Ambulanssilla koronatesteihin

Kotona. Tällä kertaa se vei 70 tuntia koronaviruksen takia. 

Kotimaan pohdintoja

Suomen loma meni nopeasti kuten aina. Seurasimme loman aikana tiiviisti sekä Suomen että Hongkongin uutisointia koronaviruksesta. Kuulimme tilanteesta myös Beihaissa asuvilta suomalaisilta ystäviltämme. 

Loman lähetessä loppuaan olimme yhä epävarmoja siitä, palaammeko takaisin Beihaihin. Saimme varmistuksen paluusta päivää ennen lähtöä. Olin toki hankkinut muistilistalla olevat tavarat muun muassa ison kasan lankoja jo valmiiksi, joten paluuluvan saatuamme aloitin tavaroiden pakkaamisen. Olimme kuulleet, että Kiinasta ei tahdo enää saada hengityssuojaimia, joten tarkoituksemme oli hankkia niitä Suomesta. Tämä osoittautui haasteeksi. Kaikki hengityssuojaimet oli ostettu apteekeista ympäri Suomen. Kiinalaiset ostavat maskeja ja lähettävät niitä kotimaahansa. Apteekissa työskentelevän ystävän avulla saimme kuitenkin 100 maskia ostettua. 

Mitähän tästä pitäisi ajatella, ajattelin monta kertaa noiden kolmen ja puolen viikon aikana. En löytänyt siihen vastausta. Sen tiesin, että en sinällään pelkää koronavirusta. Minulla ei ole perussairauksia, joten vaikka saisin tartunnan, se ei todennäköisesti olisi minulle vaarallinen. 

Mielessäni risteili ajatuksia: Palaanko, vaikka minun ei ole pakko? Entä jos tilanne pahenee, enkä pääse pois vaikka haluaisin? Sinänsä lopullinen päätös oli helppo. Tämä on mieheni ja minun yhteinen ulkomaan komennus, ja toisaalta Kiinassa on tällä hetkellä ainoa kotini. Lisäksi asiat Suomessa ovat sen verran järjestyksessä, että paluu oli mahdollista. 

Matkalla Suomesta Kiinaan

Lentomme Hongkongista Manner-Kiinaan oli peruttu jo muutamia viikkoja aikaisemmin. Meille järjestyi korvaava lento Hongkongista Bangkokiin ja sieltä Manner-Kiinaan. Eri lentoyhtiöt ovat ottaneet erilaisia kantoja Kiinan lentoihin, mutta moni yhtiö tänne vielä lentää. 

Lähdimme Oulunsalon lentokentältä sunnuntaina klo 17.35. Yöllä lähti lento kohti Hongkongia. Koneessa kaikille jaettiin lappunen, jossa kerrottiin siitä, miten virukselta voi ja pitää suojautua. Koneessa aasialaiset matkustajat käyttivät maskia.

Muutos lentoaikataulussa pidensi jo muutenkin pitkää matkaamme. Vietimme kaksi yötä Hongkongissa. Hongkong oli ihana, kuten kuukausi sittenkin. Ihmisiä oli liikkeellä aika paljon, mutta hengityssuojainten käyttö oli lisääntynyt huimasti. Kuukausi sitten niitä käytti muuta prosentti ihmisistä, nyt muutama prosentti ei käyttänyt. Kaikki näkemäni hengityssuojaimettomat olivat länsimaalaisia. 

Hongkong tuntui erilaiselta

Minä tiesin, että Kiinassa ja varsinkin Beihaissa hengityssuojaimet ovat pakollisia, joten aloitin sen käytön jo Hongkongissa. Vaikka aiemmin olin ihmetellyt hengityssuojainten käyttöä, se tuntui yllättävän luontevalta. Hongkongin lentokentällä suojain oli lähes kaikilla, mutta Bangkokissa vähemmistöllä ja edelleen suojattomia olivat vain länsimaalaiset. Molemmilla lentokentillä mitattiin lämpötila kaikilta matkustajilta. 

Maskeihin tottuu nopeasti

Nanningiin saavuimme keskiviikkona klo 16. Ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheutti lämpötilanmittaus, jonka perusteella jouduin erityismittaukseen. Passistani otettiin kopio ja osoitteeni ja puhelinnumeroni otettiin ylös. Lämpöni mitattiin kainalomittarilla, ja se oli ilmeisesti riittävän matala, koska pääsin jatkamaan matkaa.

Automatkalla meidät pysäytettiin tietullissa ja auton ja meidän autossa olevien tiedot otettiin ylös lämpötilan mittauksen lisäksi. Aina kun passi otetaan pois, saan jostain syystä tykytyksiä. Varsinkin kun en ymmärrä mitään käytävästä kiivaasta kiinankielisestä keskustelusta. Pääsimme jatkamaan matkaa, ja seuraava lämpötilan mittaus oli kotitalomme portilla. Kuskimme jätti meidän portille, koska talon alueelle ei pääse muut kuin asukkaat. Vihdoin olimme kotona, oli keskiviikkoilta ja kello oli iltakahdeksan paikallista aikaa.

Kuume vei sairaalaan

Torstaina minulle nousi kuume. Muita oireita ei ollut, mutta tiesin, että minun on otettava yhteys lääkäriin. Lääkäri oli yhteydessä paikallisiin viranomaisiin, joiden ohje oli lähteä paikalliseen sairaalaan koronatestiin. Koronaepäiltyjä ei kuljeteta henkilöautoilla vaan ambulanssilla, jonka henkilökunnalla on asiallinen suojaus. Talomme pihalla puin hengityssuojaimen lisäksi myssyn, kenkäsuojat ja hansikkaat.

Ambulanssi ajoi pillit soiden hiljaisten katujen läpi. Matkalla minulta mitattiin lämpö ja verenpaine. Sairaalassa minut ohjattiin erilliseen kuumepotilaita vastaanottavaan sairaalan sivuosaan, jossa henkilökunta oli pukeutunut suojiin päästä varpaisiin. Istuin muiden epäiltyjen kanssa odotushuoneessa, turvaväli muihin oli metrin. Minulta otettiin verikoe, jonka jälkeen sairaanhoitaja saattoi minut ja kaksi kiinalaista naista ct-tutkimukseen. Kuvauksen jälkeen hoitaja saattoi meidät takaisin odottamaan tuloksia. Koronatutkimus oli onneksi negatiivinen.

Sain omalta lääkäriltä ohjeen, miten ja missä järjestyksessä suojat pitää riisua. Sain ohjeen pestä kaikki päälläni olevat vaatteet ja mennä kotona välittömästi suihkuun. Virus elää myös pinnoilla. Vaikka minulla ei ollut virusta, odotustiloissa saattoi olla joku, jolla se oli. Tämä reissu antoi minulle kuvan siitä, mitä tapahtuu ja miten nopeasti.

Miltä elämä näyttää ja tuntuu? 

Beihaissa moni asia on muuttunut tämän kuukauden aikana, jonka olimme pois. Hengityssuojainten käyttö on rangaistuksen uhalla pakollista aina, kun on kodin ulkopuolella. Ravintolat ja liikkeet ovat kiinni. Rakennustyömaat ovat hiljaisia. Meidän edessämme yötä päivää rakenteilla olleet talot ovat ensimmäistä kertaa täysin autioita. Kiinan valtio ei ole sallinut työntekijöiden palata töihin tai pitää yrityksiä auki. Elintarvikekaupat ovat auki ja lähes kaikkea on saatavilla. 

Kiinni.

Kiina taistelee virusta vastaan. Pahimmat sairausalueet on suljettu. Tietullut rekisteröivät kaikki kulkijat. Lämpötiloja mitataan joka paikassa, porteilla, kentillä, kaupoissa jne. Kuumeilevat ja oireilevat henkilöt tutkitaan nopeasti ja tarvittaessa eristetään muista. Kaupunkeja desinfioidaan järjestelmällisesti. Ihmisiä kehotetaan välttämään turhaa ulkona liikkumista. Useamman henkilön kokoontumiset on kielletty. Kiinalaiseen puhelinnumeroomme tulee joka päivä useita ohjeita ja kehotuksia. Talomme pihamaalla kovaääniset antavat toimintaohjeita. Kadut ovat todella hiljaisia.

Tähän aikaan on normaalisti ruuhkaa

Kiinalaiset pysyvät kodeissaan

Mitähän tästä pitäisi ajatella, ajattelen. Mihin suuntaan tämä on menossa? Milloin virus kääntyy kohti tuhoaan, kuten se jossain vaiheessa tekee? Pysyykö virus täällä Beihaissa kurissa vai suljetaanko kaupunki jossain vaiheessa ja jäämme tänne jumiin? Tämä on ehkä ainoa todellinen pelkoni. 

"Pääkaupunki”matkalla Nanningissa

Beihai kuuluu Guangxin autonomiseen alueeseen, jonka pääkaupunki on Nanning. 

Nanning on toinen paikka, josta olen nähnyt aikaisemmin vain lentokentän. Nanningissa on yli 6,5 miljoonaa asukasta, mutta pinta-alaltaan se on vain 6,5 % Suomesta. Omakotitaloasujia ei siis kovin paljon ole.

Lähdimme Beihaista klo 18, joten pimeä ehti tulla kolmen tunnin automatkan aikana.  Ensikosketuksen perusteella Nanning on selvästi suurkaupunki, vaikka Kiinassa se ei ole läheskään suurimpia. Kiinassa on 39 yli kahdeksan miljoonan ihmisen kaupunkia, joten Nanning ei pääse kovin korkealle listassa. 

Tänään minulla oli koko päivä aikaa tehdä mitä haluan. Täällä olisi monenlaisia kauppoja, joissa on edustettuina kaikki kansainväliset huippumerkit. Minut tuntevat arvannevat suuntasinko shoppailemaan. Muille voin kertoa, että en. 

Katselin aamulla karttasovellusta ja mietin, minne menisin. Aika lähellä hotellia oli puisto, joka vaikutti tutustumisen arvoiselta. Käveleminen ja metsät ja metsien puutteessa puistotkin vetävät minua shoppailua enemmän puoleensa.

Liikkeellä

Läheisen kahdeksankaistaisen tien ylitin kävelysiltaa pitkin. Kävelysiltoja on Kiinassa monessa kaupungissa. Jäin katselemaan rauhallisesti soljuvaa liikennettä. Kello oli jo kymmenen, joten pahin ruuhka oli mennyt. 

Nanningin liikenne vaikuttaa pienempään Beihaihin verrattuna sujuvammalta. Vaikka tämäkin kaupunki on kasvanut kovasti, ilmeisesti Beihain kadut eivät ole pysyneet kasvun mukana. 

Toki Nanningissa on metro, joka ohjaa osan kulkijoista pois kaduilta. Beihaissahan sitä ei tietysti ole niin kuin ei pikkukylissä muuallakaan. Skoottereita oli parkissa silmänkantamattomiin, mutta liikenteessä niitä oli ainakin tänään Beihaita vähemmän. 

Keitaalla

Puisto oli suuri ja kiertelin siellä pari tuntia. Pari viikkoa sitten Suomessa käydessäni ajattelin, että on onnea löytää oma rauha heti kotiovelta. Tein paljon kävelylenkkejä Kajaanissa ja nautin rauhasta ja hiljaisuudesta. 

Nyt huomasin olevani yli kuuden miljoonan ihmisen kaupungissa, kiven heiton päässä ydinkeskustasta ja ympärillä on linnunlaulua, puita ja pensaita ja rauhaa. Oma rauha löytyy siis myös suurkaupungista.

Puisto jakaantuu matalaan reunukseen ja keskellä olevaan korkeampaan kohtaan. Varsinkin ylhäällä oli todella rauhallista. Istuin hetkeksi lukemaan kirjaa puiston korkeimmalle kohdalle. 

Eläkeläisen kohtalo

Jatkoin matkaa ja näin värikkään porukan, jonka ääni kuului kauas. Porukkaan kuului toistakymmentä värikkäisiin mekkoihin pukeutunutta, todennäköisesti eläkkeellä olevaa naista. 

Eläkeikä Kiinassa on miehillä kuusikymmentä vuotta ja toimistotyötä tekevillä naisilla viisikymmentä viisi vuotta ja ruumiillista työtä tekevillä viisikymmentä. Naisilla oli mukanaan lapsenlapsia, jotka juoksentelivat ympäriinsä. 

Naiset juttelivat ja ottivat välillä tanssiaskeleita ja katsoivat lasten touhuja keinuttaen pienimpiä syleissään. Tiedän, että osa vaihtuvat myöhemmin. Sitten kun nämä naiset eivät pärjää itsekseen, heidän lapsensa ottavat vastuun heistä. Se on Kiinassa edelleen lapsen velvollisuus.

Puisto on olohuone

Alla olevassa kuvassa näkyy taustalla valkoinen rakennus, josta kuului musiikki ja laulua lammen vastarannalle saakka. Siellä joukko vanhempia naisia lauloi ja tanssi. Useampia pieniä taiji-porukoita oli myös harjoittelemassa Edellä mainittuihin harrastajiin olen törmännyt useita kertoja myös Beihaissa puistoissa, rannoilla ja katujen kulmauksissa. 

Paluumatkalla merkit suurkaupungista alkoivat näkyä. Korkeat kerrostalot kurkistivat puiden takaa, mutta liikenteen äänet eivät tavoittaneet puistoissa olijoita. Puisto oli todellinen keidas kaupungin keskellä.

Puistot ovat kaupungin keuhkoja ja olohuoneita. Minun kokemukseni mukaan niitä on Kiinassa paljon. Ne ovat tärkeitä kiireen ja melun keskellä. Ihmiset kokoontuvat puistoihin viettämään vähäistä vapaa-aikaansa.

Seinäruusuna

Paluumatkalla kiertelin vielä kaupungin vilinässä. Täällä ei näy länsimaisia lainkaan. En nähnyt koko matkalla yhtäkään muuta. Tämä hämmästytti minua. 

Huomiota en kuitenkaan herätä niin paljon kuin Beihaissa. Minua ei tuijoteta eikä minulle huudella. Ihmiset näyttävät olevan keskimäärin hieman pitempiä kuin Beihaissa, joten en tunne itseäni jättiläiseksi. 

22 tuntia kotiovelta kotiovelle

Istun Ikean sohvalla. Lähdimme Suomesta reilu vuorokausi sitten. Kiinan kodissamme on Ikean kalusteet ja astiat. Asunnon ulkopuolella, Beihain katukuvassa, länsimaalaisuus ei juuri näy. Mikähän meitä odottaa?

Maalis-huhtikuun lomailun perusteella tiesin, minne tulen. Ulkoa kuuluu tööttäyksiä ja muita autojen ääniä. Talomme edessä oleva rakennustyömaa on kasvanut kolmen kuukauden aikana usealla kerroksella. Tiedän, että rakentaminen ei taukoa iltaisin eikä viikonloppuisin, mutta myös sen, että rakentamisen ääniin tottuu.

Kauas on pitkä matka

Matka alkoi eilen klo 13 Oulun lentokentältä ja jatkui klo 17 Helsingistä Guangzhouhun. Kiinassa olimme tänään klo 7.30 paikallista aikaa. Maahantuloon liittyvät lentokenttämuodollisuudet, joihin kuuluu kahteen kertaan otetut sormenjäljet sekä passin ja viisumin tarkastus, ovat jo tulleet tutuiksi. Tänään jono oli erityisen pitkä, mutta jonottajat olivat kärsivällisiä kuten Kiinassa yleensä. Guangzhousta lensimme Nanninkiin, joka on Guangxin pääkaupunki. Tämä lento oli lyhyt, olemmehan useamman kerran lentäneet maan sisällä vielä neljäkin tuntia. 

Nanningin lentokentällä meitä odotti tuttu, hymyilevä autonkuljettaja, jonka kyydissä tulimme viimeiset 226 kilometriä n. 7000 kilometrin kotimatkastamme. Lentokentällä meitä odotti myös kuuma ja kostea ilma, lämpötila oli +32 astetta. Tiesin, että täällä on tähän aikaan vuodesta kuuma, mutta kosteus tekee kuumuudesta tottumattomalle vielä raskaampaa. 

Uuden edessä

Kello on 18 ja pian alkaa pimetä.  Elämme täällä 5 tuntia Suomen aikaa edellä. Ranteessa oleva kelloni näyttää vielä Suomen aikaa. Työpäivä on siellä kaukana kotona vasta vähän yli puolen välin. Istun Ikean sohvalla ja katselen kotiamme. Mietin, miltä tämä tuntuu ja miltä pitäisi tuntua? Tuntuuko tämä kodilta? Vieraalta? En tiedä vielä.  

Kuvat: Näkymiä 25. kerroksen parvekkeeltamme