Erilainen elämä Kiinassa osa 1, kylmää vai lämmintä?

 

Olin ajatellut kirjoittaa tekstin Suomen ja Kiinan eroista. Mieleeni tuli heti kymmenkunta aihetta tekstiin. Palaan muihin aiheisiin myöhemmin, mutta nyt puhun enimmäkseen vedestä. Kuvat liittyvät aiheeseen vain siten, että niissä on vettä.

Kylmää vai lämmintä? 

Kiinassa ravintoloissa pöytään tuodaan usein aluksi lasillinen lämmintä tai jopa kuumaa vettä. Lasissa saattaa olla sitruunan pala, mutta usein tarjolla on pelkkää vettä. 

Kiinalaiset välttävät kylmiä juomia erityisesti ruokailun yhteydessä. Lounaalla he eivät useinkaan juo mitään tai korkeintaan pieniä määriä teetä. Lasit tai kupit lounas- ja illallispaikoissa ovat pieniä, noin desilitran vetoisia. 

Syy lämpimän veden juomiselle ja juomattomuudelle on selvinnyt vähitellen. Kylmä juoma hidastaa kiinalaisten mielestä ruuansulatusta, ja ruuan yhteydessä nautittu juoma ylipäätään laimentaa sylkeä ja vatsahappoja. Kiinalaiset luultavasti ihmettelisivät suuresti sitä, että Suomessa juodaan kylmiä juomia myös talvella. 

Kylmää ruokaa ei syödä tai suositella syötäväksi varsinkaan aamupäivisin. Kiinassa aamiaiseksi syödään nuudeleita, lämpimiä kasviksia ja joskus hieman lihaa sekä keittoa. 

 

Muutoksia juomatavoissa 

Vuosi sitten meren rannalla kaikki olo vasta alussa

Miten minä 1,5 vuotta Kiinassa asuneena sitten teen? Aluksi ihmettelin kuuman veden tarjoamista ja jätin sen usein juomatta. Nyt juon sen mielelläni joka paikassa, jossa sitä tarjotaan. 

Kotona juon vain lämmintä vettä. Juon sitä muutamia litroja päivässä. Hanavettä ei voi juoda ja vesilaite lämmittää veden nopeasti, joten se on helppoa. 

Juon lisäksi vihreää teetä muutaman ison kupillisen päivässä. Käytän teelehdet kahteen kertaan, niitä voisi käyttää kolmekin kertaa, mutta kaksi on riittävästi. 

Kahvia juon vain kerran päivässä kupillisen. Jouduin vähentämään sitä alkuvuodesta mahavaivojen takia, ja vähennys on toiminut hyvin. 

En juo aterioilla mitään. Ainoa poikkeus on, jos tilaamme tai teemme pitsaa. Tällöin colaa on pakko saada. 

Muutoksia ruokatavoissa

Aamuisin syön kaurapuuroa. Täällä ei ole rahkaa, joka oli vakioaamiaiseni Suomessa, joten puuro on helppo vaihtoehto. Nuudeleita ja lämpimiä kasviksia en syö aamulla.

Puikoilla syöminen sujuu hyvin. Meitä nauratti, kun meiltä kysyttiin ravintolassa tarvitsemmeko haarukkaa. Emme ole oppineet kieltä mutta syömään oppiminen oli helppoa. 

Kurkkaus kadulta

Aaveveneet

Näkymä merelle oli avoin...

...kunnes väliin kasvoi taloja

Yksi lempikuvistani

Punaisen sillan iltamaisema

Tärkein kiinalainen juhla, kiinalainen uusivuosi, on vietetty. Maailmaa mullistanut rotan vuosi on loppunut ja härän vuosi alkanut. seuraava vuosi on tiikerin vuosi eli minun vuoteni.

Tällä kerralla pääsette kurkkaamaan kiinalaisten tärkeimpään juhlaan, uudenvuodenjuhlaan. 

Härän vuosi

Kiinalainen horoskooppi perustuu 12 eläinmerkkiin, ja jokaisella vuodella on oma horoskooppieläimensä. Eläimen ominaisuuksien uskotaan heijastuvan vuoden tapahtumiin ja sen aikana syntyneiden ihmisten luonteeseen. Eläinmerkki määräytyy kiinalaisen kuukalenterin mukaan. Merkkien lisäksi eri vuosilla on myös omat elementtinsä. 

Härän vuodet ovat 1925 (puu), 1937 (tuli), 1949 (maa), 1961 (metalli), 1973 (vesi), 1985 (puu), 1997 (tuli), 2009 (maa), 2021 (vesi) ja oikeammin sanottuna uudesta vuodesta uuteen vuoteen, joten alkuvuonna syntyneiden härkyys voi olla myös rottuutta tai tiikeriyttä.  

Härän vuonna syntyneisiin liitetään kärsivällisyys, vähäpuheisuus, loogisuus ja luottamuksen herättäminen muissa sekä omalaatuisuus, jääräpäisyys, kiihkoilevuus ja herkkä suuttuminen. He ovat tuliluontoisia, ja vaikka he puhuvat vähän, he ovat kaunopuheisia. 

Härkä-ihmiset pitävät yksinäisyydestä, mutta ovat toisaalta riippuvaisia toisista ihmisistä. He ovat eloisia ja valppaita, ja heidän kanssaan on yleensä helppo tulla toimeen, mutta heihin liitetään myös itsepäisyys ja epäonnistumisen ja vastustuksen vihaaminen. Härät tulevat parhaiten toimeen käärmeiden, kukkojen ja rottien kanssa. 

Uudenvuodenjuhlan taustaa 

Kiinalaisen uudenvuoden merkitys ja ajankohta ovat vaihdelleet. Se on ollut sadonkorjuun juhla, jolloin kokoonnuttiin kiittämään ja palvomaan jumalia ja esi-isiä. Se on ollut kevään alkamisen juhla tai kevään juhla.

Koristeiden pohjana on usein
puu tai pensas

Nykyisin juhlan ajankohta määrittyy kuukalenterin mukaan talviseisauksen jälkeisen toisen uudenkuun päivälle. Päivämäärä on meidän gregoriaanisessa kalenterissamme tammikuun viimeisen viikon ja helmikuun viimeisen viikon välillä. 

Perinteisiin uudenvuoden rituaaleihin kuuluvat esi-isien palvonta, vanhan karkottaminen uuden tieltä sekä hyvän onnen ja runsaan sadon toivottaminen tervetulleeksi.

 

Juhlintaa 

Ennen juhlaa, kevään tervehtimisen päivinä, joka alkaa viimeisen kuukalenterikuukauden lopulla ja kestää kiinalaisen uudenvuoden aattoon saakka, tehdään suursiivous, ostetaan lahjoja, palvotaan esi-isiä, koristellaan ovia ja ikkunoita punaisilla paperikoristeilla sekä suojelushahmojen kuvilla.

Koristeiden pääasiallinen (vai ainoa?) väri
on punainen

Lähes jokaisessa rakennuksessa
on koristeita

 

Hotellin ulkokoristeita...

...ja sisäkoristeita

Mandariinipuut ovat hyvin yleisiä
uudenvuodenkoristeita

Liekö vainajienmuistorakennelma?

Aattona perheet kokoontuvat yhteen suuren illallisen ääreen ja ampuvat ilotulitteita ja papatteja karkottaakseen demonit pois. 

Aaton jälkeen perheet vierailevat markkinoilla ja temppeleissä ja pistäytyvät ystävien ja sukulaisten luona onnea toivottamassa. Viidennentoista päivän lyhtyjuhlassa sytytetään punaisia lyhtyjä, räjäytellään raketteja ja tanssitaan ja katsellaan kulkueita.

 

Uudenvuodenmatkoja 

Uudenvuoden juhlintaan liittyy Kiinassa vahvasti matkustaminen. Usein kiinalaiset työntekijät käyttävät lomansa uudenvuoden aikaan ja matkustavat kotikaupunkeihinsa ja -kyliinsä. Uudenvuodenloma on monelle vuoden ainoa loma. Uusivuosi voi olla myös ainoa kerta vuodessa, jolloin perheet tapaavat toisiaan. 

Tänä vuonna korona on rajoittanut matkustamista, vaikka tilanne onkin täällä nyt hyvä.  Tammikuussa tartuntoja oli jonkin verran, joten rajoitukset ja torjuntatoimet otettiin nopeasti käyttöön. Helmikuussa tartuntatilanne palasi nykyiseen normaaliin. 

Matkustamista on pyritty rajoittamaan palkkioilla ja karanteenin uhalla. Osa yrityksistä tarjoaa palkkioita niille työntekijöille, jotka eivät matkusta. Matkustusta on kehotettu välttämään, mutta kielletty se on vain niiltä alueilta, joissa on ollut tartuntaryppäitä. 

Matkustaminen on kuitenkin normaalia vuotta vaativampaa. Päästäkseen matkustamaan tarvitsee negatiivisen koronatestin ja palatessaan joutuu 14 päivän kotitarkkailuun. Kuumeilevat joutuvat omakustanteisiin karenteenikeskuksiin. Myös palattua on käytävä koronatestissä muutamia kertoja. 

Loman pituus on yleensä viikko tai kaksi, joten matkustaminen on monille mahdotonta, eihän se riittäisi kotitarkkailuaikaan, joka toteutuu usein molemmissa päissä matkaa. Lisäksi koronatestimaksut lisäävät matkan kustannuksia.

 

Hiljaista juhlintaa kotikaupungissa 

Meidän uusivuotemme oli rauhallinen. Mieheni oli viikon lomalla, mutta emme matkustaneet koronarajoitusten takia mihinkään. Nautimme hiljaisesta kaupungista, hyvästä ruuasta ja rauhallisista kävelylenkeistä.

Ripustelijoille riittää töitä

Kotipihan koristeita

Uudenvuodenaatto ja –päivä olivat aavemaisen hiljaisia. Suurin osa kaupoista ja ravintoloista oli kiinni, tätä ei ole näkynyt sitten viime vuoden koronasulun. Ilotulitukset on Beihaissa kielletty, joten rakettien räiskintä oli maltillista.

Yhtä hiljaista kuin korona-aikaan
(Beihai on ollut koronavapaa alue jo pitkään)

 

Ansaitulla lomalla, normaalisti liikkeet ovat
joka päivä auki aamusta iltaan

Hiljaisuuden jälkeen kaupunki avautui jälleen, ja muutama päivä sitten kaikki vaikutti taas normaalilta. 

Katukuvassa näkyi juhlan aikana paljon tavallista enemmän perheitä kävelemässä. Kokoonpanoon kuului yleensä yksi lapsi, yksi keski-ikäinen tai vähän nuorempi pariskunta ja huomattavan iäkkään näköiset isovanhemmat. 

Täällä on tavallista, että lapsia saadaan kolmikymppisinä, jolloin omat vanhemmat saattavat olla jo kuusikymppisiä ja isovanhemmat yli 80-

Tuokohan härän vuosi helpotusta
rotan vuoden haasteisiin?

Kolme kokemusta terveydenhuollosta Kiinassa

Olemme joutuneet tutustumaan myös terveydenhuoltoon Kiinassa. Suurimmalla osalla kiinalaisista on terveydenhuoltovakuutus, jota ilman hoito on hyvin kallista ja köyhille mahdotonta. Tosin myös terveydenhuoltovakuutusmaksu on mahdoton kaikkein köyhimmille. Meillä on miehen työn puolesta järjestetty terveydenhuolto, ja se on tietysti vieraassa maassa perusedellytys.

Sinä olet minun tuulensuoja, aina ja kaikkialla

Kiinassa maaseudulla asuvat ovat huonommassa asemassa terveydenhuollon suhteen kuin kaupungissa asuvat. Aloittelevat lääkärit saavat huonoa palkkaa, ja maaseutukuntiin on vaikea saada lääkäreitä. Asumme kiinalaisittain pienessä kaupungissa, mutta olemme saaneet apua myös täältä. Tässä postauksessa kerron lähiterveydenhuollostamme, päivystystoiminnasta ja yksityissairaalasta. 

 

Oma lääkäri ja hoitaja 

Meillä on käytössä oma lääkäri ympäri vuorokauden ja sairaanhoitaja maanantaista perjantaihin kello 8-17. Lisäksi omilla lääkäreillämme on jatkuva konsultaatiomahdollisuus Hongkongin ja Pekingin erikoislääkäreihin. 

Kaksi vaihtuvaa lääkäriä ja sairaanhoitaja puhuvat englantia eli kommunikointi sujuu kielen puolesta kohtuullisen hyvin. Sairaanhoitaja on työskennellyt pitkään meidän länsimaalaisten kanssa. Hänen kanssaan on helpointa puhua. Kiinalainen ajattelu poikkeaa länsimaalaisesta, joten väärinymmärryksiä tulee usein, siksi sairaanhoitajamme on ihana poikkeus. 

Yhteydenpito on helppoa. Voimme soittaa, mennä käymään tai laittaa WeChat-viestejä joko lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa. Olemme tarvinneet heidän apuaan pienten ja isompien asioiden kanssa. Välillä on kuukausia, ettemme näe heitä, mutta välillä olemme yhteydessä päivittäin. 

 

Päivystyksessä 

Olemme joutuneet muutaman kerran menemään paikalliseen päivystykseen. Matka alkaa käynnistä oman lääkärin luokse. Lääkäri tekee alkuarvion ja lähtee myös mukaan päivystykseen. Viimeisellä reissulla minulla oli mukana sekä lääkäri että hoitaja. Lääkärin tai hoitajan mukanaolo on lähes välttämätöntä, sillä yleensä kukaan sairaalassa ei puhu englantia. Lääkäri tai hoitaja toimii samalla myös tulkkina. Itse asiassa suurin osa keskustelusta käydään usein tulkkaamatta, joten minä en ole täysin selvillä mistä kaikesta puhuttiin. 

Päivystyksessä mitattiin ensimmäiseksi lämpö ja koodattiin tiedot, joista näkyy, että emme ole olleet maakunnan ulkopuolella viimeiseen kahteen viikkoon. Tämä liittyy korona-aikaan. Mikäli lämpöä tai muuta koronaan viittaavia oireita on, otetaan koronapisteellä testi, jonka tuloksia odotellaan ennen muita tutkimusta. 

Minulla ei ollut koronaan viittaavia oireita, joten pääsin verenpaineen mittaukseen ja lämmön uusintamittaukseen. Lääkäri kävi ilmoittamassa minut jonoon ja sitten odottelimme. Aika nopeasti pääsin lääkäriin, joka teki arvionsa ja määräsi tarpeelliseksi katsomansa tutkimukset. Jonotin tutkimuksiin yhteensä tunnin, mutta yhteenvedon tekevän lääkärin aikaa piti jonottaa useampi tunti. Matkalla meni yhteensä noin viisi tuntia, mikä taitaa olla ihan tavallista Suomessakin. 

Erojakin on. Odotustiloissa ihmiset täyttävät joka paikan. He availevat ikkunoita, vaikka oli kylmä päivä. Onneksi olin pukenut talvitakin ja hansikkaat. Ihmiset odottavat usein avoimen oven takana, kun edellinen on vielä tutkittavana. Joskus joku on tullut jopa samaan huoneeseen. Meidän sairaanhoitajamme on ilmeisesti tottunut yksityisyyden haluumme, koska hänellä on tapana sulkea ovi tai vetää verho eteen. 

Yksityisyys on muutenkin erilaista kuin Suomessa. Minun tutkimustuloksiani tutkittiin käytävällä, ja ne kerrottiin ensimmäiseksi mukana olleelle puolisolleni. Täällä ei tosiaankaan ole mitään salaisuuksia.  

Sairaala on nuhruinen, vaikkakin siisti. Kalusteet ovat kuluneita ja kaikkialla on läjittäin papereita ja muuta tavaraa. Lääkäri saattaa jättää tervehtimättä, mutta suurin osa on ystävällisiä Vastaanottovirkailijat ja hoitajat ovat suomalaiseen verrattuna tylyjä ja tiukan asiallisia. 

Sairaaloiden yhteydessä on aina apteekki. Lääkärin käynnin jälkeen menimme hakemaan määrätyt lääkkeet. Tämä on kätevä käytäntö. Toisaalta kaikkiin vaivoihin määrätään lääkkeitä, vaikka en tiedä olisiko se aina tarpeen. 

Muukin kuin päivystyshoito sujuu täällä hyvin. Aikoja eri lääkäreille saa nopeasti, ja perusasiat hoituvat. Täällä on ihmetelty sitä, kun olen kertonut, että Suomessa ei ole säännöllistä seurantaa esimerkiksi kilpirauhaslääkitykselle. Täällä suositus on tavata lääkäri kolmen kuukauden välein. Sinänsä tämä tietysti kuormittaa turhaan terveydenhuoltoa ja lisää jonotusta. Kiinalaiset hakeutuvat lääkäriin pientenkin vaivojen vuoksi. Omat lääkärimme ihmettelevät, miksemme tule tapaamaan heitä, jos saamme mahataudin. Meille se ei tule edes mieleen, ellei tilanne pitkity. 

 

Yksityissairaalassa

Viimeisin sairastamiseni vei minut lopulta Shanghaihin yksityissairaalaan. Tästä mahdollisuudesta on kiittäminen mieheni työnantajan vakuutusta. Shanghaissa kaikki oli toisin. 

Sairaala oli hyvin samanlainen kuin sairaalat Suomessa. Kaikkialla oli siistiä, valkoista ja rauhallista. Ilmoittautuessa mitattiin lämpö ja pyydettiin näyttämään vihreä Shanghai-koodi, joka osoittaa, ettemme ole liikkuneet koronan suhteen riskialttiilla alueilla. Vakuutustietoja kysyttiin myös heti. 

Henkilökunta oli värikästä. Näin useampia länsimaalaisia lääkäreitä, mutta heitä oli myös muun muassa Filippiineiltä. Hoitajat olivat pääsääntöisesti Kiinasta. Kaikki puhuivat englantia, jopa ayit eli ”kodinhoitajat” puhuivat vähintään joitakin sanoja englantia. Oli hyvin erikoista ja helppoa, kun pystyi puhumaan suoraan lääkärin tai hoitajan kanssa. 

Kaikkialla huomioitiin yksityisyys. Tapaamiset olivat suljettujen ovien takana ja keskustelut käytiin aina ensin minun kanssani. Mieheni sai kyllä olla tapaamisilla mukana, mutta minun ohitseni ei puhuttu. 

Vietin jonkun aikaa sairaalassa, joten rutiinit tulivat tutuiksi. Hoitajat tekivät usein pitkiä vuoroja ja kävivät vuoron alussa esittäytymässä. He mittasivat verenpainetta ja lämpöä, käyttivät tutkimuksissa ja antoivat lääkkeitä. Kävin mielenkiintoisia keskusteluja hoitajien kanssa. Tunsin yhteyttä heihin, vaikka itse työskentelen psykiatrisena hoitajana. Ayiat jakoivat ruokaa, siivosivat ja vaihtoivat liinavaatteita. Lääkärit tapasivat minut aina huoneessani, ja hoitaja ei ollut mukana tapaamisella. Kiinassa hierarkia ja työnjako ovat aina selkeät. Kaikki pysyvät omilla tonteillaan ja tekevät mitä heiltä odotetaan. 

Mieltä ei hoidossa juuri huomioitu. Minulta kysyttiin fyysisistä oireista, mutta muusta jaksamisesta ei. Yksi harjoitteleva lääkäri kysyi mielialaoireista, ja toinen kyseli haluanko jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Yksikään hoitaja ei huomioinut psyykkistä puolta. Tämäkin on tuttua myös Suomesta, vaikka toivon, ettei se olisikaan yleisin käytäntö.  

Tutkimukset järjestyivät vaihtelevalla nopeudella. Lääkärin tapasin joka päivä ja lääkärillä oli aikaa jutella kanssani. Myös mieheni sai tavata lääkärin halutessaan, mutta asioista ei puhuttu ilman että olin paikalla. Tilanteestani neuvoteltiin kanssani, Beihaissa asiat enemmänkin kerrottiin minulle. Myös tässä sairaalassa oli oma apteekki, ja lääkkeet sain mukaani. Hintalappu hoidolle oli toki toinen kuin Beihaissa. 

Aikaa kulutin kuuntelemalla äänikirjoja ja musiikkia. Vaikka viihdyn täällä hyvin, sairastaessa kaipaan eniten Suomea. Oma kieli ja omat läheiset tuovat turvaa. Kieltä en tänne saanut, mutta onneksi läheisien viestit tavoittivat minut jokaisena päivänä.

Toivepostaus: mielenmaisema

Vuosi on jälleen vaihtunut. Tammikuu meni huomaamatta, vietin sen osittain Beihaissa ja osittain Shanghaissa. Kirjoitan siitä  myöhemmin enemmän. 

Minulta kysyttiin jo kauan sitten, onko Kiinassa mielenmaisemaani. Jo joulukuussa kirjoitin tämän, mutta muutaman mutkan takia tämä kirjoitus päätyy julkaistavaksi vasta nyt. Tällä kerralla sukelletaan sekä Suomeen että Kiinaan mutta eniten mieleen.

Mielenmaisema

Järvenselkä on hiljainen. Joitakin vuosia sitten kalasääksi pesi käkkyräisessä männyssä, mutta viime vuodet pesä on ollut tyhjä. Venematkalla vaivun ajatuksiin. Huomaan tutut karikot ohi mennessä, vaikka mieleni on jo kääntynyt sisäänpäin. 

Rannassa nousen veneestä, ja koira hyppää perässä. Poimimme rinkat ja vedämme veneen maalle. Vesi kurnuttaa saappaan tehdessä reikiä suomaahan. Pihalle pitää aina jäädä seisomaan hetkeksi. 

Suota. Heinää. Hiljaisuus. 

Neljään päivään mahtuu verkkainen maailma. Tuvan lämmitystä, pannukahvin tuoksua, halkojen ja veden kantoa. 

Verkoista nousee siikoja ja ahvenia, jos Luoja suo. Makkaraa sitten, jos ei. Iltaisin voisi loputtomiin kuunnella tutun kiukaan kohinaa ja seinän tuuletusaukoista tulvivaa lehtien rapinaa. 

Yöllä ei ole koskaan pimeää, kaupungin pimeys yllättää palatessa joka kerta. 

Paikka joka herättää enemmän kysymyksiä
kuin vastauksia

Maa antaa tai ei anna

Joku muukin nauttii vapaudesta

Mökillä

Lapsena minut raahattiin mökille lähes joka viikonloppu, tai siltä se ainakin tuntui. Syksyllä vertasin kavereiden vanhempien kanssa käsiä; mustikka jätti jäljet sormiin koko viikoksi toisin kuin kavereillani. 

Kun kasvoin aikuiseksi, en mennyt lapsuuteni mökille vuosiin. Minun lomiini kuuluivat juokseva vesi ja sähköt. Hotellit ja kylpylät.

Mutta sitten palasin. Kannoin isäni kaatamia ja halkomia puita mökkisaunaan, raapaisin tikun ja huokaisin. Istuin korkealle lauteelle ja muistin valoisat yöt, yhteiset uinnit sisarusten kanssa ja nyt haikeudella myös mustikkareissut äidin kanssa ja hengitin. Missään ei ole enemmän. 

Mökkiranta on monella tavalla rakas

Muistojen järvi

Beihain lempipaikat 

Olen asunut Beihaissa syksystä 2019. Aluksi kaikki oli vierasta ja outoa. Edelleen törmään asioihin, joita en ymmärrä. Olen kuitenkin löytänyt myös paljon omaa. 

Jos osaisin maalata, istuisin Old Streetillä maalaamassa. Kadulla on vieri vieressä pieniä taloja, joissa on kauppoja ja ravintoloita. Talojen seinillä kiipeilee kasveja. Ihmiset kävelevät ja ottavat kuvia rakennuksista ja itsestään. 

Kävelemme kadun joka viikkoisella lenkillämme ja poikkeamme kahville tai syömään. Katu on kuin eri maailma, eikä se lakkaa ihastuttamasta. Kyltit ovat kiinaksi, vain siellä täällä näky sana englantia. 

Old Street virkistää ja rauhoittaa

En ole meri-ihminen. Merellä tuulee, se on rannaton, liian aava ja tylsä. Pidän järvistä, olen viettänyt lapsuudessani kesiä mökkijärven rannalla ja aikuisena lempipaikkojen lähellä on järviä. Haaveilen loppuelämäntalosta järven rannalla. 

Kuitenkin yksi lempipaikoistani Beihaissa on läheinen merenranta. Ikkunastamme näkyy meri, tosin meidän ja meren väliin on muuttomme jälkeen tullut pari korkeaa taloa, mutta näkyy se silti. Katselen maisemaa joka päivä. 

Kävelemme usein rannalla. Joskus menen lähes vesirajaan ja kävelen hieman upottavassa hiekassa. Siellä saa kävellä yksin. Kävelyteillä on aina muita kulkijoita ja kuten olen kertonut heitä saa kiertää oikealta ja vasemmalta, mutta sieltäkin näkyy meri. 

Kiireettömien viikonloppujen Beihai

Mitäpä elämä olisi ilman aurinkoa

Aavemaista, kuin kotisuolla

Suomessa rakastan metsää, mutta täällä ilo tulee kukista ja pensaista. Häkellyin löytäessäni kotipihasta Suomessa huonekasveina olevia ihmepensaita. Lapsuuden kiinanruusut kukkivat tietysti lenkkipoluillani 

On se ihme!

Mielenmaisema 

En ole löytänyt Kiinasta mielenmaisemaa. Koronan vuoksi emme ole voineet matkustaa kuten suunnittelimme. Luultavasti näin isossa maassa olisi monia ihania, sykähdyttäviä paikkoja. Mutta sieluni ja mieleni on Suomessa. 

Juhannus, joskus vähemmän olisi enemmän

Toivepostaus: Kaukana on kaukana omista ihmisistä

Kyselin vuosi sitten teiltä kirjoitustoiveita. Korona tuli toivepostauksen väliin, mutta jatkan niitä nyt. Tässä vihdoin kirjoitus yksinäisyydestä, ajankulusta ja yhteydenpidosta. 

Yksinäisyydestä 

Itsenäisyyspäivänä kaikki Beihain suomalaiset kokoontuivat yhteiselle päivälliselle. Meitä oli kymmenen.  Viikko sitten kaksi suomalaista lähti takaisin Suomeen, joten porukka pieneni entisestään. 

Kun me tulimme tänne, täällä oli yli kaksinkertainen määrä suomalaisia nykyiseen verrattuna. Muutama vuosi sitten suomalaisia oli moninkertainen määrä. Olen kuullut juttuja yhteisistä juhlista ja päivällisistä, mutta nyt niihin ei enää riitä porukkaa. Koronan tuomat rajoitukset ovat vaikuttaneet myös vierailijoihin: viime vuonna täällä kävi lähes joka viikko vierailijoita, nyt täällä ei käy kukaan. 

Suomalaisten lisäksi Beihaissa on muutamia kymmeniä ei-aasialaisia, joista muutamaa näemme silloin tällöin. Tiedän, että esimerkiksi Shanghaissa ja Pekingissä on vireä kansainvälinen yhteisö ja sen lisäksi toimiva suomalainen yhteisö. Mieheni työ on kuitenkin tässä pienessä 1,8 miljoonan ihmisen kylässä, joten me olemme täällä ja elämme näillä ehdoilla.

Päivisin näen joskus muita ihmisiä, mutta enimmäkseen olen yksin. Sinänsä viihdyn hyvin yksin, olen mielelläni yksin myös Suomessa. Joskus kuitenkin kaipaan yhteyttä muihin enemmän kuin siihen on täällä mahdollisuus. 

Kaipaan paitsi perhettä ja ystäviä myös työkavereita. Varsinkin alussa kaipasin töihin yllättävän paljon. Työ antaa elämään mielekkyyttä ja rahaa, mutta siinä sivussa myös tärkeitä kontakteja muihin. Työhön paluuseen asti elämän sisältö pitää saada muualta.  

 

Ajan käytöstä 

Ilman työtä ja Suomen harrastuksia arkipäiviin on pitänyt luoda erilainen rytmi. Viime syksynä aloitin kutomisen, ja sukkia ja lapasia kertyikin puolelle suvulle. 

Opettelin myös uimaan läheisen hotellin uima-altaalla, ja entisen räpiköinnin sijaan se sujuu nyt kohtuullisesti. Allas ei kuitenkaan ole lämmitetty, ja koska talvi on tullut myös Beihaihin, uiminen on pitänyt jättää odottamaan kevättä. Siihen asti kun vesi oli noin +20 asteista, uiminen oli vielä miellyttävää. Ruuhkaa ei uima-altaalla ole ollut koko syyskauden aikana, vesi on ollut kiinalaisille liian kylmää jo pitkään. 

Teen salitreenin jokaisena arkipäivänä, lisäksi käyn kävelyllä joko yksin päivällä tai illalla mieheni kanssa. Kaikesta kannattaa tehdä rutiini, muuten asioiden siirtäminen on ihan yhtä helppoa kuin Suomessa. 

Kuntosalilla on täällä helppo käydä. Laskeudun portaita 20 kerrosta ja olen perillä. Sali on mieheni työpaikan työntekijöiden ja heidän perheidensä käytössä aamusta iltaan. Päivisin siellä ei ole muita kuin me kolme suomalaista naista, mikä on hyvä, koska salilla on vain yksi pieni huone. Tai enää me kaksi. Siellä on kuitenkin kaikki tarvittava, kun muistaa ottaa oman jumppakuminauhan mukaan. 

Opinnot ovat täyttäneet päiviäni ja luoneet aikatauluja. Onneksi opiskelu etänä onnistuu nykyään hyvin, kuten te kaikki varmasti tämän vuoden perusteella tiedätte. Olen tehnyt opintoni vähitellen loppuun ja valmistun vielä tänä vuonna. 

Olen osallistunut tämän syksyn ajan myös luovan kirjoittamisen jatko-opintoihin ja saanut uutta intoa ja oppia novellikokoelmaani ajatellen. 

Olin ajatellut näiden jälkeen pitää tauon opiskelusta, mutta kuin vahingossa ilmoittauduin monimediaisen luova kerronnan opintoihin ensi vuodeksi. Kevään opinnot ovat etäopintoja ja syksyn opinnot koronatilanteen salliessa lähiopintoja. 

Alkukesästä minun on tarkoitus palata Suomeen ja töihin. Silloin pääsen taas osaksi omien läheisten arkea. Siihen asti yhteydenpito sujuu muilla tavoilla. 

 

Yhteydenpidosta 

Viestien, puheluiden ja somen ansiosta unohdan joskus, että olemme kaukana. Ystävien ja perheen kanssa olen yhteydessä lähinnä viestien välityksellä. Tyttären soitot tuovat Suomen lähelle, ja monet tärkeät WhatsApp- ja Facebook-ryhmät saavat tuntemaan oloni osalliseksi. Myös tuttujen Facebook-päivitykset kertovat pienen siivun siitä, mitä heille kuuluu. 

Pitää vain muistaa, että elämme eri ajassa. Kun minä herään, suomalaiset tuttuni ovat täydessä unessa tai vasta menossa nukkumaan. Kun me olemme menossa nukkumaan, Suomessa päästään töistä. Minä pidän puhelimen ääniä öisin pois päältä, joten minulle voi huoletta laittaa viestejä milloin vain. 

Pidän yhteyttä ihmisiin aivan liian vähän, tämäkään ei ole erilaista kuin Suomessa. Aika vain kuluu, yleensä viikot vierivät ja vaihtuvat kuukausiksi ennen kuin huomaakaan. 

Täällä elämä on aika lailla samanlaista kuin ennen koronaa. Kuvista ja päivityksistä päätellen ihmisten tapaaminen on Suomessa edelleen rajallista, joten ehkä yhteydenpito olisi rajallista myös Suomessa.

Mielessä Suomen ihmiset sen sijaan ovat usein. Ja eläimet. Koiramme Siru on siskoni perheen luona hoidossa. Siellä se saa rapsutuksia kolmelta lapselta ja kahdelta aikuiselta ja ehkä muutamalta muulta. Minä saan kuulumisia ja kuvia, vaikkei se yhteisiä lenkkejä ja silityksiä korvaakaan.

 

Otan mielelläni vastaan lisää kirjoitusideoita. Listalla on jo kirjoitus köyhyydestä ja paikallisten ongelmista sekä ulkomailla asumisen vaikutuksesta mielenmaisemaan sekä luovuuteen. 

Voihan sitä noinkin ajatella

Kun kävelen tai mopoilen, pitää ottaa huomioon, että kuka tahansa saattaa pysähtyä keskelle tietä. Myös autot saattavat pysähtyä keskelle kaistaa, mikäli kuljettaja tai kyytiläinen menee ostamaan jotakin tien varren kojusta tai kuvaamaan upeaa auringonlaskua. Saatan ajella rauhassa, ja sitten vaan yhtäkkiä joku tönöttää edessä. Koska halusi pysähtyä juuri siihen. Minä ja muut kierrämme hänet ja jatkamme matkaa. Jos minä pysähdyn, menen tien reunaan, mutta voihan sitä keskelle tietäkin pysähtyä.  

Iltakävelyllä edessä kävelee nainen. Mietin, ohittaisinko oikealta vai vasemmalta. Hän kävelee kultaista keskitietä, joten samapa tuo. Minulla ei tulisi mieleenkään kävellä yleisellä kadulla keskellä tietä, mutta voihan sitä tietysti kävellä tien keskelläkin. 

Kaksi, kolme tai neljä ihmistä kävelee rinnakkain kadulla. Kun olen heidän kohdallaan, reunimmainen saattaa väistää hieman, että mahdun juuri ja juuri ohi. Takaapäin tällaisen porukan ohittaminen on hankalampaa. Täytyy koukata autotien kautta tai rannalla reunakiveyksen vierestä. Tai kävellä kiltisti perässä, mikä on minulle vaikeaa, koska täällä harvoin kukaan kävelee riittävän reippaasti. 

Odotan kassalla vuoroani. Edellinen on saanut laitettua tavaransa hihnalle. Yhtäkkiä takaa tulee mies pussin kanssa ja jää seisomaan meidän väliin. Hän ei puhu kenellekään mitään. Hän ojentaa pussinsa kassalle, ja kassa ottaa häneltä maksun. Sitten jatkuu ensimmäisen asiakkaan palvelu ja sitten meidän. En tiedä, mitä tapahtui, mutta voihan noinkin tietysti tehdä. 

Hedelmänpunnitsijan luona on yleensä ruuhkaa. Aluksi seisoimme kiltisti omalla paikallemme ja odotimme vuoroamme. Oikealta ja vasemmalta tuli käsiä, joissa roikkui pusseja, ja punnitsija otti niitä vastaan. Opimme työntämään kätemme samaan soppaan, kun tajusimme, että niin ei paitsi voi vaan myös kannattaa tehdä. 

Olen käynyt muutaman kerran paikallisessa sairaalassa. Kun viimeksi olin lääkärin vastaanotolla, samaan huoneeseen tuli seuraava potilas odottamaan. Hän vain istahti seinustalla olevaan tuoliin ja odotti omaa vuoroaan. Tällä hän luultavasti halusi varmistaa sen, että kukaan ei ehdi väliin. Kun potilaan asioista puhutaan, vieressä tai avonaisen oven takana on ihmisiä odottamassa. He varmasti kuulevat kaiken. Luulen, ettei heitä kuitenkaan kiinnosta muu kuin se, että he pääsevät seuraavaksi sisälle. 

Kiina on mielenkiintoinen yhdistelmä yhteistä ja yksityistä. Ihmisiä on niin paljon, että sääntöjen on hyvä olla tiukkoja. Esimerkiksi korona olisi karannut täällä täysin hallinasta ilman tarkkoja määräyksiä. Toisaalta ihmiset ajattelevat monessa asiassa vain omaa ja perheen etua. He tekevät, mitä tahtovat, eivätkä ajattele mitä muut ajattelevat. Eikä kukaan kovin paljon välitä siitä, mitä joku muu tekee. Minua on monta kertaa auttanut ajatus, että voihan sitä noinkin ajatella.

Sulassa sovussa lautalla

Shanghaihin mahtuu kulkijoita

Turvavälejä ei yleensä käytetä, muutenhan joku mahtuisi väliin

Suojatie on monesti kosmeettinen

Autotielle mahtuu monenlaista kulkijaa

Beihaissakin saa välillä kulkea lähes yksin 

 

Paljonko on paljon ja mitä sillä saa

Olen ollut Kiinassa jo kuusi viikkoa ja Beihaissa lähes neljä. Elämä on asettunut taas tuttuihin uomiinsa, niin kuin se aina tekee. Ympyrät ovat oman kodin ja lähiympäristön kokoiset. Pohdin tänään arkea rahan kautta. Kuvat ovat vakiolenkkini varrelta otettuja.

Eri rytmissä

Elämme taas täysin eri rytmissä Suomen kanssa. Viiden tunnin aikaeron vaihtuminen kuudeksi tuntuu todella paljolta. Kyseessä on lähes työpäivän mittainen ero. Kello on 13, ja tulin juuri lounaalta mieheni kanssa. Suomessa vasta heräillään tai juodaan aamukahveja. Kun me alamme nukkumaan, Suomessa päästään töistä ja suunnitellaan illan viettoa. 

Lounaalla

Tämän päivän lounas oli jättikokoinen kulhollinen nuudelisopaksi ristimäämme keittoa lähiravintolassa. Sopassa on pohjana iso kasa nuudeleita, jonka päälle kaadetaan valinnan mukaan liha-, kala-, kana-, äyriäis-tai jotain muuta keittoa ja vaihteleva lajitelma kasviksia. Lisäksi keittoonsa voi ripotella yrttejä, mausteita ja muuta sellaista. Kulho oli tällä kertaa posliininen, vaikka yleensä saamme metallisen, koiramme ruokakuppia muistuttavan astian. Keiton hinta on 10 juania, eli kahden hengen lounas maksaa 2,5 euroa. 

Mieheni on käynyt tässä paikassa useita kertoja, joten hänet tunnistettiin heti. Vastaanotto oli ystävällinen, ja meitä tervehdittiin täällä harvoin kuultavalla englannin kielellä. Lounasannos oli niin iso, että otimme loput mukaan, siitä syö hyvin vielä kerran tai kaksi. Kiinassa on tapana ottaa jäljelle jäänyt ruoka mukaan. Ruoka kuin ruoka kaadetaan muovirasioihin tai jopa muovipusseihin. 

Ostoksilla

Hinnat täällä Beihaissa ovat pääsääntöisesti halvat. Esimerkiksi viime perjantain kaksi jaettua taksimatkaa, lounas ja leivoskahvit maksoivat yhteensä noin 10 euroa. Hinnat ilmoitetaan yleensä puolissa kiloissa ja joskus neljänneskiloissa. Yllätyksiä voi tulla, jos luulee vilkaisevansa puolikilohintaa ja kyseessä onkin kappalehinta. Kerran ostin kiivejä usean euron kappalehinnalla ja toisen kerran appelsiineja moninkertaisella hinnalla verrattuna siihen, mitä oletin. Molemmilla kerroilla hedelmien punnitsijat huomauttivat jotakin asiasta, mutta emme ymmärtäneet riittävästi kiinaa. Jälkeenpäin mietin sitä, mistä huomauttaminen johtui. Onko hinnoista tullut valituksia? Haluttiinko meitä auttaa? 

Kausihedelmät ovat todella halpoja ja hyviä. Pussi mandariineja maksaa 50 senttiä ja repullinen hedelmiä ja vihanneksia noin viisi euroa. Ulkomaisia turisteja Beihaissa ei juuri ole, joten turistihintoja ei täällä kohtaa. Siksi tiedän, että meidän halpojen hintojen ihastelut eivät ole ihan reiluja. Paikalliset maksavat samat hinnat välillä hyvinkin pienistä palkoistaan. He taatusti jättävät usean euron hintaiset kiivit kauppaan, vaikka me voimme maksaa niistä oppirahat. 

Halvat hinnat koskevat kuitenkin lähinnä tätä pientä kotikaupunkiamme. Esimerkiksi Shanghaissa ja Pekingissä hinnat ovat vähintään Suomen tasoa. Tuontitavaroista saa täälläkin maksaa. Lempisuklaatani, Fazerin pähkinäsuklaata saa tännekin kuuden euron levyhintaan ja puolukkahilloa reilulla viidellä kympillä. Sen sijaan paljasjalkakenkäni maksoivat noin 10 euroa. 

Rahaa täällä ei halvoista hinnoista ja tarjonnasta johtuen saa kulumaan juuri muuhun kuin ruokaan ja Taobaoon. Käymme syömässä ravintolassa kerran tai pari viikossa. Kahden hengen aterian hinnaksi juomineen tulee noin 10–20 euroa. Viime viikonloppuna kävimme suomalaisten kavereidemme kanssa syömässä läheisen hotellin buffet-illallisella, jossa oli tarjolla muun muassa monenlaisia mereneläviä, sushia, lihaa, kalaa, kanaa, kasviksia sekä keskinkertaista viiniä. Buffetin hinta oli jo kalliimpi eli reilu 20 euroa yhdeltä hengeltä. 

You wish - Taobao

Taobao on paikallinen joka paikan verkkokauppa. Olen huomannut, että mitä Taobaosta ei saa, sitä ei luultavasti ole. Olen tilannut tavaroita Taobaosta, koska se on helppoa ja mahdollistaa sellaisten tuotteiden tilaamisen, joita meidän olisi hankala tai mahdoton löytää Beihaista. Tavaraa kuljetetaan ympäriinsä ja pakataan moninkertaiseen pahviin ja muoviin. Pakkaaminen on hurjaa, ja koska tilauksia on miljoonia (vai miljardeja) vuodessa, muovia ja pahvia kertyy hurjia määriä. Roskien käsittely on tietojeni mukaan asiallista, mutta totuutta en kuitenkaan voi tietää. Jokainen työvaihe työllistää kiinalaisia, ja on siksi tietysti hyvä asia.. Täällä ”kaikki” tekevät työtä, joten työpaikkoja on oltava paljon. 

Taobaosta tilatessa on hyvä muistaa muutama perusasia. Koska kiinalaiset ovat pääsääntöisesti lyhyitä ja hyvin hoikkia (tarkoitan siis todella hoikkia, en sellaisia, millaisia hoikat ovat Suomessa), koot ovat erilaisia kuin Euroopassa. Tuotteessa on yleensä maininta, että kyseessä on kiinalainen koko. Suomessa olen kokoa M, mutta täällä XL on sopiva. Pitkähihaisia paitoja en uskolla ostaa verkosta, koska täkäläisten kauppojen perusteella hihat ovat niissä minulle 173 sentin pituiselle aina lyhyitä. Sama koskee pitkiä housuja. 

Talvea kohti

Onneksi pitkien hihojen ja lahkeiden kausi on vain muutaman kuukauden mittainen, ja silloinkin välissä on lämpimiä päiviä. Nyt yölämmöt ovat saattaneet laskea lähelle +20 astetta, mutta päivisin on edelleen 23–28 lämpöastetta. Paikalliset ovat monina päivinä siirtyneet jo pitkiin hihoihin ja lahkeisiin, mutta me aletaan nauttia parhaasta säästä eli Suomen kesäkeleistä. Sortsimme poikkeavat paikallisten talviasusteista, ja herätämme huomiota. Ihan niin kuin aina.  

Aamuisin rannalla on unenomaista

Heti aamuseitsemältä on paras hetki rantakävelylle

Melkein ehdin ottaa kuvan kulkuneuvojen välistä

Venyttelijöillä jalka nousee ikään katsomatta

Punaiselle sillalla on aina pakko pysähtyä

Toisella puolella rantaa

Viikonloppulenkillä tämä maisema on vakio

Vanhalla kadulla on seisahtunut tunnelma

Tuoksu on parempi kuin ilman vettä