Toivepostaus: Kaukana on kaukana omista ihmisistä

Kyselin vuosi sitten teiltä kirjoitustoiveita. Korona tuli toivepostauksen väliin, mutta jatkan niitä nyt. Tässä vihdoin kirjoitus yksinäisyydestä, ajankulusta ja yhteydenpidosta. 

Yksinäisyydestä 

Itsenäisyyspäivänä kaikki Beihain suomalaiset kokoontuivat yhteiselle päivälliselle. Meitä oli kymmenen.  Viikko sitten kaksi suomalaista lähti takaisin Suomeen, joten porukka pieneni entisestään. 

Kun me tulimme tänne, täällä oli yli kaksinkertainen määrä suomalaisia nykyiseen verrattuna. Muutama vuosi sitten suomalaisia oli moninkertainen määrä. Olen kuullut juttuja yhteisistä juhlista ja päivällisistä, mutta nyt niihin ei enää riitä porukkaa. Koronan tuomat rajoitukset ovat vaikuttaneet myös vierailijoihin: viime vuonna täällä kävi lähes joka viikko vierailijoita, nyt täällä ei käy kukaan. 

Suomalaisten lisäksi Beihaissa on muutamia kymmeniä ei-aasialaisia, joista muutamaa näemme silloin tällöin. Tiedän, että esimerkiksi Shanghaissa ja Pekingissä on vireä kansainvälinen yhteisö ja sen lisäksi toimiva suomalainen yhteisö. Mieheni työ on kuitenkin tässä pienessä 1,8 miljoonan ihmisen kylässä, joten me olemme täällä ja elämme näillä ehdoilla.

Päivisin näen joskus muita ihmisiä, mutta enimmäkseen olen yksin. Sinänsä viihdyn hyvin yksin, olen mielelläni yksin myös Suomessa. Joskus kuitenkin kaipaan yhteyttä muihin enemmän kuin siihen on täällä mahdollisuus. 

Kaipaan paitsi perhettä ja ystäviä myös työkavereita. Varsinkin alussa kaipasin töihin yllättävän paljon. Työ antaa elämään mielekkyyttä ja rahaa, mutta siinä sivussa myös tärkeitä kontakteja muihin. Työhön paluuseen asti elämän sisältö pitää saada muualta.  

 

Ajan käytöstä 

Ilman työtä ja Suomen harrastuksia arkipäiviin on pitänyt luoda erilainen rytmi. Viime syksynä aloitin kutomisen, ja sukkia ja lapasia kertyikin puolelle suvulle. 

Opettelin myös uimaan läheisen hotellin uima-altaalla, ja entisen räpiköinnin sijaan se sujuu nyt kohtuullisesti. Allas ei kuitenkaan ole lämmitetty, ja koska talvi on tullut myös Beihaihin, uiminen on pitänyt jättää odottamaan kevättä. Siihen asti kun vesi oli noin +20 asteista, uiminen oli vielä miellyttävää. Ruuhkaa ei uima-altaalla ole ollut koko syyskauden aikana, vesi on ollut kiinalaisille liian kylmää jo pitkään. 

Teen salitreenin jokaisena arkipäivänä, lisäksi käyn kävelyllä joko yksin päivällä tai illalla mieheni kanssa. Kaikesta kannattaa tehdä rutiini, muuten asioiden siirtäminen on ihan yhtä helppoa kuin Suomessa. 

Kuntosalilla on täällä helppo käydä. Laskeudun portaita 20 kerrosta ja olen perillä. Sali on mieheni työpaikan työntekijöiden ja heidän perheidensä käytössä aamusta iltaan. Päivisin siellä ei ole muita kuin me kolme suomalaista naista, mikä on hyvä, koska salilla on vain yksi pieni huone. Tai enää me kaksi. Siellä on kuitenkin kaikki tarvittava, kun muistaa ottaa oman jumppakuminauhan mukaan. 

Opinnot ovat täyttäneet päiviäni ja luoneet aikatauluja. Onneksi opiskelu etänä onnistuu nykyään hyvin, kuten te kaikki varmasti tämän vuoden perusteella tiedätte. Olen tehnyt opintoni vähitellen loppuun ja valmistun vielä tänä vuonna. 

Olen osallistunut tämän syksyn ajan myös luovan kirjoittamisen jatko-opintoihin ja saanut uutta intoa ja oppia novellikokoelmaani ajatellen. 

Olin ajatellut näiden jälkeen pitää tauon opiskelusta, mutta kuin vahingossa ilmoittauduin monimediaisen luova kerronnan opintoihin ensi vuodeksi. Kevään opinnot ovat etäopintoja ja syksyn opinnot koronatilanteen salliessa lähiopintoja. 

Alkukesästä minun on tarkoitus palata Suomeen ja töihin. Silloin pääsen taas osaksi omien läheisten arkea. Siihen asti yhteydenpito sujuu muilla tavoilla. 

 

Yhteydenpidosta 

Viestien, puheluiden ja somen ansiosta unohdan joskus, että olemme kaukana. Ystävien ja perheen kanssa olen yhteydessä lähinnä viestien välityksellä. Tyttären soitot tuovat Suomen lähelle, ja monet tärkeät WhatsApp- ja Facebook-ryhmät saavat tuntemaan oloni osalliseksi. Myös tuttujen Facebook-päivitykset kertovat pienen siivun siitä, mitä heille kuuluu. 

Pitää vain muistaa, että elämme eri ajassa. Kun minä herään, suomalaiset tuttuni ovat täydessä unessa tai vasta menossa nukkumaan. Kun me olemme menossa nukkumaan, Suomessa päästään töistä. Minä pidän puhelimen ääniä öisin pois päältä, joten minulle voi huoletta laittaa viestejä milloin vain. 

Pidän yhteyttä ihmisiin aivan liian vähän, tämäkään ei ole erilaista kuin Suomessa. Aika vain kuluu, yleensä viikot vierivät ja vaihtuvat kuukausiksi ennen kuin huomaakaan. 

Täällä elämä on aika lailla samanlaista kuin ennen koronaa. Kuvista ja päivityksistä päätellen ihmisten tapaaminen on Suomessa edelleen rajallista, joten ehkä yhteydenpito olisi rajallista myös Suomessa.

Mielessä Suomen ihmiset sen sijaan ovat usein. Ja eläimet. Koiramme Siru on siskoni perheen luona hoidossa. Siellä se saa rapsutuksia kolmelta lapselta ja kahdelta aikuiselta ja ehkä muutamalta muulta. Minä saan kuulumisia ja kuvia, vaikkei se yhteisiä lenkkejä ja silityksiä korvaakaan.

 

Otan mielelläni vastaan lisää kirjoitusideoita. Listalla on jo kirjoitus köyhyydestä ja paikallisten ongelmista sekä ulkomailla asumisen vaikutuksesta mielenmaisemaan sekä luovuuteen. 

Kun heräsin, oli kaksikymmentäneljä tuntia jäljellä

On karanteenin kolmastoista päivä. Päivät ovat kuluneet sykleissä. Aluksi kaikki oli uutta, ja rutiineita piti hakea. Rutiinit muodostuivat kuitenkin nopeasti, ja niistä tuli tärkeitä. 

Minulla on ollut univaikeuksia jo Suomessa, ja nämä olosuhteet eivät ole niitä helpottaneet. Aamut ovat siksi yleensä alkaneet klo 04-06 maissa. Olen juonut kupin pikakahvia ja lukenut viestit ja somepäivitykset. Olen tarkastanut aamupalaan asti gradua, koska aamulla olen näköjään virkeimmilläni. 

Aamupala ilmestyy oven taakse klo 07 jälkeen: tuojasta riippuu soittaako hän ovikelloa vai koputtaako hän. Osa ei tee kumpaakaan vaan vain jättää ruokapussit alustalle. Syön ikkunan ääressä ja katselen/kuuntelen edellisen illan BB-koosteen. En ole ikinä katsonut näin paljon BB:tä. Aamupala on päivän paras ateria, nautin joka suupalasta. 

Kahdeksalta mittaan lämmön ja merkitsen sen lapulle, jonka saimme tulopäivänä. Lämpö on pysytellyt alle 37 asteen. Mikäli se olisi yli 37.3 tai minulla olisi oireita, lääkäri luultavasti olisi yhteydessä. Kahdelta mittaan lämmön uudestaan ja ilmoitan molemmat lukemat skannaamalla WeChatin avulla lämpöilmoituskoodin. Lämmön lisäksi siinä kysytään oireista. 

Yhdentoista ja kahdentoista välillä tulee lounas ja seitsemäntoista maissa päivällinen. Ne eivät ole olleet kovin maistuvia. Yritän syödä noin puolet, enempään en pysty, vaikka tuntuukin hankalalta heittää ruokaa hukkaan. 

Muu aika on täytettävä jollakin. Olen kävellyt joka päivä 5 kilometriä. Se ja muu edestakaisin kuljeskelu riittää saamaan aktiivisuustavoitteen täyteen, tämä on ollut yllätys. Liikunta ei siis vaadi kovin suurta tilaa. Olen kutonut sukat ja aloittanut säärystimet, kirjoittanut ja lukenut, pessyt pyykkiä ja seurannut muita karenteenilaisia. 

Äänikirjoja olen kuunnellut paljon. Teen esseen lastenkirjallisuudesta, ja tämä on ollut hyvä aika kuunnella esseen vaatimat seitsemän kirjaa. Olen ollut iloisesti yllättynyt, että kirjalistan noin kahdestakymmenestä kirjasta ääni- tai e-kirjoina löytyy noin kymmenen. Minun ei tarvinnut tuoda mukanani muuta kuin teoriakirjat. 

Eilen otettiin 12. päivän koronatesti, joka oli tällä kertaa suusta otettava testi. Testi voisi olla kaikkea mahdollista suu-, nenä- tai verinäytetestiin tai näiden yhdistelmään. Meille sattui helppo vaihtoehto. Monet asiat ovat täällä sattumaa. 

Viimeiset kolme päivää ovat olleet pitkiä. Odotan poispääsyä, raitista ilmaa ja ihmisten näkemistä ja ruokaa ja kylmää olutta. Ja mieheni näkemistä. Olemme nähneet viimeksi 82 päivää sitten, ei sillä että laskisin päiviä vaikka laskenkin. 

Aamulla tuli soitto, ja sain kuulla, että minut haetaan huomenna kello 7.30 huoneesta. Aiemmin karanteeni kesti usein täydet 14 vuorokautta, mutta hotellikapasiteetti lienee äärirajoilla, ja huoneet täytyy saada samana päivänä seuraavien käyttöön. Neljä tuntia ennen 14 vuorokauden täyttymistä vapautuminen ei tietysti haittaa minua. Ei sillä, että laskisin tunteja vaikka laskenkin. Enää 20 tuntia. 

Minun huoneessani on luultavasti huomenna joku toinen. Hän kehittelee omat rutiininsa, ensin ihmetellen ja sitten tottuen. Ehkä hän katselee ulos minun ikkunastani ja istuu minun tuolissani juomassa kahvia tai luultavasti teetä. 

Vähäksi käy ennen kuin loppuu

 

Puolet meistä palasi Kiinaan

Blogi on ollut hiljainen toukokuun alusta saakka. Silloin perhesyyt toivat minut yllättäen Suomeen ja olen täällä edelleen. Nyt olen täyttämässä viisumihakemusta, ja syyskuun puolivälissä minun on tarkoitus palata Kiinaan.  Lentoja Shanghaihin on ollut harvakseltaan, mutta syyskuussa niitä on jo enemmän.  Kiinassa odottaa hotellikarenteeni siinä kaupungissa, minne kone laskeutuu eli matka on tavallista paljon pitempi. Mieheni Olli-Pekka tuli Suomeen toukokuun lopussa ja lähti takaisin Kiinaan viime sunnuntaina. Nyt saatte kuulla Kiinaan paluusta hänen kertomanaan:

Kahden viikon koti

"Tätä tiistaista tarinaa kirjoittaessani istun Shanghain Chongmingin alueella sijaitsevassa karanteenihotellissa. Minut tuotiin tänne maanantaina suoraan Shanghain lentokentältä. Hotelli on normaalin tasoinen kiinalainen hotelli, huoneen koko on noin 20 m^2.. Ilmastointi pelaa, onneksi, sillä lämpötila on yötä päivää noin +30 astetta. Minibaaria tai jääkaappia ei ole, vedenkeitin on. Huoneen varustelussa oli pari yllätystä, kylpypyyhettä ei ollut lainkaan eikä minulla mukana, koska no, tiedättehän, sellaisen olettaa olevan hotellissa käytössä. Toinen erikoisuus oli varustepussi, jollaista ei hotellissa yleensä ole. Jos pyyhkeen haluaa, se on hankittava itse muualta, koska se ei sisälly tämän hotellin varustukseen.  Assistenttini kautta minulle järjestyi pyyhe ja vähän hedelmiä. Erikoisvarustepussissa oli kuumemittari, sumutepullo, desinfiointitabletteja, kasvomaski, pumpulituppoja ja biologisesti vaarallisten aineiden hävittämiseen tarkoitettu muovipussi.

Kokolattiamatoton lattia on helpompi puhdistaa

 

Arpajaisista tuli perushuone

Uusia rutiineja

Karanteeniohjeistus on selkeä. Huoneesta ei saa poistua seuraavaan 14 vuorokauteen, rajana on ulko-oven kynnys. Kukaan ei saa tulla huoneeseen, joten myös siivousvastuu on itsellä. Kuume pitää mitata kahdesti päivässä, mieluiten nielusta, kello 9:00 ja 14:00. Mittauksen tulos raportoidaan WeChatilla eli Kiinan WhatsUp:lla lääkärille. Kuumemittari pitää desinfioida ohjeen mukaan desinfiointiliuoksella. Käytetyt pumpulitupot laitetaan biologisesti vaarallisten aineiden hävityspussiin.  

 

Ruokaa toimitetaan kolmesti päivässä, aamiainen kello 9:00, lounas 11:30 ja päivällinen 17:30. Lounas on normaalia kiinalaista tehdasruokailutason ruokaa eli keitettyä riisiä, kasviksia ja jotain muuta höyrystämällä tai öljyssä wokkamalla tehtyä. Sillä kyllä elää, joten nyt sitten syödään elääkseen eikä eletä syödäkseen. Kuvissa on ruokatoimitukset odottamassa nälkäisiä ja esimerkki itse annoksista.

Kohtalotovereita on vaikkei heitä näekään

 

Bon appetit!

Houkutteleeko?

Lisää herkkuja

Perusruokaa perushuoneessa

Mitä muuta karanteenissa voi tehdä? Töpöttää kännykkää tai räplätä läppäriä tai lukea tai kuunnella äänikirjoja, jutella vaimon kanssa tai katsella alla olevassa kuvassa olevaa maisemaa. Paitsi, että koska ollaan kiinalaisten tietoliikennerajoitusten äärellä, YouTubet, Facebookit ja kaikki Googleen liittyvä on blokattu pois käytöstä kuten myös paljon muutakin netin sisältöä, joten käytännön valikoima on hieman kapea. VPN:ää voi yrittää käyttää, mutta suurin osa niiden serveristä on myös blokattu pois, joten ei niistä paljon apua ole. Onneksi tai epäonneksi tuo töihin liittyvä tietoliikenne toimii, joten etäkokoukset ja läppärin muu käyttö niihin liittyen sujuu ihan hyvin. Mutta tuota maisemaa voi katsella rajoituksetta.

Kaikilla ei ole edes tällaista näkymää

 

Hotellikaranteenia ennen oli pari mutkaa

Tästä tarinasta puuttuu alku, joten avataan sitä hieman. Olen tullut Kiinaan töihin 2019 huhtikuussa. Elämä sujui Kiinan normaalisti tammikuuhun saakka, mutta sitten korona alkoi vaikuttaa kaikkeen elämään. Lensin Suomeen toukokuun lopussa. Maasta pääsee pois, toukokuussa oli yksi suora lento Kiinasta Helsinkiin viikoittain (nyt niitä taitaa olla jo kolmena päivänä viikossa). Suomen päässä ei paljon tulemisista ja menemisistä kyselty, vaan menin suoraan jatkolennolle ja kahden viikon vapaaehtoiseen karanteeniin.

 

Kun lähdin Kiinasta, voimassa oli kaikkia ulkomaalaisia eli myös meitä pitkän oleskeluluvan omaavia koskeva paluukielto. Paluuajankohdasta ei silloin ollut mitään tietoa. Kesäkuussa tuli tieto, että paikallisen maakunnan johdon puoltolausunnolla asiantuntijan roolissa oleva ulkomaalainen voisi päästä perheineen takaisin Kiinaan. Paikallishallinnosta tuli puoltopäätös kolme viikkoa myöhemmin. Sen jälkeen laitoin uuden viisumihakemuksen  sisään Suomen Kiinan viisumikeskukseen ja voila, paluuviisumi oli voimassa.  Samalla tietysti peruttiin vanhat oleskelu- ja työluvat, joten nekin pitää hakea uudelleen. Ja tuo koko homma on muuten aika monta lappua ja leimaa ja valokuvaa.

 

Palataanpa takaisin alkuun. Lensin Finnairin koneella Oulusta Helsinkiin, Helsingissä kuusi tuntia odottamista ja jatkolento Juneyaolla Shanghaihin. Hesan kentän non-shengen alueella ei ollut auki muita paikkoja kuin R-kioski, kotimaan terminaalissa sentään pari kahvilaa, kioskia ja joku tax free -myymäläkin. Ensimmäiset 4 tuntia kului kotimaan terminaalin puolella ja sitten menin normaalin passintarkastuksen kautta lähes tyhjään kansainväliseen terminaaliin.  Koneeseen nousun lähestyessä paikalle saapui muutama muukin matkustaja ja arvioni mukaan Boing 787 koneeseen nousi noin 100 – 120 matkustajaa, joista kiinalaisia oli vähän yli sata. Portilla tarkastettiin passit, viisumit ja Shanghain vaatimat terveystietoapin koodit. Matka sujui maski päällä. Tarjoiluna businessluokassa oli koronarajoitusten takia papupurkki, suolakeksejä, pari kiinalaista pullaa, pari pientä pussia suolapähkinöitä ja vettä. Lisäksi tarjoiltiin kahvia ja virvoitusjuomia pyynnöstä. Lentohenkilökunta piti kokohaalareita, kasvomaskeja ja silmäsuojia. Itse lento sujui elokuvia katsellessa ja laskua odotellessa.

Mahtaakohan helteellä hikoiluttaa?

 

Lennon aikataulu piti ja kentällä olin 6:30, portilla 6:45, koronatestissä 7:30, passintarkastusksessa 7:45, laukkuja odottamassa tuloaulassa 8:15, bussissa 8:45 ja karanteenihotellissa 11:00. Eli mihin meni neljä ja puolituntia? Kun joka paikassa vähän säädetään ja kymmenet ihmiset tarkastavat paperit ja terveysapin tiedot useaan kertaan matkan aikana. Lisäksi jokaiselle tarkastuspisteelle jonotetaan. Kentällä kuljettiin aitojen rajaamana yhtä reittiä pitkin kuten Ikeassa. Sillä erotuksella, että joka paikassa on ihmisiä valvomassa, ettet vaan eksy. Koneesta ei pääse ulos, jos ei ole apissa terveystiedot kohdallaan, passintarkastukseen ei pääse ilman todistusta kentällä otetusta koronatestistä ja karanteenikuljetukseen ei pääse, jos ei ole ladannut uutta appia ja syöttänyt perustietoja sinne. Hauskinta tässä on, että kaikissa lapuissa ja apeissa kysytään ihan samat asiat, ei oikeastaan mitään lisäinformaatiota, vaan nimi, passinumero, viisuminumero, lennonnumero, mihin pisteeseen olet matkalla, missä maassa olet ollut viimeisen 14 vuorokauden aikana ja onko sinulla kuumetta tai muita sairauksien oireita

 

Koronatesti otetiin eilen, kolmella puikolla, kummastakin sieraimesta ja nielusta, tekniikalla tökkää puikko sisään, odota 10 sekuntia, pyöritä puikkoa nenässä tai nielussa kuin helikopterin roottoria 5 sekuntia ja sitten näyte talteen putkiloon. Myönnän että kokemus ei ole miellyttävä vaan enemmänkin aiheutti oksennusreaktion ja veden silmistä valumisen. Taidan siis olla herkkis. Ja viiden päivän päästä sama odottaa vielä täällä hotellilla. Ensimmäisen testin tulokset kerrottiin jo kaikille, eli koneessa olijoilla ei ollut kenelläkään positiivista testitulosta.

 

Aika asettua asumaan

Jäljellä on kolmetoista päivää hotellikaranteenia, koronatesti ja sitten kun olen oletettavasti elokuun 11. päivä nykyisessä kotikaupungissani Beihaissa, edessä on 14 vuorokautta kotikaranteenia. Tähän on syynä paikalliset määräykset, joita ei muualla Kiinassa ole eli ulkomailta tullessa valtion virallisen 14 vuorokauden karanteenin lisäksi Beihaissa pitää olla karanteenissa toiset 14 vuorokautta. Tässä meni sitten elokuu nopeasti ja helposti neljän seinän sisällä. Tai no onko se helppoa, jää nähtäväksi."

Toivepostaus: Viihtymisestä ja ajan kulumisesta

Kaunis puoli Kiinasta

Kyselin viimeksi toiveita kirjoitusaiheista. Kiitos niistä! Tässä postauksessa vastaan kysymyksiin viihtymisestä ja ajan kulumisesta. 

On lähes marraskuun puoliväli. Istun parvekkeella. Lämmintä on +27 astetta. Olen herännyt ilman herätyskelloa. Aamukahvin kanssa nautin annoksen Netflixin englanninkielistä sarjaa. Tänään on joogapäivä, joten en mennyt kuntosalille. Keskiviikko on yleensä bloginkirjoituspäiväni, näin myös tällä viikolla. Olen luonut uusia rutiineja entisten tilalle.

Viihdyn täällä enimmäkseen hyvin. Olen ollut samalla työnantajalla yli 17 vuotta ennen Kiinaan lähtöä. Työ on minulle hyvin tärkeää, se tuo mielekkyyttä ja sisältöä elämään. Silti tauko on tehnyt hyvää. Olen pitänyt yhteyttä muutaman työkaverin kanssa ja Suomen lomalla kävin työpaikallani. Aluksi työ oli useinkin ajatuksissa, mutta ajan kuluessa mieli on täyttynyt muilla asioilla. 

Kotiympyröitä

Suurin osa ajastani kuluu kotona. Meidän asuntomme on tilava ja mukava. Kodissamme on olohuone-keittiöyhdistelmä, yksi iso makuuhuone ja kaksi pienempää huonetta sekä kaksi vessaa suihkuineen. Meillä on Ikean kalusteet ja astiat, joten sopeutuminen tänne oli helppoa. 

Omia tavaroita toimme hyvin vähän vaatteiden lisäksi, joten kotimme on huomattavasti riisutumpi kuin Suomen kotimme. Emme kumpikaan ole erityisen kiintyneitä tavaraan, joten näillä tavaroilla tulemme todennäköisesti tämän ajan menemään. 

Valokuvia ja tauluja kaipaan kotoa eniten. Nyt mukana on vain kuva äidistäni nuorena kahden lapsen äitinä. Minulle oli erityisen tärkeää saada äiti mukaan tänne.

Koruton koti

Saareke ei kuulunut perusvarustukseen,
mutta halusimme sen

Minulla on täällä ololle muutama päätavoite. Haluan käyttää ajan hyvin, onhan tämä ainutlaatuinen tilaisuus. Tarkoitukseni on opiskella kirjallisuuden maisteriopintoja ja luovaa kirjoittamista, kuntoilla, tutustua maahan ja kulttuuriin sekä kirjoittaa. 

Kirjoittamista

Olen aikatauluttanut opiskeluni siten, että teen tämän vuoden aikana noin 70 opintopistettä. Ensimmäinen 10 opintopisteen essee kirjallisuuden syventäviin opintoihin on tehty ja arvioitu parhaalla mahdollisella arvosanalla. Nyt olen keskittynyt luovaan kirjoittamiseen. 

Essee oli helppo aikatauluttaa. Aiheena oli minulle tuttu ja rakas kirjallisuusterapia. Luova kirjoittaminen on vaikeampaa aikatauluttaa. Novellien runko syntyy yleensä helposti. Parhaimmillaan teksti putoaa päästäni sormien kautta koneelle. Poistan ja lisään tekstiä intuitiivisesti. Kuuntelen sitä välillä lue-toiminnolla, jolloin pystyn arvioimaan sen sujuvuutta. Mutta en ole luova läheskään aina. Joskus tekstiä ei synny, tai en ole siihen lainkaan tyytyväinen. 

Kaipaan välillä kirjoittajayhteisöä, joka minulla Suomessa oli opintojen kautta. Onneksi kirjoittava ystäväni on luvannut lukea ja kommentoida tekstejäni. Mieheni on toinen vakilukijani. Tänään on eilistä parempi päivä, ja olen saanut viimeisteltyä kaksi novellia.

Tämän kanssa vietän täällä eniten aikaa

Kuntoilua

Kuntoilun aloitin heti tänne tultuani. Kuten olen kertonut, talossamme on kuntoiluun varattu huone. Pyöritän painovannetta kotona puoli tuntia alkulämmittelyksi. Hyödynnän portaat salille mennessä ja palatessa. Olen tehnyt saliohjelman, jonka mukaan treenaan neljänä päivänä viikossa. Keskiviikkona on jooga/kehonhuoltopäivä, jolloin keskityn venyttelyyn ja rauhallisiin joogaharjoituksiin. 

Iltaisin kävelemme 3-5 kilometrin lenkkejä ja viikonloppuisin 10-12 kilometriä. Kolmen kuukauden treenin jälkeen olen paremmassa kunnossa kuin aiemmin. Treeni on tärkeää sekä henkisesti että fyysisesti. 

Kesäkautena uin neljä kertaa viikossa vähintään 500 metriä. Tänne tullessani en osannut uida. Toki pystyin räpiköimään ja pysymään pinnalla, mutta varsinaista uimataitoa en ollut koskaan oppinut. 

Aloin opetella rintauintia mieheni ohjauksella, YouTube-videoiden avulla ja muita uijia katselemalla. Aluksi jaksoin uida 10 metriä, sitten 25 metriä, ja nyt 500 metriä menee jo hyvin. Uimaan oppiminen on tuonut iloa sen lisäksi, että uiminen on hyödyllinen taito. Tänään uimavesi oli +22 asteista, ja 600 metriä kulki helposti. Mieheni lisäksi muita uijia ei ollut tänäänkään. 

Kuuman sään paras harrastus

Kulttuuria

Kiinan kulttuuriin olen tutustunut hieman. Näinä neljänä kuukautena, jotka olen Kiinassa asunut olen nähnyt Beihain lisäksi hieman Nanningin kaupunkia ja Guangxin maakunnan metsäalueita ja pieniä kyliä. Ensimmäinen kuva on yhdeltä metsäviljelmältä. Lisäksi olen nähnyt muutaman kerran Pekingin lentokentän. 

Olen käynyt joitakin vuosia sitten Shanghaissa, Suzhoussa ja Hangzhoussa. Olen siis nähnyt todella pienen osan Kiinaa, enkä voi todellakaan sanoa tuntevani Kiinaa. Voin katsoa Kiinaa omasta pienestä näkökulmastani. Mitä kauemmin olen täällä ollut, sitä vähemmän tavallaan tiedän. Mutta olen iloinen edes tästä pienestä siivusta, johon olen saanut tutustua. 

Muuta ajankulua

Paitsi uimista ja Kiinan kieltä ja kulttuuria olen opetellut täällä muutakin. Sain juuri valmiiksi elämäni ensimmäisen villasukan. Taistelin kantapään kolmen eri ohjeen avulla. Yksi oli kuin vierasta kieltä ja toiseen olisin tarvinnut lisäpuikon, jota minulla ei tietenkään ollut. Kolmannen ohjeen avulla sain kantapään tehtyä ja eilen päättelin ensimmäisen sukkani. Olisittepa nähneet iloisen ilmeeni! 

Jaoin toki saavutukseni myös äidille (joka on kutonut minulle ja lapsilleni lukemattomia sukkia) ja siskoilleni sekä kutovalle kaverille ja tytärpuolelle. Sisko kommentoi, että hyvään saumaan tein ensimmäisen sukkani, kun täällä on nyt talvi. Kieltämättä hieman huvittaa, että sain opeteltua sukan kutomisen täällä lämpimässä. 

Elämäni ensimmäinen

Marjapuuron punainen 
muistuttaa Suomesta

Olen opetellut lisäksi englannin kieltä. Katson ohjelmia englannin kielellä, luen kirjoja ja juttelen ei-suomalaisten ihmisten kanssa. Tämä on myös ollut ilonaihe. Kiinan kielen opinnot olemme saaneet taas alkuun. Siitä kerron myöhemmin enemmän, kuten myös siitä, miten kommunikointi täällä sujuu ja onnistuu.

Muita asioita, joiden parissa aika kuluu, ovat tietenkin kotityöt, kaupassa käynti ja ruuan laitto, ihan kuten Suomessakin. Lukeminen kuuluu jokaiseen päivään täälläkin. Äänikirjat ovat uusin löytöni.

Kansainvälinen yhteisö on täällä tällä hetkellä hyvin pieni, mutta joskus vietän aikaa yhdessä muiden expat-rouvien kanssa. Iltaisin ja viikonloppuisin olen mieheni kanssa, ja ne hetket kuluvat nopeasti. Käymme syömässä kahdestaan tai porukalla muutaman kerran viikossa. Yhteyttä Suomeen pidän viesteillä. Soittelen lähinnä äidin ja tyttären kanssa.

Viihtymisestä ja ajankulusta

Viihdyn hyvin itsekseni ja tarvitsen paljon omaa aikaa ja tilaa. Ajankulu ja viihtyminen kulkevat täällä käsi kädessä. Silloin kun on mielekästä tekemistä ja intoa tehdä asioita, aika kuluu hyvin ja nopeasti. 

Toisina päivinä taas ei jaksaisi tarttua mihinkään tai kaipaa Suomen työ- ja harrastusrutiineja - ja ennen kaikkea omia rakkaita ja tärkeitä ihmisiä ja eläimiä. Niinä hetkinä yritän muistutella itselleni, että tämä on ainutlaatuinen aika ja tilaisuus tehdä sitä, mitä itse haluaa. Ikinä ennen tällaista aikaa ei ole ollut. 

Bonuksena viihtymisessä on lämpö, joka näyttää tänä syksynä jatkuvan ja jatkuvan.