Maahan paluun koranakaranteeni Kiinassa uudestaan

Kaksi viikkoa sitten hymyilit vieressäni,
nyt välimatkaa on jälleen 7500 km

 

Elämme mieheni kanssa jälleen kahdessa maassa. Aikaeroa on viisi tuntia, kunnes Suomi vaihtaa talviaikaan, ja ero kasvaa kuuteen tuntiin. Viiden viikon loma hurahti hetkessä, kuten aina, mutta nyt minä en palannut Kiinaan, vaan jäin Suomeen kuten jo alun perin sovittiin. 

Olen muistellut Kiinaa, hyvää ja huonoa siellä. Palaan siihen, kun saan ajatukseni selviksi. Tällä kerralla saatte jälleen kuulla mieheni Kiinaan paluusta, viime vuoden toisintona. Jossakin asiat eivät ole juurikaan muuttuneet, ainakaan helpommiksi. 

"Karanteeni, osa kaksi 

Kertaus on opintojen äiti. Nyt näyttää siltä, että en oppinut ensimmäisestä kerrasta riittävästi, koska olen toista kertaa vapaaehtoisesti koronakaranteenissa kiinalaisessa hotellissa. Tämän kerran karanteenin ensimmäinen osa on nyt vähän yli puolen välin. Edellisellä kerralla riitti kaksi viikkoa hotellikaranteenissa Shanghaissa, ja sen jälkeen oli vapaa siirtymään mihin tahansa Kiinassa. 

Aika on eri, ja uudet tautivariantit ovat liikkeellä myös Kiinassa ja sen rajoilla. Samalla myös uudet säännöt ovat astuneet voimaan. Lisäksi niitä muokataan usein maakunta- tai kaupunkitason paikallishallinnon toimesta. 

Asuinkaupunkini, Beihain, sääntöjen mukaan karanteenin pituus on nyt tasan neljä viikkoa. Ensin on kaksi viikkoa hotellikaranteenia Shanghaissa. Sitten siirrytään lentämällä Beihaihin ja siellä on kolmas viikko hotellikaranteenia. Neljäs eli viimeinen viikko on kotikaranteenia. 

Tämän suljetussa ja valvotussa tilassa oleilun jälkeen olen vapaa kulkemaan Guanxingin maakunnassa ja Beihain kaupungissa. Tämä siis, jos ei tuon kuukauden aikana otetussa kymmenessä koronatestissä tule positiivista tulosta. 

 

Matkan alku 

Tulin Suomeen syyskuun alkupuolella ja palasin Kiinaan lokakuun alkupuolella. Tällä kertaa ei tarvinnut hakea uusia viisumeita tai oleskelulupia, koska vanhat olivat vielä voimassa. 

Reilu vuosi sitten kun kävin edellisen kerran Suomessa, peruttiin kaikki luvat. Ne jouduttiin anomaan kokonaan uudestaan. Nyt piti toimittaa Kiinan lähetystöön vain kopioita netin kautta. Kopioita haluttiin oleskeluluvasta, passista, koronatodistukset (PCR- ja vasta-ainetestitulokset, kopiot Kiinan ja Suomen rokotustodistuksista) ja lentolipuista. 

Lisäksi piti tehdä selvitys, missä maassa olen oleskellut viimeisen kahden viikon aikana ja missä, milloin ja mitkä rokotukset on annettu (vaikka ne lukee noissa rokotustodistuksissa). Tätähän ei voi tehdä ennen kuin saa tulokset koronatesteistä, ja ne saa ottaa aikaisintaan 48 tuntia ennen lentoa. 

Pisti muuten hieman ärsyttämään tuo samojen tietojen kopiointi. Lähes kaikki tiedothan ovat heillä jo järjestelmissään. Paperikopiot, pdf-dokumentit ja valokuvat ovat edelleen voimissaan Kiinan hallinnossa, ja leimoja pitää olla ja paljon. 

Lopputuloksena sain noin 28 tuntia ennen lennon lähtöä luvan nousta koneeseen, kun latasin puhelimeen koronapassin eli jälleen yhden uuden apsin. On muuten tuo softa, johon tiedot pitää syöttää, sekin aika kiinalainen juttu. Ilman käyttöohjeita kesti jonkin aikaa yritys- ja erehdysmenetelmällä saada kaikki ladattua sinne.

 

Maahantulomuodollisuudet 

Itse lento oli ihan tavanomainen. Kone oli täynnä kiinalaisia, mukana muutama länkkärikin. Shanghaissa kentällä meno oli edellisen Kiinaan paluun toisinto. Kulkureitit oli aidattu, ja kenttäpaimenia oli kahdenkymmenen metrin välein. Me porsaat kuljimme aitauksissa pisteeltä toiselle. 

Ensimmäisenä kysytään, että osallistuthan vapaaehtoisesti kentän koronatesteihin (ihan kuin niistä voisi kieltäytyä ja päästä maahan, vapaaehtoinen pakko on paras pakko). Sitten olivat itse koronatestit nenästä ja kurkusta - syvältä kaivettuna kuten viimeksikin - sekä tulli ja maahantulokontrolli. 

Tämän jälkeen pääsin odottelemaan kyytiä karanteenihotelliarpajaisiin. Meitä kerättiin yhteen linja-autoon viisitoista ihmistä. Vihdoin lähdettiin ajamaan kohti hotellia.

 

Kahden viikon koti 

Puolitoista tuntia myöhemmin saavuttiin Shanghain Chongmingin saarella olevaan karanteenihotelliin. Tämä hotelli on paikallisen Dongpingin metsäkansallispuiston vieraille alkujaan tarkoitettu, ja on siis ihan keskellä metsää. 

Ei uskoisi suurkaupungiksi

On hieman outoa olla 30 miljoonan ihmisen Shanghaissa keskellä ei-mitään. Hotellilta lähimmälle yleiselle tielle on matkaa noin 600 metriä. Hotelli on omalla eristetyllä alueellaan porttien takana eli täällä ei näy ketään muita kuin muutamia hotellin työntekijöitä. Huoneen ikkunasta näkyy pieni patio ja metsää.

Pimeä laskeutuu viiden jälkeen

 

Huoneessa 

Perushuone, ihan jees

Edellisestä kerrasta viisastuneena otin mukaan muutamia tarvikkeita, joilla näkyy olevan käyttöä edelleen. Nyt löytyy pari pussia karamelleja, pari levyä suklaata, pari pakettia juustoa, tanko meetvurstia, tummaa leipää, kahvia ja teetä. Niin ja aamupuuropusseja, puukko, lusikka, haarukka, ruokakuppi, pyykinpesuainetta ja kuksa, sekä varalta viihdykkeeksi kirja ja pari pikkupulloa salmaria. Nyt on mukana myös pyyhe. Edellisellä kerralla hotellissa sitä ei ollut, eikä sitä saanut heiltä edes ostettua. 

Itse karanteeni menee kuten edellisellä kerralla. Ovesta ei siis saa poistua, ja vartijat vahtivat aluetta. Paikallista pakkiruokaa tuodaan kolmesti päivässä ja verkkokaupasta voi tilata pakattuja ruokia, jos haluaa. Pakattu tarkoittaa käytännössä kuivamuonaa, säilykkeitä tai hedelmiä. 

Paikallinen herkkulautanen: sienimykykeitto, höyrytetty possu nahkoineen, hyörytettyä kaalia ja sieniä, jauhelihaa, (kamalanmakuinen) leväpuriste ja ruotoista kalaa sekä iänikuista riisiä

Keittoa, älä kysy mistä tehty

Aamiainen

Karanteeniaikana huonetta ei siivota. Siivousvälineitä ei ole, ja pyyhkeitä tai petivaatteita ei vaihdeta. On siis parempi elää siististi. Jääkaappi on tai ei ole, ja minulle sattui tuo jälkimmäinen vaihtoehto. 

Netti on, mutta tottakai se ei toimi kunnolla. Puhelimen hotspotin varassa ollaan, taas. Tuo johtuu osittain siitä, että länkkärit tungetaan yleensä mahdollisimman kauas paikallisista, joten olen sijoitettuna kauas tukiasemasta. 

Toinen syy on se, että verkon kapasiteetti on mitoitettu satunnaiselle käytölle. Karanteenissa olevat eivät tee mitään muuta kuin roikkuvat puhelimella netissä. Aamuyöllä netti toimii ihan kohtuullisen hyvin, tuossa neljän ja kuuden välillä. Mistähän lienee johtuu? Ja miksiköhän olen silloin hereillä? 

Koronatestejä sieraimista ja nielusta on otettu hotellilla kahdesti ja tullaan ottamaan vielä kaksi kertaa, ennen kuin täältä vapautuu. Tämä hotelli taitaa olla kaupungin testisuunnitelmassa ihan kärjessä, kun testin ottoaika on aamulla kello 05:30. Lämpötila mitataan kahdesti päivässä. Ensimmäinen mittaus on aamulla yhdeksältä ja toinen iltapäivällä kahden maissa. 

Eroja 

Suomessa käydessäni huomasin, että suomalaisten voi olla vaikea ymmärtää, miten karanteeni täällä hoidetaan, ja mitä karanteeni tiukasti hoidettuna tarkoittaa. Kun kertoo tämän paikallisen tavan, saa usein ihmetteleviä kommentteja tämän tiukkuudesta. 

Olen miettinyt, mikä oikeastaan on Suomen karanteeni, jossa voi kulkea pitkin kaupunkia, kauppoja ja naapurustoa? Miten se estää kontakteja, jos kerran tartunnat leviävät vain kontaktien kautta? 

Karanteeniin meneminen ja siellä oleminen on vain asennekysymys. Tämä on vapaaehtoista, mutta pakollista, jos meinaa Kiinaan tulla. Ajattelipa tästä mitä tahansa, tällä menetelmällä Kiina on pysynyt lähes koronavapaana maana alun ensimmäisen aallon jälkeen."

Samassa ajassa – paluu Suomeen

On outoa elää samassa ajassa muiden kanssa. Minun ei tarvitse katsoa kelloa ja odottaa, että Suomi herää. Aamulla puhelin ei ole täynnä viestejä ja päivityksiä ihmisiltä, joiden yö alkaa viisi tuntia myöhemmin. Vaikka kuuden tunnin aikaeron vaihtuminen viideksi Suomen kesäajan ansiosta oli jo merkittävää, tämä tekee elämästä todella helppoa. 

Kiinan kotipihan kukkia

Punainen matkalaukku valmiina

Shanghaissa 

Viikko sitten olin viimeistä päivää Kiinassa. Beihaista lähdin keskiviikkona ja Kiinasta lauantaina. Vietimme Shanghaissa kolme päivää osittain siitä syystä, että tarvitsin korkeintaan 72 tuntia vanhan koronatestin, mutta myös siksi, että Shanghai on ihana. 

Sitä se oli tälläkin kertaa. Kuten olen kertonut, olen nähnyt Kiinasta vain pikkiriikkisen, mutta onneksi ainakin kaksi erilaista Kiinaa. Vaikka Shanghai on ihana, Beihai on näyttänyt minulle todellisen Kiinan. Kiinan, jossa ei puhuta englantia, Kiinan, jossa on sopeuduttava jokaisena päivänä. 

Kuten sanoin, menimme Shanghaihin, koska tarvitsin lentoa varten koronatestin. Beihaissa tehdään testejä, tietysti, mutta englanninkielisen testin saaminen sieltä ei ole mahdollista, eikä lentoyhtiö tietysti hyväksy kiinankielistä testiä. Shanghaissa testissä käyminen oli helppoa, ja sairaalassa kaikki puhuivat hyvää englantia. Testin hinta yksityisellä lääkäriasemalla oli 30 euroa, Suomessahan hinta taitaa olla lähes kymmenkertainen.

Shanghaissa majoituimme vanhan Shanghain, Puxin, puolella. Meillä oli lyhyt kävelymatka Huangpu-joelle, jonka takana siintää Pudong. Kävelimme Nanjing Road kävelykatua edestakaisin ja nautimme auringosta ja hiljaisuudesta. Poissa olivat tööttäilevät autot ja eteen ja taakse kaahailevat mopot. 

On kuin olisi ollut eri maailmassa. Olimme eri maailmassa. 

Shanghain valot

Kävelykatu

Pudong

Kotiinpäin 

Kotimatka alkoi lauantaina 45 minuutin matkalla lentokentälle. Maskin laitoin päälle kentälle mentäessä. Maskeja Kiinassa näkyy aika paljon, mutta maskipakkoa ei ole, koska koronatilanne on hyvä. 

THL on linjannut Kiinan kuuluvan harmaaseen luokkaan, koska kyseessä on EU:n ulkopuolinen maa. Punaiseen luokkaan kuuluvat maat, jossa koronailmaantuvuus on yli 25 tapausta per 100000 asukasta per 14 päivää. Ruotsissa tuo luku oli kuun alussa 690, Iso-Britanniassa 48,59 ja Kiinassa 0,02. 

Eli Kiinassa ei juuri todeta koronaa. Jos korona todetaan, sairastunut eristetään hoitolaitokseen. Maahan tulleet viettävät kaksi viikkoa suljettuna hotellihuoneeseen tai omaan kotiin, jos asuinalue on sopiva. Maskeista luovuimme Beihaissa vuosi sitten toukokuussa. Toki lentokentillä ja lentokoneessa pitää käyttää maskia.

Kävin koronatestissä 72 tuntia Suomeen tulon jälkeen ja sain negatiivisen tuloksen seuraavana päivänä. Samalla sain vapautuksen omaehtoisesta karanteenista. Sitä, jonka pidin, vaikka Kiinassa ei ole koronaa. 

Kirjoitan tätä tyttäreni nimeämässä kirjoituskerhossa Pikisaaressa lempeän tuulen puhaltaessa. Ympärilläni on muutamia kirjoittamisen mukanaan tuomia ihmisiä, jotka kirjoittavat omia juttujaan. Elämä on palannut uuteen normaaliin. Tai mitä se nyt sitten täällä on. 

Blogin jatko

Olen pohtinut blogin jatkoa. Minulla on mielessä ja osittain kirjoitettuna tekstejä Kiinasta. Esimerkiksi lapsista ja liikenteestä on tulossa postaus. Lisäksi olen sopinut Beihaissa olevan mieheni kanssa yhteisestä kirjoittamisesta. Blogi ei siis ole vielä loppumassa, vaikka minä en ole enää kahden maan kansalainen. Erikoisuuksia on luvassa, toivottavasti pysytte mukana!

Kiinan erikoisuuksia, yöpuvussa kadulla

 

Maalaiset kaupungissa

Peking eli Běijīng (pohjoinen pääkaupunki) on Kiinan pääkaupunki ja Shanghain jälkeen Kiinan toiseksi suurin kaupunki. Asukkaita Pekingissä on yli 22 miljoonaa.

Ei uskoisi suurkaupungiksi

 

Peking jakautuu vanhaan ja uuteen Pekingiin. Myöhemmin mainitsemani nähtävyydet ovat vanhalla puolella, ja uudella puolella ovat bisnes ja pilvenpiirtäjät.

Me vietimme aikaamme nähtävyyksien parissa, mutta kävimme mutkan myös menoa ja meininkiä sykkivässä osassa - ja palasimme mielellämme takaisin rauhaan ja hiljaisuuteen.

  

Hutongit 

Hutongit ovat muutamia taloja käsittäviä historiallisia asuinkortteleita. Talot ovat yksikerroksisia, ja niillä on yhteinen sisäpiha. Hutongit ovat Pohjois-Kiinan kaupunkien, erityisesti Pekingin erikoisuus. Hutongeja on purettu paljon 1900-luvun puolivälistä lähtien, mutta nykyisin niitä suojellaan.

Portit ovat usein hyvin koristeellisia

 

Talot ovat harmaita ja kujat kapeita

Huristelimme kapeilla kujilla pyörillä ja hitaammin jalkaisin ja katselimme leikkiviä kiinalaisia jokapäiväisissä puuhissaan. Sisäpihat jäivät katseidemme suojaan lukuun ottamatta yhtä ravintolaa, jossa söimme dumplingseja ja muita maistuvia ruokia.

Oikealla alkaa hutong

 

Lamatemppeli

Temppeleitä olemme nähteet useita Kiinan matkallamme. Tällä kerralla kävimme Lamatemppelissä, joka on buddhalaistemppeli. 

Ihmisiä oli liikkeellä sopivasti,
kuukauden päästä tilanne olisi varmasti toinen

Suitsukkeet näkyvät kauas

Koristeita on silmänkantamattomiin

 

Yksityiskohdat vangitsevat

Muuri 

Kiinan muuri eli Cháng Chéng oli ainoa ”pakollinen” nähtävyys tällä reissulla. Muuri on virallisten mittauksien mukaan lähes 9 000 km pitkä. Muuri on rakennettu maaston muotojen mukaan, joten se ei ole suora. Me vierailimme Mutianyun osuudella, jossa on lukuisia vartiotorneja. Ilma oli aurinkoinen ja näkymä oli kauas ja muita ihmisiä vain kourallinen.

Muuri on suurelta osin
kahdeksan metrin korkeudessa

 

Lähdimme liikkeelle hotellilta klo 9. Perille päästyämme jäljellä oli vielä lyhyt linja-autokuljetus ennen varsinaista muurialuetta. Menomatkalla hyödynsimme hissiä. Istuessamme vanhaa puutarhakeinua muistuttavassa lautahäkkyrässä tajusimme, että varsinainen gondolihissi oli toisessa suunnassa. 

Hissimatka on reissun pelottavin osuus. Kiikuimme hitaasti kymmenen metrin korkeudessa, ja puolet meistä oli paniikissa. Painamme hieman enemmän kuin kaksi keskivertokiinalaista ja tunsin sen kivun, joka pudotusta seuraisi. Pääsimme kuitenkin elävinä perille. Takaisin päätimme mennä portaita pitkin. 

Muuri on rakennettu suojaksi, tietenkin. Toisaalta se piti omat kansalaiset muurin sisäpuolella. Rakentajina toimivat sotilaat, rikolliset ja tavalliset kansalaiset. Parhaimmillaan rakentajia on ollut kerrallaan 300 000, ja muuri eteni päivän aikana useita kilometrejä. Nykyisin Kiina ulottuu muurin ulkopuolelle, joten sillä ei ole enää pitkään aikaan ollut puolustuksellista merkitystä. 

Muuri on jykevää tekoa

 

Muuria alettiin purkaa 1600-luvulla tarpeettomana. Vasta 1930-luvulla sen merkitys alettiin ymmärtää tavallisen kansa saavutusten merkkinä. Nykyisin muuria sekä korjataan että annetaan rapistua. Muuri on Unescon maailmaperintökohde. 

Paluumatka oli vähemmän stressaava kuin menomatka, mutta melko monta askelta sai ottaa ennen kuin oltiin alhaalla. Meitä odotti vielä ruuhkainen parin tunnin paluumatka, joten päivälle tuli pituutta 8-9 tuntia. Paljon pitempäänkin aikaa olisi saanut kulutettua.

Paluumatka oli raskas mutta helppo

 

 Kielletty kaupunki

Mao on suosittu selfiekaveri

 

Kielletty kaupunki eli Zijincheng oli aikoinaan Kiinan keisarien asuinalue ja koko maan hallintokeskus. Nimensä paikka on saanut siitä, että se oli useimmilta alamaisilta kielletty. Paikka on otettu käyttöön vuonna 1420 ja viimeinen keisari asui siellä vuoteen 1924. Myös Kielletty kaupunki on Unescon maailmaperintökohde.

Yllättävän rauhassa sai kävellä

Alue on ympäröity muureilla, ja se on 72 hehtaarin kokoinen. Arkkitehtuuri noudattaa kiinalaista fengshui-periaatetta. Alue on keisarin vallan osoitus. Eri paikkojen suomennettuja nimiä ovat muun muassa Täydellisen sopusoinnun halli, Ylimmän harmonian halli ja Maallisen tyyneyden portti ja Taivaallisen puhtauden portti.

Rakennuksista on pidetty hyvää huolta

 

Puutarhan yksityiskohtia

Kielletyssä kaupungissa olisi ollut katsottavaa pidemmäksikin aikaa, mutta meillä oli aikaa vain muutama tunti. Paikka ei ollut auki maanantaina, ja seuraavalle päivälle kaikki 2000 lippua oli jo myyty, joten kävimme siellä lähtöpäivänä. Kannattaa siis varata lippu etukäteen, mikäli rajat joskus aukeavat ja haluatte siellä käydä.

Tiananmenin aukio 

Tiananmenin aukio eli Tiān’ānmén Guǎngchǎng tunnetaan Taivaallisen rauhan aukiona. Nimi tarkoitti alun perin Taivaallisen rauhan porttia, joka johtaa Kiellettyyn kaupunkiin. Aukio on maailman suurin kaupungin keskustassa sijaitseva aukio. 

Taivaallisen rauhan portti rakennettiin 1417 ja nykyisellä aukiolla oli aluksi ministereiden toimistoja. 1900-luvun alkupuolella boksarikapinan seurauksena toimistot vaurioituivat ja nykyaikainen aukio sai syntynsä. Aukiota alettiin käyttää poliittisena kokoontumispaikkana. 

Kiinan kansantasavallan synnystä ilmoitettiin aukiolla 1. lokakuuta vuonna 1949. Aukio oli kulttuurivallankumouksen aikana suurkokousten pitopaikka. Suurimmalla osalle aukio on tunnettu vuoden 1989 opiskelijamielenosoituksesta ja 4. kesäkuuta 1989 tapahtuneesta verilöylystä, joka vaati eri lähteiden mukaan 200 – 3 000 uhria.

 

Historiaa oli ilmassa

 

Rauha

Kaupunkipyörät

Pyöriä on jokaisen kadun varrella

 

Ala-asteella luin Kiinasta maantiedon kirjasta. Muistan elävästi kuvan, jossa vilisi polkupyöriä. Beihaissa tähän kuvaan ei törmää. Mikäli eivät aja autoilla, lähes kaikki ajavat mopoilla, joista suurin osa on onneksi sähkökäyttöisiä. Kaupunkipyöriä on, mutta niistä vain hyvin pieni osa ei ole sähköpyöriä, ja sähköttömät saavat pääsääntöisesti nököttää parkissa. Hyvin harvoin näkee "tavallisia" pyöräilijöitä. Joskus koululaiset ajavat pyörillä, joskus vanhukset, mutta useimmiten ei kukaan. Olen arvioinut, että noin promille liikkujista käyttää sähkötöntä kulkuneuvoa. 

Pekingissä kiinnitin ensimmäiseksi huomiota pyöräilevään Kiinaan. Ihmiset ajoivat pyörillä joka puolella, ja pyöriä oli vähintään yhtä paljon kuin mopoja. Kaupunkipyörät olivat kovassa käytössä, eikä niissä ollut akkuja. Ihmiset polkivat ympäriinsä polkupyörillä ihan niin kuin ala-asteen kirjassa. 

Osalle pyöristä on omat kiinankieliset appinsa, mutta onneksi Alipay-maksulla toimivia pyöriä oli myös paljon. Huristelimme pyörillä ympäriinsä huimalla 18 sentin kertamaksulla. Ajelimme hutongeilla ja läheisen tekojärven ympäristössä. Pyöräilimme myös kaikille nähtävyyksille muuria lukuunottamatta.

Meidän apurimme

 

Kun on ajanut mopolla Beihaissa, pyöräily Pekingissä on kohtuullisen helppoa. Sielläkin voi tulla mistä tahansa ketä tahansa, mutta ei yhtä päättömästi kuin Beihaissa.

 

Pyöräilymatkan varrelta

 

Sää oli pilvinen mutta lämmin

Erilaiset ihmiset 

Kuten olen useaan kertaan todennut, Beihai on pieni kaupunki, olkoonkin asukkaita melkein kaksi miljoonaa. Beihai on myös kaukana Shanghain ja Pekingin sykkeestä sekä kilometreiltään että olemukseltaan. 

Beihaissa on kovempi meteli kuin Pekingissä. Ihmiset ajelevat mopoillaan pitkin kävelyteitä ja tööttäilevät halutessaan ohittaa omalla alueellaan kulkevat kävelijät. Ja he haluavat ohittaa lähes aina. Heillä on aina jokin käsittämätön kiire jonnekin, vaikka yleensä saavutamme heidät seuraavassa risteyksessä. Jostain syystä naisilla on tapana tööttäillä. Noin promille tööttäilijöitä on miehiä. 

Beihaissa autot eivät väistä koskaan kävelijää. Eivät ne nyt päällekään aja, mutta se on ainoa raja. Kävelijänä odotat aina, jopa suojatiellä, että autot menevät ensin. Autot myös jäävät tukkimaan suojatien ja kaikki sisäänkäynnit, ja kävelijät puikkelehtivat, mistä pääsevät. Pekingissä ja Shanghaissa en melkein osannut toimia, kun autot päästivät meidät kulkemaan. 

Beihaissa ihmiset puhuvat kovempaa ja kuuntelevat musiikkia ja videoita äänet päällä ihan missä tahtovat. Puhelimeen puhutaan useimmiten kaiuttimen kautta. Äänet ovat aina niin isolla, että se kuuluu kymmenien metrien päähän. Pekingissä ihmisillä oli kuulokkeita, ja he puhuivat puhelimeen ilman kaiutinta. Ravintoloissa ihmiset puhuivat hiljaa, eivätkä videot säestäneet syömistä. 

Beihailaiset tunnistaa lentokentällä ja koneessa. He ovat niitä, jotka puhuvat kovalla äänellä, jotka syövät eväitä olipa lento miten lyhyt tahansa. He nousevat pystyyn, vaikka turvavyön merkkivalo palaa, kun ovat menossa vessaan tai ottamaan tavaroitaan. Heille ei riitä, että yhdelle huomautetaan asiasta, vaan toinen ja kolmaskin saattaa tehdä saman. Suomalaisena tällainen hävettäisi, mutta kiinalaiset eivät (ilmeisesti) häpeä mitään.

 

Lento oli kolme tuntia myöhässä, ja
tauoton meteli sai etsimään rauhallisen sopen

 

Välitilassa

Suomeen paluuseen on aikaa vähän yli kuukausi. En kuulu enää täysin tänne enkä vielä Suomeen. Nukun huonosti ja pohdin asioita sekä päivällä että näköjään myös yöllä. 

Olen tullut tänne ensimmäisen kerran yli kaksi vuotta sitten. Silloin oli lämmin kevät, ihan kuten nytkin. Tällä hetkellä lämmintä on +25 astetta, ja istun parvekkeen ovi auki ja kuuntelen liikenteen ääniä.

Saapa nähdä, mitä tästä tulee

 

Kaipausta 

Beihai ei ole koskaan hiljainen, ja välillä olen kaivannut täällä kovasti Suomen hiljaisuutta. Saa nähdä kaipaanko näitä ääniä, kun olen Suomessa. 

Tunteet vaihtelevat. On mukava päästä kahden vuoden jälkeen takaisin omaan kotiin. Olen kaivannut sitä suunnattoman paljon. Omaa pihaa, sormien työntämistä multaan ja koiran silitystä. 

Ennen kaikkea olen kaivannut Suomesta ihmisiä. Omia ihmisiäni. Olen seurannut elämäänne somen kautta, siten olen ollut mukana vuodenaikojen vaihtelussa ja Suomen koronatilanteessa. 

Olen saanut paljon viestejä ja tukea eri ihmisiltä. Vuoden vaihteessa sairastaessani se oli tärkeämpää kuin koskaan, mutta se pitää minut elossa jokaisena päivänä. 

 

Koronakuulumisia 

Täällä korona on hyvin hallinnassa. Rajat ovat edelleen tiukassa valvonnassa eikä maahan pääse ilman kahden viikon karanteenia hotellissa. Emme käytä maskeja kuin lentokentillä, lentokoneessa ja sairaaloissa. Beihaissa ei ole ollut uusia tartuntoja yli vuoteen. 

En usko, että Kiinan rajat aukeavat vielä vuoteen tai kahteen. Se tarkoittaa sitä, että tänne lomalle tuleminen on kauan hankalaa, ja töihin paluun jälkeen lähes mahdotonta. Muutaman viikon lomasta ei kannata käyttää kahta viikkoa karanteenissa.

  

Tässäkö tää oli? 

Olen pohtinut sitä, mitä täältä odotin ja mitä sain. Korona vaikuttaa siihen, että sain tietysti kokea vähemmän kuin halusin. Olisimme halunneet tietysti matkustaa enemmän. Tässä olemme samalla viivalla teidän kaikkien kanssa; moni teistä olisi varmasti halunnut samaa. 

Olen tutustunut tähän maahan ja kulttuuriin sekä ihmisiin. Kielenopiskelun suhteen luovutimme kahden yrityksen jälkeen. Osaamme edelleen kiinaa vain joitakin kymmeniä sanoja. 

Kiina on monta erilaista Kiinaa, ja olisimme kokeneet tämän eri tavalla, jos olisimme asuneet esimerkiksi Shanghaissa. Tämä on taatusti aitoa Kiinaa, koska mitään muuta täällä ei juuri ole. Vaikka pidänkin kovasti Shanghaista, olen tyytyväinen että koimme Kiinan juuri täällä.

 

Blogista 

Blogin kirjoittaminen on jäsentänyt täällä oloa. Se on pakottanut kirjoittamaan säännöllisesti ja taustatyötä tehden. Kokemukseni ovat omiani ja siksi eroavat muiden täällä olleiden kokemuksista. 

Olen kiitollinen teistä lukijoista. Teidän takianne olen jaksanut kirjoittaa, pohtia, tutkia ja pitää mieltä avoinna silloinkin, kun se ei olisi yhtään huvittanut. 

Nämä eivät ole jäähyväiset, vaikka ehkä siltä kuulostaa. Minulla on monta asiaa, joista vielä haluan kirjoittaa. Teen sen tämän välitilinpäätöksen jälkeen. Kiitos kun luet! 

Vihreä on taas täällä

Kummallinen on kaunista

Viikonloppuna olimme Nanningissa

Kohta katselen muita vesiä

Kevät on täällä