Kun heräsin, oli kaksikymmentäneljä tuntia jäljellä

On karanteenin kolmastoista päivä. Päivät ovat kuluneet sykleissä. Aluksi kaikki oli uutta, ja rutiineita piti hakea. Rutiinit muodostuivat kuitenkin nopeasti, ja niistä tuli tärkeitä. 

Minulla on ollut univaikeuksia jo Suomessa, ja nämä olosuhteet eivät ole niitä helpottaneet. Aamut ovat siksi yleensä alkaneet klo 04-06 maissa. Olen juonut kupin pikakahvia ja lukenut viestit ja somepäivitykset. Olen tarkastanut aamupalaan asti gradua, koska aamulla olen näköjään virkeimmilläni. 

Aamupala ilmestyy oven taakse klo 07 jälkeen: tuojasta riippuu soittaako hän ovikelloa vai koputtaako hän. Osa ei tee kumpaakaan vaan vain jättää ruokapussit alustalle. Syön ikkunan ääressä ja katselen/kuuntelen edellisen illan BB-koosteen. En ole ikinä katsonut näin paljon BB:tä. Aamupala on päivän paras ateria, nautin joka suupalasta. 

Kahdeksalta mittaan lämmön ja merkitsen sen lapulle, jonka saimme tulopäivänä. Lämpö on pysytellyt alle 37 asteen. Mikäli se olisi yli 37.3 tai minulla olisi oireita, lääkäri luultavasti olisi yhteydessä. Kahdelta mittaan lämmön uudestaan ja ilmoitan molemmat lukemat skannaamalla WeChatin avulla lämpöilmoituskoodin. Lämmön lisäksi siinä kysytään oireista. 

Yhdentoista ja kahdentoista välillä tulee lounas ja seitsemäntoista maissa päivällinen. Ne eivät ole olleet kovin maistuvia. Yritän syödä noin puolet, enempään en pysty, vaikka tuntuukin hankalalta heittää ruokaa hukkaan. 

Muu aika on täytettävä jollakin. Olen kävellyt joka päivä 5 kilometriä. Se ja muu edestakaisin kuljeskelu riittää saamaan aktiivisuustavoitteen täyteen, tämä on ollut yllätys. Liikunta ei siis vaadi kovin suurta tilaa. Olen kutonut sukat ja aloittanut säärystimet, kirjoittanut ja lukenut, pessyt pyykkiä ja seurannut muita karenteenilaisia. 

Äänikirjoja olen kuunnellut paljon. Teen esseen lastenkirjallisuudesta, ja tämä on ollut hyvä aika kuunnella esseen vaatimat seitsemän kirjaa. Olen ollut iloisesti yllättynyt, että kirjalistan noin kahdestakymmenestä kirjasta ääni- tai e-kirjoina löytyy noin kymmenen. Minun ei tarvinnut tuoda mukanani muuta kuin teoriakirjat. 

Eilen otettiin 12. päivän koronatesti, joka oli tällä kertaa suusta otettava testi. Testi voisi olla kaikkea mahdollista suu-, nenä- tai verinäytetestiin tai näiden yhdistelmään. Meille sattui helppo vaihtoehto. Monet asiat ovat täällä sattumaa. 

Viimeiset kolme päivää ovat olleet pitkiä. Odotan poispääsyä, raitista ilmaa ja ihmisten näkemistä ja ruokaa ja kylmää olutta. Ja mieheni näkemistä. Olemme nähneet viimeksi 82 päivää sitten, ei sillä että laskisin päiviä vaikka laskenkin. 

Aamulla tuli soitto, ja sain kuulla, että minut haetaan huomenna kello 7.30 huoneesta. Aiemmin karanteeni kesti usein täydet 14 vuorokautta, mutta hotellikapasiteetti lienee äärirajoilla, ja huoneet täytyy saada samana päivänä seuraavien käyttöön. Neljä tuntia ennen 14 vuorokauden täyttymistä vapautuminen ei tietysti haittaa minua. Ei sillä, että laskisin tunteja vaikka laskenkin. Enää 20 tuntia. 

Minun huoneessani on luultavasti huomenna joku toinen. Hän kehittelee omat rutiininsa, ensin ihmetellen ja sitten tottuen. Ehkä hän katselee ulos minun ikkunastani ja istuu minun tuolissani juomassa kahvia tai luultavasti teetä. 

Vähäksi käy ennen kuin loppuu