lauantai 3. lokakuuta 2020

Pitkä matka Kiinaan, oma paluu

Terveisiä Shanghaista. Tässä on seuraavan kahden viikon näkymä karanteenihotellistani. Minulle sattui aurinkoparveke, koska näkymäni sisältää vesielementin.


Kuva ei tee oikeutta vangitsevalle maisemalle


Pitkä kesä Suomessa piteni syksyyn saakka

Menin Suomeen toukokuun alussa. Matkustamista varten tarvitsin luvan poistua maasta, mutta muuten kaikki sujui helposti. Paluu oli vähän monimukaisempi. Suomeen lähtiessäni en tiennyt, milloin voisin palata, ja oleskeluni venyikin viiden kuukauden mittaiseksi. Heinäkuun lopussa ensimmäiset palaajat alkoivat saada lupia, ja silloin minä päätin aloittaa valmistelut.

Minulla on Kiinaan kolmen vuoden oleskelulupa, mutta kaikki oleskeluluvat peruttiin viime keväänä.  Ensimmäinen askel oli maahantuloviisumin hakeminen. tai oikeastaan toinen. Ensiksi tarvitsin kutsukirjeen Kiinasta, se tuli noin kahdessa viikossa 

Viisumia varten täytin noin kymmensivuisen hakemuksen, otin kuvat ja lähetin hakemuksen sähköisenä tarkistettavaksi yhteistyökumppaneille, postitin myös passini heille. He toimittivat hakemuksen ja passini Kiinan lähetystöön, joten minulta säästyi matka Helsinkiin, sormenjäljet vaativat lähetystössä käynnit, mutta ne ovat onneksi voimassa viisi vuotta. Viisumin käsittely kesti alle viikon ja passi viisumeineen toimitettiin minulle kotiin. 

Tai no kotiin ja kotiin. Asuin Suomessa ollessani kuudessa eri osoitteessa, muun muassa siskoni perheen kotona hänen 7-vuotiaan pojan kämppiksenä useamman viikon ja tyttäreni kaksion olohuoneessa muutamaan otteeseen. Kahdessa pitempiaikaisessa paikassa purin suurimman osan tavaroista kaappeihin, mutta muuten elin matkalaukkuelämää. 

Ensimmäinen varattu lentoni olisi ollut 11. syykuuta. Sitä lentoa Kiina ei kuitenkaan ottanut vastaan, joten varasin uuden lennon 1. lokakuuta. Olisin voinut lentää aikaisemmin Amsterdamin kautta, mutta kaikkine vaadittavine lappuineen halusin lähteä Suomesta. Lähtöpäivään mennessä uusia lentoja oli hyväksytty myös Suomesta, mutta reilun kahden viikon lisäaika ei haitannut lainkaan. Ehdin siis nähdä paitsi Suomen kevään ja kesän, myös hehkuvan syksyn, lempivuodenaikani. 


Paluuvalmisteluja uusimpien ohjeiden mukaisesti

Lentoa varten tarvitsin leiman Kiinan lähetystöltä. Leimaa varten tarvitsin max 72 tunnin ikäisen negatiivisen covid-tuloksen, kuvan tai vastaavan passista ja allekirjoitetusta terveysselvityksestä. Onneksi Kiina on tarkoin määritellyt ne paikat, joiden ottama testi hyväksytään, joten sitä ei tarvinnut miettiä. Finnair aloitti yhteistyön koronatestauksessa Terveystalon kanssa 28.9. joten valitsin sen. Kävin testissä ma klo 14 ja ti klo 23 sain tuloksen. Lähetin pyydetyt dokumentit lähetystöön sähköpostilla ja sain leimatun luvan klo 11 keskiviikkona. Tässä minulla oli tuuria, osa on saanut lupansa muutamaa tuntia ennen lentoa, ja siihen minulla on aivan liian vähän hermoja. 

Olin tullut Suomeen pienellä lentolaukulla, koska en halunnut laittaa tavaraa ruumaan, joten tällä kertaa en pakannut punaista matkalaukkua. En kuljetellut vaatteita enkä kenkiä ym., Suomeen, joten niitä en tarvinnut nytkään kuin karanteenia varten. Laukussa oli muutamien vaatteiden lisäksi puurohiutaleita ja vähän karkkia, lankaa ja puikot, kirjoja ja pyyhe ja astioita, pesuaineita, puhdistuspyyhkeitä jne. Lisäksi mukanani on iso läjä ääni ja e-kirjoja. Olin kuullut, että hotellien taso ja siisteys vaihtelee hyvin paljon, joten karanteeniin kannattaa varustautua. Joihinkin hotelleihin ei voi tilata mitään ulkopuolelta.


Ja tärkein niistä on kahvi

 

Karenteenisukat olkoot pinkit


Karkkia, pähkinöitä ja salmaria, perustarvikkeet


Kentältä toiselle, koneesta toiseen

Lento Oulusta lähti eilen klo 14. Sitä ennen piti ladata China custom appi, johon merkittiin muiden tietojen lisäksi lentokoneen istumapaikka mahdollisten sairastuneiden lähellä istuneiden löytämiseksi. Apista saamani koodi oli voimassa 24 tuntia, ja sitä kysyttiin sekä Oulun että Helsingin kentällä. Matkatavarat toimitettiin onneksi suoraan Shanghain koneeseen. Maskin laitoin ennen lentokentälle menoa ja muutaman maskinvaihdon jälkeen riisuin sen vasta hotellissa. Lentokoneessa, Kiinan kentällä ja tietysti myös matkalla karanteenihuoneeseen sitä on pidettävä koko ajan.

Helsingissä ehdin käydä loungessa juomassa kahvia ennen portille siirtymistä. Portilla virkailija kiersi odottavien parissa tarkistamassa lähetystön luvat ja tekemässä merkinnät boarding-passiin. Portilla tarkistettiin vielä boarding-passien lisäksi passit, viisumit ja lämpötila sekä China custom apin QR-koodin väri. 

Kone oli muutamaa paikkaa lukuun ottamatta täynnä. Ruokaa tarjoiltiin nousun jälkeen ja ennen laskua, ja se oli tavanomaista. Heinäkuun lentävillä oli aika vaatimattomat eväät meihin verrattuna. Lämpö mitattiin kerran. Kone oli perillä 2.30 Suomen aikaa, joten nukkumisesta oli turha haaveilla. Matka kului elokuvia katsellen. 

Shanghain lento kesti 8,5 tuntia, ja laskeuduimme ajoissa. Kentällä kaikilta tarkistettiin jälleen QR-koodi. Meidät päästettiin pois muutaman kymmenen hengen ryhmissä, ettei muodostuisi ruuhkia. Tästä alkoi uskomattoman sujuvasti toiminut kulku kohti päätepistettä eli hotellihuonetta. 


Uudet kenttämuodollisuudet

Kentällä kuljettiin tarkasti määriteltyä reittiä pitkin, ja reitin varrella oli suojapukuihin pukeutuneita ihmisiä ohjaamassa. Ensimmäiselle tarkastuspisteellä katsottiin passit ja China custom-apin koodi. Seuraavalla pisteellä sain koronatestauslomakkeen, jonka allekirjoitin seuraavalla passin näyttämisen lisäksi. Sitten oli vuorossa pöytä, jossa sain lupapaperiini tarran ja identtisellä tarralla varustetun näyteputkilon. Näiden kanssa jatkoin matkaa hitaasti etenevään jonoon koronatestaukseen. Odottaessani näin, miten testi otetaan, joten pystyin hieman varautumaan. 

Testipisteitä oli pitkä rivi, ja istahdin omaan lokerooni. Jälleen passini tarkastettiin. Laskin maskini pois nenän kohdalta, suun kohdalla se kehotettiin pitämään edelleen. Testipuikko työnnettiin oikeaan sieraimeen ja pyöräytettiin muutaman kerran. Se oli paikallaan muutaman sekunnin ja sama toistui vielä kaksi kertaa. Tämän jälkeen on vielä jäljellä sama uudella tikulla toisesta sieraimesta. Silmät valuivat lopulta vettä tämän seurauksena. Lomakkeen kanssa jatkoin matkaa, ja se otettiin pois vasta seuraavalla pisteellä. 

Sitten pääsin normaaliasioihin eli passin, viisumin ja maahantulokortin tarkistukseen. Minulla meni taas hieman enemmän aikaa, koska ihmetystä aiheutti kaksi voimassa olevaa ”viisumia” eli oleskelulupani ja maahantuloviisumini. Pääsin kuitenkin kasvotunnistuksen jälkeen eteenpäin hakemaan laukkuani. Pieni lentolaukkuni näytti vähän säälittävältä muiden jättilaukkujen seassa. Osalla oli jopa 5-8 laukkua mukana, joten minun kulkuni oli hyvin helppoa. 

Laukun kanssa seurasin muita kulkijoita kohti busseja. Matkan varrella meidät jaettiin vielä Shanghaissa asuviin ja muihin. Hotellit ovat Shanghaissa kovassa käytössä karanteenilaisten takia, joten Shanghaissa asuvat pääsevät yleensä 1-7 päivän kuluessa kotikaranteeniin. Tällä viimeisellä suoralla piti ladata Shanghain oma appi, siihenkin sai tarvittaessa apua englantia puhuvilta virkailijoilta. Tämän apin QR-koodia ja passia piti näyttää viimeisessä tarkastuspisteessä, jossa passi otettiin talteen. Meidät ohjattiin odottamaan ulko-oven läheisyyteen, ja kun tarpeeksi ihmisiä (noin 15) oli kasassa, saimme mennä bussiin. Samaan bussiin ja hotelliin sattui toinen suomalainen ja vaihdoimme yhteystietoja. 


Viimeinen siirtymä kohti hotellia

Bussimatka kesti alle puoli tuntia, mutta hotelliin pääsy bussista noin tunnin. Latasimme jälleen uuden ohjelman, jonne syötimme tietojamme ja suunnitelmiamme. Meidän haettiin bussista muutaman hengen porukoissa kirjautumaan hotelliin, minä olin viimeisten joukossa. Tässä vaiheessa väsymys alkoi ensimmäisen kerran iskeä. Pääsin kuitenkin lopulta täyttämään viimeiset laput. 

Meidät ohjattiin huoneisiimme ja pääsin asettumaan. Ja huokaisin. Matka koneesta hotellin pihalla kesti vain reilut kaksi tuntia. Kentällä kaikki olivat ystävällisiä ja avuliaita, ja vaikka välivaiheita oli paljon, asiat sujuivat helposti ja mukavasti (paitsi testi). Sängyn reunalla istuessa oli hetken epätodellinen olo.

Kokolattiamatollinen huoneeni


Nyt on ensimmäinen vuorokausi jo takana. Tästä se lähti kulumaan. Seuraavassa päivityksessä kerron hotellielämästä.

Iltanäkymä ikkunalauta-aitiosta




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti