. Tai kävellä kiltisti perässä, mikä on minulle vaikeaa, koska täällä harvoin kukaan kävelee riittävän reippaasti. 

Odotan kassalla vuoroani. Edellinen on saanut laitettua tavaransa hihnalle. Yhtäkkiä takaa tulee mies pussin kanssa ja jää seisomaan meidän väliin. Hän ei puhu kenellekään mitään. Hän ojentaa pussinsa kassalle, ja kassa ottaa häneltä maksun. Sitten jatkuu ensimmäisen asiakkaan palvelu ja sitten meidän. En tiedä, mitä tapahtui, mutta voihan noinkin tietysti tehdä. 

Hedelmänpunnitsijan luona on yleensä ruuhkaa. Aluksi seisoimme kiltisti omalla paikallemme ja odotimme vuoroamme. Oikealta ja vasemmalta tuli käsiä, joissa roikkui pusseja, ja punnitsija otti niitä vastaan. Opimme työntämään kätemme samaan soppaan, kun tajusimme, että niin ei paitsi voi vaan myös kannattaa tehdä. 

Olen käynyt muutaman kerran paikallisessa sairaalassa. Kun viimeksi olin lääkärin vastaanotolla, samaan huoneeseen tuli seuraava potilas odottamaan. Hän vain istahti seinustalla olevaan tuoliin ja odotti omaa vuoroaan. Tällä hän luultavasti halusi varmistaa sen, että kukaan ei ehdi väliin. Kun potilaan asioista puhutaan, vieressä tai avonaisen oven takana on ihmisiä odottamassa. He varmasti kuulevat kaiken. Luulen, ettei heitä kuitenkaan kiinnosta muu kuin se, että he pääsevät seuraavaksi sisälle. 

Kiina on mielenkiintoinen yhdistelmä yhteistä ja yksityistä. Ihmisiä on niin paljon, että sääntöjen on hyvä olla tiukkoja. Esimerkiksi korona olisi karannut täällä täysin hallinasta ilman tarkkoja määräyksiä. Toisaalta ihmiset ajattelevat monessa asiassa vain omaa ja perheen etua. He tekevät, mitä tahtovat, eivätkä ajattele mitä muut ajattelevat. Eikä kukaan kovin paljon välitä siitä, mitä joku muu tekee. Minua on monta kertaa auttanut ajatus, että voihan sitä noinkin ajatella.

Sulassa sovussa lautalla

Shanghaihin mahtuu kulkijoita

Turvavälejä ei yleensä käytetä, muutenhan joku mahtuisi väliin

Suojatie on monesti kosmeettinen

Autotielle mahtuu monenlaista kulkijaa

Beihaissakin saa välillä kulkea lähes yksin 

 

Paljonko on paljon ja mitä sillä saa

Olen ollut Kiinassa jo kuusi viikkoa ja Beihaissa lähes neljä. Elämä on asettunut taas tuttuihin uomiinsa, niin kuin se aina tekee. Ympyrät ovat oman kodin ja lähiympäristön kokoiset. Pohdin tänään arkea rahan kautta. Kuvat ovat vakiolenkkini varrelta otettuja.

Eri rytmissä

Elämme taas täysin eri rytmissä Suomen kanssa. Viiden tunnin aikaeron vaihtuminen kuudeksi tuntuu todella paljolta. Kyseessä on lähes työpäivän mittainen ero. Kello on 13, ja tulin juuri lounaalta mieheni kanssa. Suomessa vasta heräillään tai juodaan aamukahveja. Kun me alamme nukkumaan, Suomessa päästään töistä ja suunnitellaan illan viettoa. 

Lounaalla

Tämän päivän lounas oli jättikokoinen kulhollinen nuudelisopaksi ristimäämme keittoa lähiravintolassa. Sopassa on pohjana iso kasa nuudeleita, jonka päälle kaadetaan valinnan mukaan liha-, kala-, kana-, äyriäis-tai jotain muuta keittoa ja vaihteleva lajitelma kasviksia. Lisäksi keittoonsa voi ripotella yrttejä, mausteita ja muuta sellaista. Kulho oli tällä kertaa posliininen, vaikka yleensä saamme metallisen, koiramme ruokakuppia muistuttavan astian. Keiton hinta on 10 juania, eli kahden hengen lounas maksaa 2,5 euroa. 

Mieheni on käynyt tässä paikassa useita kertoja, joten hänet tunnistettiin heti. Vastaanotto oli ystävällinen, ja meitä tervehdittiin täällä harvoin kuultavalla englannin kielellä. Lounasannos oli niin iso, että otimme loput mukaan, siitä syö hyvin vielä kerran tai kaksi. Kiinassa on tapana ottaa jäljelle jäänyt ruoka mukaan. Ruoka kuin ruoka kaadetaan muovirasioihin tai jopa muovipusseihin. 

Ostoksilla

Hinnat täällä Beihaissa ovat pääsääntöisesti halvat. Esimerkiksi viime perjantain kaksi jaettua taksimatkaa, lounas ja leivoskahvit maksoivat yhteensä noin 10 euroa. Hinnat ilmoitetaan yleensä puolissa kiloissa ja joskus neljänneskiloissa. Yllätyksiä voi tulla, jos luulee vilkaisevansa puolikilohintaa ja kyseessä onkin kappalehinta. Kerran ostin kiivejä usean euron kappalehinnalla ja toisen kerran appelsiineja moninkertaisella hinnalla verrattuna siihen, mitä oletin. Molemmilla kerroilla hedelmien punnitsijat huomauttivat jotakin asiasta, mutta emme ymmärtäneet riittävästi kiinaa. Jälkeenpäin mietin sitä, mistä huomauttaminen johtui. Onko hinnoista tullut valituksia? Haluttiinko meitä auttaa? 

Kausihedelmät ovat todella halpoja ja hyviä. Pussi mandariineja maksaa 50 senttiä ja repullinen hedelmiä ja vihanneksia noin viisi euroa. Ulkomaisia turisteja Beihaissa ei juuri ole, joten turistihintoja ei täällä kohtaa. Siksi tiedän, että meidän halpojen hintojen ihastelut eivät ole ihan reiluja. Paikalliset maksavat samat hinnat välillä hyvinkin pienistä palkoistaan. He taatusti jättävät usean euron hintaiset kiivit kauppaan, vaikka me voimme maksaa niistä oppirahat. 

Halvat hinnat koskevat kuitenkin lähinnä tätä pientä kotikaupunkiamme. Esimerkiksi Shanghaissa ja Pekingissä hinnat ovat vähintään Suomen tasoa. Tuontitavaroista saa täälläkin maksaa. Lempisuklaatani, Fazerin pähkinäsuklaata saa tännekin kuuden euron levyhintaan ja puolukkahilloa reilulla viidellä kympillä. Sen sijaan paljasjalkakenkäni maksoivat noin 10 euroa. 

Rahaa täällä ei halvoista hinnoista ja tarjonnasta johtuen saa kulumaan juuri muuhun kuin ruokaan ja Taobaoon. Käymme syömässä ravintolassa kerran tai pari viikossa. Kahden hengen aterian hinnaksi juomineen tulee noin 10–20 euroa. Viime viikonloppuna kävimme suomalaisten kavereidemme kanssa syömässä läheisen hotellin buffet-illallisella, jossa oli tarjolla muun muassa monenlaisia mereneläviä, sushia, lihaa, kalaa, kanaa, kasviksia sekä keskinkertaista viiniä. Buffetin hinta oli jo kalliimpi eli reilu 20 euroa yhdeltä hengeltä. 

You wish - Taobao

Taobao on paikallinen joka paikan verkkokauppa. Olen huomannut, että mitä Taobaosta ei saa, sitä ei luultavasti ole. Olen tilannut tavaroita Taobaosta, koska se on helppoa ja mahdollistaa sellaisten tuotteiden tilaamisen, joita meidän olisi hankala tai mahdoton löytää Beihaista. Tavaraa kuljetetaan ympäriinsä ja pakataan moninkertaiseen pahviin ja muoviin. Pakkaaminen on hurjaa, ja koska tilauksia on miljoonia (vai miljardeja) vuodessa, muovia ja pahvia kertyy hurjia määriä. Roskien käsittely on tietojeni mukaan asiallista, mutta totuutta en kuitenkaan voi tietää. Jokainen työvaihe työllistää kiinalaisia, ja on siksi tietysti hyvä asia.. Täällä ”kaikki” tekevät työtä, joten työpaikkoja on oltava paljon. 

Taobaosta tilatessa on hyvä muistaa muutama perusasia. Koska kiinalaiset ovat pääsääntöisesti lyhyitä ja hyvin hoikkia (tarkoitan siis todella hoikkia, en sellaisia, millaisia hoikat ovat Suomessa), koot ovat erilaisia kuin Euroopassa. Tuotteessa on yleensä maininta, että kyseessä on kiinalainen koko. Suomessa olen kokoa M, mutta täällä XL on sopiva. Pitkähihaisia paitoja en uskolla ostaa verkosta, koska täkäläisten kauppojen perusteella hihat ovat niissä minulle 173 sentin pituiselle aina lyhyitä. Sama koskee pitkiä housuja. 

Talvea kohti

Onneksi pitkien hihojen ja lahkeiden kausi on vain muutaman kuukauden mittainen, ja silloinkin välissä on lämpimiä päiviä. Nyt yölämmöt ovat saattaneet laskea lähelle +20 astetta, mutta päivisin on edelleen 23–28 lämpöastetta. Paikalliset ovat monina päivinä siirtyneet jo pitkiin hihoihin ja lahkeisiin, mutta me aletaan nauttia parhaasta säästä eli Suomen kesäkeleistä. Sortsimme poikkeavat paikallisten talviasusteista, ja herätämme huomiota. Ihan niin kuin aina.  

Aamuisin rannalla on unenomaista

Heti aamuseitsemältä on paras hetki rantakävelylle

Melkein ehdin ottaa kuvan kulkuneuvojen välistä

Venyttelijöillä jalka nousee ikään katsomatta

Punaiselle sillalla on aina pakko pysähtyä

Toisella puolella rantaa

Viikonloppulenkillä tämä maisema on vakio

Vanhalla kadulla on seisahtunut tunnelma

Tuoksu on parempi kuin ilman vettä

 

Paluu kotiin kuuden kuukauden jälkeen

Olen asettunut jälleen tähän toiseen elämääni. Melkein puoli vuotta Suomessa meni hetkessä, saa nähdä käykö täällä samoin. Palataanpa hetkeksi karanteenitunnelmiin ja kotimatkaan.

Hyvästit

Kaksi viikkoa sitten perjantaiaamuna kuljeskelin karanteenihotellihuoneessani viimeistä kertaa. Laukut odottivat pakattuina, ja imin itseeni viimeisen kerran kaikkea; painoin mieleeni ystäväksi tullutta maisemaa, muutaman kymmenen metrin kävelyrataani ja sänkyä, jossa olin paitsi nukkunut myös kuunnellut äänikirjoja ja kirjoittanut. 

Puoli vuotta Suomessa sopi kahteen laukkuun

20 neliön kokoinen elämä

Elintärkeä maisema

Vapaaksi

Kello 7.30 puin maskin ja avasin oven. Kävelin vapaana kohti hissiä ja ulko-ovea. Sain alakerrassa suojapukuun pukeutuneelta työntekijältä todistuksen karanteenista ja covid-testistä ja menin ulos. Hengitin kosteaa ilmaa. Auto tuli minua hakemaan, ja matkalla toiseen hotelliin katselin Shanghaita maan tasolta. 

Hotellin pihalla mieheni odotti minua. Oli kuin olisi mennyt treffeille ihmisen kanssa, joka on yhtä aikaa tuttu ja vieras. Olimme nähneet edellisen kerran melkein kolme kuukautta aikaisemmin.

Ihan kuin toinen Shanghai

Shanghaissa kävelimme ja katselimme perjantain, lauantain ja sunnuntain. Kävimme Shanghai Towerissa, joka on maailman toiseksi korkein torni. Matkustimme lautalla ja metrolla, mutta eniten kävelimme. Muistelin edellistä Shanghain-matkaa kahdeksan vuotta aikaisemmin. Joku olisi voinut silloin todella yllättää minut kertomalla, että asuisimme joskus tässä maassa. 

Uniongelmaisen ikkulautamaisema

Turistina, ihan vain turistina

Viimeinen matka

Maanantaina 19.10. oli aika palata Beihaihin. Olin lähtenyt sieltä 1.5., eli melkein puoli vuotta oli kulunut muutaman kuukauden matkalla. Ympäri maailmaa on ihmisiä, jotka ovat odottaneet Kiinaan paluuta vielä kauemmin, ja moni odottaa yhä. 

Lentokentällä asiat sujuivat joustavasti. Minulta kysyttiin todistukset karanteenista ja covid-testistä, mutta muuten toiminta ei poikennut normaalista. Maskin käyttö kentällä ja koneessa on uusi normaali.

Lento Beihaihin kesti kolmisen tuntia. Beihain kentällä minua olivat vastassa viranomaiset. Minun piti täyttää kokonaan kiinaksi oleva lomake ja näyttää passi ja todistukset karanteenista sekä covid-testistä. Olli-Pekan assistentti oli onneksi etäapuna. 

Toinen elämäni

Kun minä menin Suomeen toukokuussa, kaikki oli tuttua ja omaa. Minä kävelin koiramme kanssa kävelyteitä ja katselin talven voittavaa kevättä. Ruskeat korret antoivat tietä maasta puskevalle tuoreelle elämälle, ja puiden silmut avautuivat. Hento vihreys ehti vaihtua syvään tummaan vihreään ja lopuksi ruskan punerrukseen ja kellerrykseen. Lensin pois Suomesta samaan aikaan, kun muuttolinnut alkoivat kokoontua omiin lentoihinsa. Siksi en ehtinyt nähdä uutta ruskeaa maata, joka päivityksistä päätellen vaihtelee lumen kanssa, kuten aina.

Minä olin Suomessa viisi kuukautta. Kuvittelin sen olevan niin pitkä aika, että paluu Kiinaan vaatisi totuttelua. Mietin etukäteen, mitenhän tottuisin taas meteliin, tuijotuksiin, erilaisiin ruokiin, kaoottiseen liikenteeseen ja ympäri vuorokauden jatkuvaan rakentamiseen.

Kun minä tulin Beihaihin lokakuussa, kaikki oli tuttua ja omaa. Olin hämmästynyt siitä. Tästä on ihan huomaamatta tullut koti. Ympäristössä liikkuessa yritin katsella kaikkea vieraan silmin ja silloin kaikki on erilaista. Täällä mikään ei muistuta Suomesta. 

Lämmintä on ollut 23–28 astetta eli sain kaivaa taas mekot ja sortsit kaapista. Äänimaailma on erilainen. Ihmiset puhuvat kovempaa, laulavat rannalla ja tanssivat kadunkulmissa. Mopoja on aina ja kaikkialla. Ensimmäinen moporeissuni paluun jälkeen oli kyllä kaoottinen. Tuntui, että olisin tarvinnut muutaman silmän lisää. Mopoja tulee edestä, takaa ja sivuilta, ja monella kuskilla ei vaikuta olevan ajossaan mitään logiikkaa. 

Kuin ei olisi pois ollutkaan...

...niin tuttua tämä on.

Mieheni oli Kiinassa tästä puolesta vuodesta neljä kuukautta. Hän oli näköjään valmistautunut paluuseeni. Nämä kirjat herättivät minussa suunnatonta hilpeyttä. 

Mikä on toisin?

Kun lähdin täältä, maskipakko oli voimassa, ja koulut ja osa ravintoloista oli kiinni. Lämpöjä mitattiin talon portilla ja kaupoissa, ja QR-koodeja seurattiin aktiivisesti. Nyt elämä on palannut lähes tavallisiin uomiinsa. Kiinassa rajoitukset olivat aluksi kovat ja laajat, mutta sitä mukaa kuin tilanne rauhoittui, niistä on luovuttu. Maskeja näkyy jonkun verran, mutta maskipakkoa ei enää ole. Lämpöjä ei juuri mitata, eikä QR-koodeja kysellä. Rakennustyömaat ovat jatkaneet 24/7-toimintaansa, ja naapuritalo on kasvanut lähes 20 kerrosta puolessa vuodessa. 

Kiinassa rajoitukset otetaan nopeasti käyttöön. Kukin kylä, kaupunki tai provinssi saa määritellä omat sääntönsä, ja siksi järjestelmä on nopea ja tehokas. Koska tässä provinssissa on ollut joku, joka on ollut lähellä jotakuta jolla on tartunta, sääntöjä muutettiin nopeasti. Minä jouduin aiemmista palaajista poiketen kahteen covid-testiin paluuni jälkeen. Toinen oli 5. ja toinen 12. päivä karanteenin päättymisen jälkeen. Beihaissa ei ole ollut yhtään tartuntaa 200 päivään, eikä niitä tietenkään tänne haluta.

Elämä on palannut lähes normaaliksi

Työtä

ja rakkautta

Täällä kaikki on tuttua ja omalla tavallaan rauhallista. Ihmiset tekevät työtä, nauttivat ruuasta ja äänestä ja piirtelevät sydämiä rannalle.

Kun heräsin, oli kaksikymmentäneljä tuntia jäljellä

On karanteenin kolmastoista päivä. Päivät ovat kuluneet sykleissä. Aluksi kaikki oli uutta, ja rutiineita piti hakea. Rutiinit muodostuivat kuitenkin nopeasti, ja niistä tuli tärkeitä. 

Minulla on ollut univaikeuksia jo Suomessa, ja nämä olosuhteet eivät ole niitä helpottaneet. Aamut ovat siksi yleensä alkaneet klo 04-06 maissa. Olen juonut kupin pikakahvia ja lukenut viestit ja somepäivitykset. Olen tarkastanut aamupalaan asti gradua, koska aamulla olen näköjään virkeimmilläni. 

Aamupala ilmestyy oven taakse klo 07 jälkeen: tuojasta riippuu soittaako hän ovikelloa vai koputtaako hän. Osa ei tee kumpaakaan vaan vain jättää ruokapussit alustalle. Syön ikkunan ääressä ja katselen/kuuntelen edellisen illan BB-koosteen. En ole ikinä katsonut näin paljon BB:tä. Aamupala on päivän paras ateria, nautin joka suupalasta. 

Kahdeksalta mittaan lämmön ja merkitsen sen lapulle, jonka saimme tulopäivänä. Lämpö on pysytellyt alle 37 asteen. Mikäli se olisi yli 37.3 tai minulla olisi oireita, lääkäri luultavasti olisi yhteydessä. Kahdelta mittaan lämmön uudestaan ja ilmoitan molemmat lukemat skannaamalla WeChatin avulla lämpöilmoituskoodin. Lämmön lisäksi siinä kysytään oireista. 

Yhdentoista ja kahdentoista välillä tulee lounas ja seitsemäntoista maissa päivällinen. Ne eivät ole olleet kovin maistuvia. Yritän syödä noin puolet, enempään en pysty, vaikka tuntuukin hankalalta heittää ruokaa hukkaan. 

Muu aika on täytettävä jollakin. Olen kävellyt joka päivä 5 kilometriä. Se ja muu edestakaisin kuljeskelu riittää saamaan aktiivisuustavoitteen täyteen, tämä on ollut yllätys. Liikunta ei siis vaadi kovin suurta tilaa. Olen kutonut sukat ja aloittanut säärystimet, kirjoittanut ja lukenut, pessyt pyykkiä ja seurannut muita karenteenilaisia. 

Äänikirjoja olen kuunnellut paljon. Teen esseen lastenkirjallisuudesta, ja tämä on ollut hyvä aika kuunnella esseen vaatimat seitsemän kirjaa. Olen ollut iloisesti yllättynyt, että kirjalistan noin kahdestakymmenestä kirjasta ääni- tai e-kirjoina löytyy noin kymmenen. Minun ei tarvinnut tuoda mukanani muuta kuin teoriakirjat. 

Eilen otettiin 12. päivän koronatesti, joka oli tällä kertaa suusta otettava testi. Testi voisi olla kaikkea mahdollista suu-, nenä- tai verinäytetestiin tai näiden yhdistelmään. Meille sattui helppo vaihtoehto. Monet asiat ovat täällä sattumaa. 

Viimeiset kolme päivää ovat olleet pitkiä. Odotan poispääsyä, raitista ilmaa ja ihmisten näkemistä ja ruokaa ja kylmää olutta. Ja mieheni näkemistä. Olemme nähneet viimeksi 82 päivää sitten, ei sillä että laskisin päiviä vaikka laskenkin. 

Aamulla tuli soitto, ja sain kuulla, että minut haetaan huomenna kello 7.30 huoneesta. Aiemmin karanteeni kesti usein täydet 14 vuorokautta, mutta hotellikapasiteetti lienee äärirajoilla, ja huoneet täytyy saada samana päivänä seuraavien käyttöön. Neljä tuntia ennen 14 vuorokauden täyttymistä vapautuminen ei tietysti haittaa minua. Ei sillä, että laskisin tunteja vaikka laskenkin. Enää 20 tuntia. 

Minun huoneessani on luultavasti huomenna joku toinen. Hän kehittelee omat rutiininsa, ensin ihmetellen ja sitten tottuen. Ehkä hän katselee ulos minun ikkunastani ja istuu minun tuolissani juomassa kahvia tai luultavasti teetä. 

Vähäksi käy ennen kuin loppuu

 

Huone aurinkoparvekkeella

Seitsemän vuorokautta on kulunut. Viikko sitten lento oli laskeutunut, ja kävelin Shanghain kentällä pää vähän sekaisin nukkumattomuudesta ja siitä fiilisestä, että olen vihdoin täällä. Olen vihdoin täällä! 

Eristyksessä 

Bussi toi minut tähän hotelliin, ja suojapukuinen nainen saatteli minut huoneeseeni. Sen jälkeen en ole nähnyt ihmisiä, paitsi kerran vastapäisen huoneen naisen, kun nappasin ruokani oven ulkopuolelta ja muutaman kerran ovisilmästä suojapukuisen ruuantuojan. 

Kaipaan ihmisiä. Eilen kaipasin erityisen paljon puhetta. Kukaan ei ole puhunut minulle kasvokkain viikkoon. Ystävä lähetti videon, ja minä hymyilin sille täällä itsekseni. Iltapäivällä kävin pitkän ääniviestikeskustelun mieheni kanssa ja tyttäreni soitti illalla. Sitten oli taas hyvä eristäytyä. 

Huoneen kokoinen elämä

Aika kuluu hyvin ja nopeasti. Päiviin on tullut rutiini, mikä tekee niistä tylsiä mutta lohdullisia. Asiat toistuvat ja johtavat riittävän monen kierroksen jälkeen kotiutumiseen. Olen ollut virkavapaalla jo niin kauan, että hitaat rutiinit ovat tulleet tutuiksi. 

Elämä on tämän huoneen kokoinen. Huonetta ja hotellia ei voi valita. Lentokentällä määrätään, mihin mikäkin porukka menee. Minä satuin siihen porukkaan, jonka bussi toi tänne. Matkaa oli 30 minuuttia kentältä ja joitakin kilometrejä keskustasta. Jotkut ovat matkustaneet jopa kaksi tai kolmekin tuntia, minulla kävi siis tuuri. Hinta vaihtelee muutamasta satasesta noin viiteen sataan Renminbiin yöltä. Taso vaihtelee vielä enemmän, eikä aina korreloi hinnan kanssa. 

Parveke vai ei?

Luin vuosia sitten matkatoimiston esitteestä, että mikäli itselle sattuu varjoinen näkymä sisäpihalle ja naapuri saa merinäkymän, kannattaa olen iloinen naapurin aurinkoparvekkeesta. Kun tulin huoneeseen, minua jännitti, saanko parvekkeen. 

Tämä on tavallinen ihan kiva huone. Kokolattiamatto toisaalta vaientaa ääniä (ääniherkälle hyvä juttu), mutta toisaalta ei ole puhdistettavissa ja vaikuttaa hengitysilmaan. Huoneessa on lähes koko seinä kokoinen ikkuna, jonka edessä on koroke, jolla voi istua katselemassa maisemia ja ihmisiä, mutta ikkunaa ei voi avata. Ilmastointi on siksi pidettävä koko ajan voimakkaimmalla mahdollisella tai hengittäminen käy raskaaksi. Osalla karanteenilaisista ikkuna on teipattu tai se on sisäpihalle tai hotellin seinään, eivätkä he näe taivasta kahteen viikkoon. 

Ruoka on ihan hyvää, tiedän että monella on parempaa ja monella huonompaa. Voin tilata hedelmiä ja muita pakattuja ruokia, ja niitä toimitetaan kahdesti päivässä, joihinkin hotelleihin toimitetaan tavaraa kahdesti viikossa ja joihinkin ei ollenkaan. Minulla oli kylpypyyhe, joissakin on kolme tai ne vaihdetaan välillä, miehelläni ei ollut yhtäkään. 

Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on aurinkoparveke tuon ikkunan takia. Näkymä on ihana ja kaunis ja viihdyttävä. Päivisin voin katsella ihmisiä puuhissaan ja iltaisin suurkaupungin valoja. Ikkunastani näkyy Shanghai Financial Center Building, Oriental Pearl Tower (jonka läpinäkyvällä näköalalattialla kävelin seitsemän vuotta tietämättä, että tästä maasta tulisi joskus kotimaani) ja maailman toiseksi korkein rakennus Shanghai Tower. Tehdessäni päivälenkkiä voin nauttia puolet matkasta ulkomaisemasta ja puolet ruskeasta kokolattiamatosta. 

Tälle päivälle oli varattu pieni salmaripullo. Päivälenkin jälkeen avasin sen ja kaadoin Suomen erämaamökkielämään kuuluvaa juomaa retkikuppiin. Viimeinen viikko lähti käyntiin, viikon päästä olen ulkona ja hengitän syvään.

Korokkeella syön aamupalan, lounaan ja päivällisen

Keskellä näkyvät tekstissä mainitut tornit

Aamusta iltaan ikkunan ääressä

Enpä ole ennen ajatellut, miten iloinen voi olla taivaasta

 

Ylihuomenna on puolivälin aatto

Tänään on neljäs päivä. Ajanlasku on muuttunut hitaaksi. Aikaa lasketaan tunneissa, päivissä ja lopulta myös viikoissa. 

Rutiineita

Aamu alkaa kahdeksalta, jolloin pitää mitata lämpö. Aamupala odottaa silloin jo oven takana. Aamupalaksi on yleensä rasia puuroa ja rasia dumplingseja, maitoa tai pieni purkki jogurttia sekä kiinalainen pulla. Tänään oli nuudeleita ja olin pettynyt, koska aamupala on yleensä päivän ainoa ateria, joka syön kokonaan. En tykkää nuudeleista - aamulla.

 

Aamupäivällä kirjoitan gradua, jos olen nukkunut riittävästi. Neulon sukkaa ja kirjoitan novelleja, kuuntelen äänikirjoja ja tv-sarjoja, jotka eivät vaadi katselua ja viestittelen Kiinassa asuvien tuttujen kanssa. En jaksa katsoa juuri mitään. Paitsi ikkunasta ulos ja sitä saatan tehdä tunteja päivässä. 

Kahdeltatoista tulee lounas. Riisin lisäksi tulee jotain keitettyä kasvista ja lihaa/kalaa/äyriäisiä/tofua kolme komponenttia. Syön siitä kolmanneksen tai puolet ja sitten olen ihan täynnä.

Keskipäivällä kirjoitan gradua, jos olen nukkunut riittävästi. Neulon sukkaa ja kirjoitan novelleja, kuuntelen äänikirjoja ja tv-sarjoja, jotka eivät vaadi katselua ja viestittelen Kiinassa asuvien tuttujen kanssa. En jaksa katsoa juuri mitään. Paitsi ikkunasta ulos ja sitä saatan tehdä tunteja päivässä. 

Kahdelta pitää mitata lämpö ja kolmeen mennessä ilmoittaa molemmat lämmöt koodilla. Ilmoituskenttä on onneksi englanniksi, usein näin ei ole vaan asioita joutuu arpomaan. 

Iltapäivällä kirjoitan gradua, jos olen nukkunut riittävästi. Neulon sukkaa ja kirjoitan novelleja, kuuntelen äänikirjoja ja tv-sarjoja, jotka eivät vaadi katselua ja viestittelen myös Suomessa asuvien tuttujen kanssa. En jaksa katsoa juuri mitään. Paitsi ikkunasta ulos ja sitä saatan tehdä tunteja päivässä.

Viideltä tulee päivällinen. Sisältö on sama kuin lounaalla, ja syön sitä yhtä paljon kuin lounasta. 

Illalla neulon sukkaa ja kirjoitan novelleja, kuuntelen äänikirjoja ja tv-sarjoja, jotka eivät vaadi katselua ja viestittelen myös Suomessa asuvien tuttujen kanssa. En jaksa katsoa juuri mitään. Paitsi ikkunasta ulos ja sitä saatan tehdä tunteja päivässä. 

Nukkumaan menen yhdeksältä, jos en ole nukkunut edellisenä yönä ja yhdeltätoista jos olen nukkunut. Nyt joka toinen yö on mennyt nukkuessa ja joka toinen valvoessa, koska jet lag. 

Rytmi syö aikaa

Muita tärkeitä etappeja ovat joka toinen päivä ja viikonloppuna joka päivä juotava ylimääräinen kahvi, salmaripullo, jonka aion juoda puolivälin kunniaksi, kuulemani mukaan 12. päivä otettava covid-testi, jolloin tapaan ilmeisesti oikean ihmisen ja 14. päivä, jolloin minut päästetään (toivottavasti) ulos.

 

Eilen jaksoin aloittaa kuntoilun. Kävelin huoneessa viisi kilometriä. Täällä mahtuu tekemään 28 askeleen kierroksen, ja kello mittaa matkan, joten voin kuunnella äänikirjaa tai jotain tv-sarjaa. Tänään kuuntelin Tähdet tähdet tv-sarjan hiphop-jakson. 

Muuta ajankulua on pyykinpesu. Kuivuria ei tietysti ole eikä edes avattavaa ikkunaa, mutta pyykit kuivuvat yllättävän hyvin. Pidän kiinni päivärytmistä vaihtamalla aamulla päivävaatteet ja pysyttelemällä päivän pois sängystä. Toinen syy jälkimmäiseen on se, että samoissa lakanoissa on viihdyttävä kaksi viikkoa. 

Yhdessä yksin

Elämä soljuu hyvin ja helposti. Paitsi suomalaisten tuttujen viestit, minua auttaa todella paljon myös vertaistuki. Tämän saman ovat kokeneet mieheni ja Beihaissa asuvat tuttuni, joten he tietävät, mitä tämä on. Tapasin lisäksi Shanghain lentokentällä suomalaisen kohtalotoverin, joka asuu tässä samassa hotellissa mutta eri puolella käytävää. Tiedän siis, millainen takapihanäkymä on. Häneltä lainasin myös kirjoitukseni otsikon. 

Kuulun myös suomalaisten WeChatissa toimivaan karanteeniryhmään, joka on tällä hetkellä hiljainen, mutta tiedän, että siellä voi kysyä neuvoa karanteenissa olevilta ja jo olleilta. Kuulun myös kahteen suureen kansainväliseen WeChat-ryhmään, joissa saa paitsi neuvoja myös tukea. Meitä on paljon joka puolelta maailmaa. Näiden ryhmien suurin anti on ollut se, että jos ihmiset pärjäävät pienten taaperoiden kanssa kaksi viikkoa karanteenissa, minulla ei todellakaan ole mitään hätää. Niin kuin ei olekaan.

Pitkä matka Kiinaan, oma paluu

Terveisiä Shanghaista. Tässä on seuraavan kahden viikon näkymä karanteenihotellistani. Minulle sattui aurinkoparveke, koska näkymäni sisältää vesielementin.

Kuva ei tee oikeutta vangitsevalle maisemalle

Pitkä kesä Suomessa piteni syksyyn saakka

Menin Suomeen toukokuun alussa. Matkustamista varten tarvitsin luvan poistua maasta, mutta muuten kaikki sujui helposti. Paluu oli vähän monimukaisempi. Suomeen lähtiessäni en tiennyt, milloin voisin palata, ja oleskeluni venyikin viiden kuukauden mittaiseksi. Heinäkuun lopussa ensimmäiset palaajat alkoivat saada lupia, ja silloin minä päätin aloittaa valmistelut.

Minulla on Kiinaan kolmen vuoden oleskelulupa, mutta kaikki oleskeluluvat peruttiin viime keväänä.  Ensimmäinen askel oli maahantuloviisumin hakeminen. tai oikeastaan toinen. Ensiksi tarvitsin kutsukirjeen Kiinasta, se tuli noin kahdessa viikossa 

Viisumia varten täytin noin kymmensivuisen hakemuksen, otin kuvat ja lähetin hakemuksen sähköisenä tarkistettavaksi yhteistyökumppaneille, postitin myös passini heille. He toimittivat hakemuksen ja passini Kiinan lähetystöön, joten minulta säästyi matka Helsinkiin, sormenjäljet vaativat lähetystössä käynnit, mutta ne ovat onneksi voimassa viisi vuotta. Viisumin käsittely kesti alle viikon ja passi viisumeineen toimitettiin minulle kotiin. 

Tai no kotiin ja kotiin. Asuin Suomessa ollessani kuudessa eri osoitteessa, muun muassa siskoni perheen kotona hänen 7-vuotiaan pojan kämppiksenä useamman viikon ja tyttäreni kaksion olohuoneessa muutamaan otteeseen. Kahdessa pitempiaikaisessa paikassa purin suurimman osan tavaroista kaappeihin, mutta muuten elin matkalaukkuelämää. 

Ensimmäinen varattu lentoni olisi ollut 11. syykuuta. Sitä lentoa Kiina ei kuitenkaan ottanut vastaan, joten varasin uuden lennon 1. lokakuuta. Olisin voinut lentää aikaisemmin Amsterdamin kautta, mutta kaikkine vaadittavine lappuineen halusin lähteä Suomesta. Lähtöpäivään mennessä uusia lentoja oli hyväksytty myös Suomesta, mutta reilun kahden viikon lisäaika ei haitannut lainkaan. Ehdin siis nähdä paitsi Suomen kevään ja kesän, myös hehkuvan syksyn, lempivuodenaikani. 

Paluuvalmisteluja uusimpien ohjeiden mukaisesti

Lentoa varten tarvitsin leiman Kiinan lähetystöltä. Leimaa varten tarvitsin max 72 tunnin ikäisen negatiivisen covid-tuloksen, kuvan tai vastaavan passista ja allekirjoitetusta terveysselvityksestä. Onneksi Kiina on tarkoin määritellyt ne paikat, joiden ottama testi hyväksytään, joten sitä ei tarvinnut miettiä. Finnair aloitti yhteistyön koronatestauksessa Terveystalon kanssa 28.9. joten valitsin sen. Kävin testissä ma klo 14 ja ti klo 23 sain tuloksen. Lähetin pyydetyt dokumentit lähetystöön sähköpostilla ja sain leimatun luvan klo 11 keskiviikkona. Tässä minulla oli tuuria, osa on saanut lupansa muutamaa tuntia ennen lentoa, ja siihen minulla on aivan liian vähän hermoja. 

Olin tullut Suomeen pienellä lentolaukulla, koska en halunnut laittaa tavaraa ruumaan, joten tällä kertaa en pakannut punaista matkalaukkua. En kuljetellut vaatteita enkä kenkiä ym., Suomeen, joten niitä en tarvinnut nytkään kuin karanteenia varten. Laukussa oli muutamien vaatteiden lisäksi puurohiutaleita ja vähän karkkia, lankaa ja puikot, kirjoja ja pyyhe ja astioita, pesuaineita, puhdistuspyyhkeitä jne. Lisäksi mukanani on iso läjä ääni ja e-kirjoja. Olin kuullut, että hotellien taso ja siisteys vaihtelee hyvin paljon, joten karanteeniin kannattaa varustautua. Joihinkin hotelleihin ei voi tilata mitään ulkopuolelta.

Ja tärkein niistä on kahvi

 

Karenteenisukat olkoot pinkit

Karkkia, pähkinöitä ja salmaria, perustarvikkeet

Kentältä toiselle, koneesta toiseen

Lento Oulusta lähti eilen klo 14. Sitä ennen piti ladata China custom appi, johon merkittiin muiden tietojen lisäksi lentokoneen istumapaikka mahdollisten sairastuneiden lähellä istuneiden löytämiseksi. Apista saamani koodi oli voimassa 24 tuntia, ja sitä kysyttiin sekä Oulun että Helsingin kentällä. Matkatavarat toimitettiin onneksi suoraan Shanghain koneeseen. Maskin laitoin ennen lentokentälle menoa ja muutaman maskinvaihdon jälkeen riisuin sen vasta hotellissa. Lentokoneessa, Kiinan kentällä ja tietysti myös matkalla karanteenihuoneeseen sitä on pidettävä koko ajan.

Helsingissä ehdin käydä loungessa juomassa kahvia ennen portille siirtymistä. Portilla virkailija kiersi odottavien parissa tarkistamassa lähetystön luvat ja tekemässä merkinnät boarding-passiin. Portilla tarkistettiin vielä boarding-passien lisäksi passit, viisumit ja lämpötila sekä China custom apin QR-koodin väri. 

Kone oli muutamaa paikkaa lukuun ottamatta täynnä. Ruokaa tarjoiltiin nousun jälkeen ja ennen laskua, ja se oli tavanomaista. Heinäkuun lentävillä oli aika vaatimattomat eväät meihin verrattuna. Lämpö mitattiin kerran. Kone oli perillä 2.30 Suomen aikaa, joten nukkumisesta oli turha haaveilla. Matka kului elokuvia katsellen. 

Shanghain lento kesti 8,5 tuntia, ja laskeuduimme ajoissa. Kentällä kaikilta tarkistettiin jälleen QR-koodi. Meidät päästettiin pois muutaman kymmenen hengen ryhmissä, ettei muodostuisi ruuhkia. Tästä alkoi uskomattoman sujuvasti toiminut kulku kohti päätepistettä eli hotellihuonetta. 

Uudet kenttämuodollisuudet

Kentällä kuljettiin tarkasti määriteltyä reittiä pitkin, ja reitin varrella oli suojapukuihin pukeutuneita ihmisiä ohjaamassa. Ensimmäiselle tarkastuspisteellä katsottiin passit ja China custom-apin koodi. Seuraavalla pisteellä sain koronatestauslomakkeen, jonka allekirjoitin seuraavalla passin näyttämisen lisäksi. Sitten oli vuorossa pöytä, jossa sain lupapaperiini tarran ja identtisellä tarralla varustetun näyteputkilon. Näiden kanssa jatkoin matkaa hitaasti etenevään jonoon koronatestaukseen. Odottaessani näin, miten testi otetaan, joten pystyin hieman varautumaan. 

Testipisteitä oli pitkä rivi, ja istahdin omaan lokerooni. Jälleen passini tarkastettiin. Laskin maskini pois nenän kohdalta, suun kohdalla se kehotettiin pitämään edelleen. Testipuikko työnnettiin oikeaan sieraimeen ja pyöräytettiin muutaman kerran. Se oli paikallaan muutaman sekunnin ja sama toistui vielä kaksi kertaa. Tämän jälkeen on vielä jäljellä sama uudella tikulla toisesta sieraimesta. Silmät valuivat lopulta vettä tämän seurauksena. Lomakkeen kanssa jatkoin matkaa, ja se otettiin pois vasta seuraavalla pisteellä. 

Sitten pääsin normaaliasioihin eli passin, viisumin ja maahantulokortin tarkistukseen. Minulla meni taas hieman enemmän aikaa, koska ihmetystä aiheutti kaksi voimassa olevaa ”viisumia” eli oleskelulupani ja maahantuloviisumini. Pääsin kuitenkin kasvotunnistuksen jälkeen eteenpäin hakemaan laukkuani. Pieni lentolaukkuni näytti vähän säälittävältä muiden jättilaukkujen seassa. Osalla oli jopa 5-8 laukkua mukana, joten minun kulkuni oli hyvin helppoa. 

Laukun kanssa seurasin muita kulkijoita kohti busseja. Matkan varrella meidät jaettiin vielä Shanghaissa asuviin ja muihin. Hotellit ovat Shanghaissa kovassa käytössä karanteenilaisten takia, joten Shanghaissa asuvat pääsevät yleensä 1-7 päivän kuluessa kotikaranteeniin. Tällä viimeisellä suoralla piti ladata Shanghain oma appi, siihenkin sai tarvittaessa apua englantia puhuvilta virkailijoilta. Tämän apin QR-koodia ja passia piti näyttää viimeisessä tarkastuspisteessä, jossa passi otettiin talteen. Meidät ohjattiin odottamaan ulko-oven läheisyyteen, ja kun tarpeeksi ihmisiä (noin 15) oli kasassa, saimme mennä bussiin. Samaan bussiin ja hotelliin sattui toinen suomalainen ja vaihdoimme yhteystietoja. 

Viimeinen siirtymä kohti hotellia

Bussimatka kesti alle puoli tuntia, mutta hotelliin pääsy bussista noin tunnin. Latasimme jälleen uuden ohjelman, jonne syötimme tietojamme ja suunnitelmiamme. Meidän haettiin bussista muutaman hengen porukoissa kirjautumaan hotelliin, minä olin viimeisten joukossa. Tässä vaiheessa väsymys alkoi ensimmäisen kerran iskeä. Pääsin kuitenkin lopulta täyttämään viimeiset laput. 

Meidät ohjattiin huoneisiimme ja pääsin asettumaan. Ja huokaisin. Matka koneesta hotellin pihalla kesti vain reilut kaksi tuntia. Kentällä kaikki olivat ystävällisiä ja avuliaita, ja vaikka välivaiheita oli paljon, asiat sujuivat helposti ja mukavasti (paitsi testi). Sängyn reunalla istuessa oli hetken epätodellinen olo.

Kokolattiamatollinen huoneeni

Nyt on ensimmäinen vuorokausi jo takana. Tästä se lähti kulumaan. Seuraavassa päivityksessä kerron hotellielämästä.

Iltanäkymä ikkunalauta-aitiosta