"Pääkaupunki”matkalla Nanningissa

Beihai kuuluu Guangxin autonomiseen alueeseen, jonka pääkaupunki on Nanning. 

Nanning on toinen paikka, josta olen nähnyt aikaisemmin vain lentokentän. Nanningissa on yli 6,5 miljoonaa asukasta, mutta pinta-alaltaan se on vain 6,5 % Suomesta. Omakotitaloasujia ei siis kovin paljon ole.

Lähdimme Beihaista klo 18, joten pimeä ehti tulla kolmen tunnin automatkan aikana.  Ensikosketuksen perusteella Nanning on selvästi suurkaupunki, vaikka Kiinassa se ei ole läheskään suurimpia. Kiinassa on 39 yli kahdeksan miljoonan ihmisen kaupunkia, joten Nanning ei pääse kovin korkealle listassa. 

Tänään minulla oli koko päivä aikaa tehdä mitä haluan. Täällä olisi monenlaisia kauppoja, joissa on edustettuina kaikki kansainväliset huippumerkit. Minut tuntevat arvannevat suuntasinko shoppailemaan. Muille voin kertoa, että en. 

Katselin aamulla karttasovellusta ja mietin, minne menisin. Aika lähellä hotellia oli puisto, joka vaikutti tutustumisen arvoiselta. Käveleminen ja metsät ja metsien puutteessa puistotkin vetävät minua shoppailua enemmän puoleensa.

Liikkeellä

Läheisen kahdeksankaistaisen tien ylitin kävelysiltaa pitkin. Kävelysiltoja on Kiinassa monessa kaupungissa. Jäin katselemaan rauhallisesti soljuvaa liikennettä. Kello oli jo kymmenen, joten pahin ruuhka oli mennyt. 

Nanningin liikenne vaikuttaa pienempään Beihaihin verrattuna sujuvammalta. Vaikka tämäkin kaupunki on kasvanut kovasti, ilmeisesti Beihain kadut eivät ole pysyneet kasvun mukana. 

Toki Nanningissa on metro, joka ohjaa osan kulkijoista pois kaduilta. Beihaissahan sitä ei tietysti ole niin kuin ei pikkukylissä muuallakaan. Skoottereita oli parkissa silmänkantamattomiin, mutta liikenteessä niitä oli ainakin tänään Beihaita vähemmän. 

Keitaalla

Puisto oli suuri ja kiertelin siellä pari tuntia. Pari viikkoa sitten Suomessa käydessäni ajattelin, että on onnea löytää oma rauha heti kotiovelta. Tein paljon kävelylenkkejä Kajaanissa ja nautin rauhasta ja hiljaisuudesta. 

Nyt huomasin olevani yli kuuden miljoonan ihmisen kaupungissa, kiven heiton päässä ydinkeskustasta ja ympärillä on linnunlaulua, puita ja pensaita ja rauhaa. Oma rauha löytyy siis myös suurkaupungista.

Puisto jakaantuu matalaan reunukseen ja keskellä olevaan korkeampaan kohtaan. Varsinkin ylhäällä oli todella rauhallista. Istuin hetkeksi lukemaan kirjaa puiston korkeimmalle kohdalle. 

Eläkeläisen kohtalo

Jatkoin matkaa ja näin värikkään porukan, jonka ääni kuului kauas. Porukkaan kuului toistakymmentä värikkäisiin mekkoihin pukeutunutta, todennäköisesti eläkkeellä olevaa naista. 

Eläkeikä Kiinassa on miehillä kuusikymmentä vuotta ja toimistotyötä tekevillä naisilla viisikymmentä viisi vuotta ja ruumiillista työtä tekevillä viisikymmentä. Naisilla oli mukanaan lapsenlapsia, jotka juoksentelivat ympäriinsä. 

Naiset juttelivat ja ottivat välillä tanssiaskeleita ja katsoivat lasten touhuja keinuttaen pienimpiä syleissään. Tiedän, että osa vaihtuvat myöhemmin. Sitten kun nämä naiset eivät pärjää itsekseen, heidän lapsensa ottavat vastuun heistä. Se on Kiinassa edelleen lapsen velvollisuus.

Puisto on olohuone

Alla olevassa kuvassa näkyy taustalla valkoinen rakennus, josta kuului musiikki ja laulua lammen vastarannalle saakka. Siellä joukko vanhempia naisia lauloi ja tanssi. Useampia pieniä taiji-porukoita oli myös harjoittelemassa Edellä mainittuihin harrastajiin olen törmännyt useita kertoja myös Beihaissa puistoissa, rannoilla ja katujen kulmauksissa. 

Paluumatkalla merkit suurkaupungista alkoivat näkyä. Korkeat kerrostalot kurkistivat puiden takaa, mutta liikenteen äänet eivät tavoittaneet puistoissa olijoita. Puisto oli todellinen keidas kaupungin keskellä.

Puistot ovat kaupungin keuhkoja ja olohuoneita. Minun kokemukseni mukaan niitä on Kiinassa paljon. Ne ovat tärkeitä kiireen ja melun keskellä. Ihmiset kokoontuvat puistoihin viettämään vähäistä vapaa-aikaansa.

Seinäruusuna

Paluumatkalla kiertelin vielä kaupungin vilinässä. Täällä ei näy länsimaisia lainkaan. En nähnyt koko matkalla yhtäkään muuta. Tämä hämmästytti minua. 

Huomiota en kuitenkaan herätä niin paljon kuin Beihaissa. Minua ei tuijoteta eikä minulle huudella. Ihmiset näyttävät olevan keskimäärin hieman pitempiä kuin Beihaissa, joten en tunne itseäni jättiläiseksi. 

Singaporen kautta Kiinaan

Meillä oli mahdollisuus käydä Suomessa parhaana mahdollisena ajankohtana, ruska-aikaan. Ruska oli Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla hehkuvan kaunis. Suomen hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta palattiin takaisin Kiinaan pitkää reittiä. 

Matka alkoi Oulusta maanantai-iltana klo 21. Puolitoista tuntia myöhemmin olimme Helsingissä, josta jatkoimme yölennolla Singaporeen. Singaporesta ei ollut lähteviä lentoja meitä lähellä oleville lentokentille ennen kuin vasta seuraavana päivänä. Jouduimme, onneksemme, viettämään vuorokauden Singaporessa. 

Olimme aiemmin nähneet kaupungista vain yhden maailman parhaimmiksi arvioiduista lentokentistä, Changi Airport Singaporen. Siellä riitti helposti katsottavaa menomatkan yhdeksän tunnin vaihtoajaksi. 

Lentokentällä on puutarhoja ja elokuvateatteri satojen kauppojen, ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi. Siellä on monin paikoin kokolattiamatot, ja se paitsi tuntuu mukavalta jalkojen alla myös vaientaa ääniä. Tuoleja, sohvia ja muita istumapaikkoja on joka puolella. Alla on kuvia lentokentältä.

Singapore on saarista muodotuva kaupunkivaltio Kaakkois-Aasiassa. Sen "rajanaapureita" ovat Malesia ja Indonesia. Väestö koostuu kiinalaisista, malaijeista ja intialaisista. 

Singapore on kuulunut aikoinaan Britannialle, Japanille ja Malesialle, mutta se on ollut itsenäinen vuodesta 1965 saakka. Singapore elää kaupasta, jatkojalostuksesta ja pankkitoiminnasta. 

Singaporen kansallinen kieli on malaili, virallisia kieliä ovat sen lisäksi englanti, mandariinikiina ja tamili. Kaupungin kyltit ovat englanninkielisiä, ja ihmiset puhuvat hyvää englantia. 

Singapore on ilmastoltaan trooppinen, eikä siellä ole selkeitä vuodenaikoja. Ihmiset ovat vallanneet aiemmin sademetsien ja mangrovekasvuston peittämiä maita. Nykyisin noin puolet Singaporesta on viheralueita. Singapore on tunnettu muun muassa eläintarhastaan, jossa eläimet eivät ole häkeissä. "Ehkä sitten ensi kerralla", voisi sanoa tähänkin. 

Tutustuessani Singaporeen kiinnitin huomiota lukuihin. Singaporessa on suurin piirtein saman verran ihmisiä kuin Suomessa, mutta pinta-alaltaan se on 0,2 % Suomen pinta-alasta. Singaporelaisia on 7540 neliökilometrillä kun Suomessa vastaava luku on 16,3. 

Edelliset luvut mielessäni kävelin Singaporen katuja pitkin ja ihmettelin. Olimme perillä klo 16 arkipäivänä. Liikenne soljui rauhallisesti, ihmiset kävelivät kiireettä eikä kukaan tööttäillyt. 

Kadut olivat täydellisen siistejä, meitä ohitteli lenkkeileviä ihmisiä ja me ohitimme salaatti- ja smoothieravintoloita. Singaporessa rangaistukset ovat ankaria, siisteyttä voi selittää se, että sylkemisestä tai roskien heittämisestä voi joutua pidätetyksi, ja rattijuoppoudesta joutuu vankilaan. 

Alla on kuvia kävelymatkalta. Postikorttimaisemat seurasivat toisiaan. Arkkitehtuuri oli mielenkiintoista ja paikallisia ja turisteja oli jonkin verran liikkeellä. Kiinassa totuttua ruuhkaa ei kuitenkaan ollut missään paikassa. Tunnelma oli leppoisa. 

Kuvia valitessa huomasin, että ehkä ottamani kuvat eivät kerro ihan oikeaa tarinaa. Paikoin ihmisiä oli runsaammin ja erityisesti joka paikasta tuttuja selfien ottajia oli paljon myös Singaporessa. 

Valoisan ajan käytimme lähiseudun kiertelyyn kävellen. Pimeän tullen aloimme etsiä ravintolaa. Etsiminen ei ollut kiinni valikoiman puutteesta vaan sen runsaudesta. Vieri vieressä oli erilaisia ravintoloita.

Tyypillisenä singaporelaisena ruokana voi pitää majalilaisen, kiinalaisen ja intialaisen keittiön sekoitusta. Valitsimme kuitenkin italialaisen paikan. Merenelävätäytteisessä pitsassa oli indonesialaista Sambal Oelek -chilitahnaa, jonka tulisuudesta varoitettiin. Maisteisuus ja tulisuus on kuitenkin Kiinassa arkipäivää, joten se antoi pitsalle lähinnä pienen erilaisen sävyn. 

Yövyimme Grand Park City Hall -hotellissa Singaporen keskustassa. Vaikka aikaeron vuoksi meidän sisäinen kellomme oli vasta 18, matka ilmeisesti väsytti ja olimme nukkumassa jo klo 23 paikallista aikaa. Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Singaporen lentokenttää. 

Singaporesta Nanningiin on 3,5 tunnin lento. Lento oli vajaan tunnin myöhässä, joten pääsimme Nanningiin vasta noin kello 19. Laukut saatuamme hyppäsimme autoon ja olimme kotona klo 22 paikallista aikaa. Matka kotiovelta kotiovelle kesti tällä kertaa 45 tuntia.

Meri on lähellä

Beihai ei nuku koskaan. Hiljaisinta on aikaisin aamulla, ja oman rauhan kaipuussani menen joskus aamukävelylle rannalle tai läheiseen puistoon. Meri on täällä lähellä.

Meiltä meren rantaan on muutama sata metriä. Rantakatu jakaantuu kahteen puoleen. Toinen puoli kulkee meren ja hiekkarannan vieressä ja toinen puoli autotien ja puistokaistaleen vieressä. Meren puolella on rauhallista. Toisella puolella kuuluu autojen ja sähköskoottereiden tööttäilyä. Kiinalaiset eivät juuri koskaan korota ääntään, mutta tööttäilyssä he ovat oma rotunsa.

Beihai on satamakaupunki. Satama on toisella puolella kaupunkia kuten Silven Beach -uimarantakin. Meidän puolella ranta kokoaa ihmisiä viettämään aikaa jutellen, kävellen, juosten tai laulaen karaokea. Rannalla voi olla seurassa tai yksin yhdessä. Ranta on kerrostaloasujille ikään kuin yhteinen olohuone. 

Rannalla lojuu siellä täällä styroksipatjoja, joilla paikalliset melovat veneilleen, tai joita he käyttävät apuna merenelävien saalistamisessa. Veneet odottavat syvemmällä vedessä. Pimeän aikaan merellä saattaa näkyä kymmeniä valoja, kun kalastajat ovat työssään. 

Seuraavat kuvat ovat autotien puolelta. Ensimmäisessä olen päässyt tien päähän eli punaiselle sillalle. Paluumatka jatkui hiljaisena, vaikka minun piti odottaa muutamia minuutteja, että sain otettua kuvan ilman ihmisiä. 

Vähitellen saavuin autotien laitaan. Kadun puolella oli ääntä ja menoa kuten yleensäkin. Tööttäily tuntuu usein turhalta, kun siihen ei ole Suomessa tottunut. Olen kuullut, että paikallisten mielestä se on usein vain neutraali merkki ohitettaville. Tässä kohdassa palaan yleensä takaisin rantaan.

Seuraavissa kuvissa on lähellä oleva Dragon Building. "Lohikäärme" kasvaa koko ajan pitemmäksi. Lohikäärme on yksi kiinalaisen horoskoopin kahdestatoista eläimestä. Lisäksi on neljä muuta eläintä, sinivihreä lohikäärme, punainen tiikeri, valkoinen tiikeri ja musta kilpikonna, jotka ovat kiinalaisille tärkeitä tähdistön symboleita. 

Viimeinen kuva on otettu omalta parvekkeeltamme. Auringonlaskut ovat vaaleanpunaisia, oransseja tai punaisia, ja parvekkeemme on aitiopaikka näihin näytöksiin. Meri on suuri ja kaunis jopa minusta, vaikka olenkin enemmän järvi-ihminen. 

Vaikka halusin ottaa nämä kuvat ilman ihmisiä, näin tälläkin rantakävelyllä monenlaisia ihmisiä. Näin vanhemman naisen, joka hyppi hyppynarulla välittämättä ohikävelevistä ihmisistä. Näin vanhemman miehen, joka lennätti leijaa. Näin juttelevia ja nauravia ihmisiä ja myytäviä asuntoja esitteleviä nuoria naisia ja miehiä. Näin vanhempia, jotka taluttivat pieniä lapsia rantavedessä. Minulle huudettiin helouta, minua katsottiin ja pituuttani kommentoitiin. "You are tall" yhdistettynä hymyyn on tullut tutuksi. "Yes I am" yhdistettynä hymyyn on vakiovastaukseni. 

Lomalla huomaa kotiutuneensa

Viikonloppuna lomailimme Weizhousaarella, joka on Guangxin maakunnan suurin saari. Lisäksi se on Kiinan suurin vulkaaninen saari. 

Matka Beihain satamassa Weizhouhun on 67 kilometriä. Laivamatka kesti noin tunnin. Satamassa tarkistettiin paikallisilta henkilökortit ja meiltä passit, ja lisäksi meidät valokuvattiin. Laivaan pääsi toisen tarkistuspisteen ja kasvotunnistuksen kautta. 

Weizousaari on syntynyt kolmen peräkkäisen tulivuorenpurkauksen laavakertymästä. Saaren pituus ja leveys on noin kuusi kilometriä ja pinta-ala noin 25 neliökilometriä. Asukkaita saarella on noin 20 000. 

Kempele on siis yli neljä kertaa isompi ja väkiluvultaan hieman pienempi kuin Weizhou. Ja Hailuoto on kahdeksan kertaa suurempi, mutta asukkaita siellä on vain 5 % Weizhousta. Alla on kuvia saaresta. Haastavaa oli ottaa kuvia ilman ihmisiä, sama ilmiö on usein myös Beihaissa. 

 

Kiinanruusu kukkii kauniisti tällä hetkellä. Kaiken kaikkiaan joka puolella on kukkivia kasveja. Tuntuu kummalliselta, että Suomessa ollaan kääntymässä jo syksyyn. Mahtaakohan syysleimut vielä kukkia kotikukkapenkissä? 

Kaduilla kulkee skoottereita ja kävelijöitä mutta myös eläimiä. Kanat kulkevat vapaana pitkin teitä ja pihoja. Koiria juoksentelee saarella vapaana. Beihaissa ne ovat enimmäkseen narujen päässä kuten Suomessakin. 

Viime viikonlopun lämpötila oli +32 astetta ja ilmankosteus 80 %. Ensimmäistä kertaa Kiinassa ollessa ymmärsin, mikä merkitys aurinkovarjolla on. Auringon paahde on tällaisilla kosteusprosenteilla käsittämättömän armotonta. Minun aurinkovarjoni on oikeastaan sateenvarjo, mutta se suojaa auringolta yhtä kaikki. Kiinalaisilla naisilla on usein kauniit aurinkovarjot.

Saaren nähtävyys, katolinen kirkko, näytti hyvin samanlaiselta kuin suomalaiset kirkot. Hääkuvia oli ottamassa kaksikin pariskuntaa. Puvut olivat hyvin samanlaisia kuin länsimaissa. Mietin, ovatkohan avioliitot täällä nykyisin usein järjestettyjä? 

Ruoka saarella oli hyvin samanlaista kuin Beihaissa. Täällä on tapana tilata erilaisia lautasia ruokaa. Lautaset asetellaan keskelle pöytää ja jokainen poimii niistä syömäpuikoilla ruokaa joko omalle lautaselleen tai kuppiinsa tai suoraan suuhunsa. 

Kuvassa on yksi suosikkini, tomaattikananmunapaistos. Lisäksi tarjolla on esimerkiksi mustekalaa, porsasta kasviksilla ja riisinuudeleita. Alemmassa kuvassa on erään ravintolan edessä olevat merenelävävadit, joista ruokailija voi valita syömisensä.

Saarella kuljettiin pienillä busseilla. Meno on välillä vähän möykkyistä ja ohittaminen haastavaa kapeilla kaduilla. 

Saarella kasvaa runsaasti puumaisia banaanikasveja ja papaijapuita. Ensimmäisessä kuvassa on omenabanaani, joka on maultaan tavallista banaania makeampi. Makua sanotaan omenaiseksi. 

Beihaissa olen kokeillut ensimmäisen kerran elämässäni myös ruokabanaaneja. Paistan ne öljyssä ja syön hunajan kanssa. Toisessa kuvassa on papaijapuu, se tuottaa hedelmiä läpi vuoden.

Palatakseni otsikkoon: saarilomalla näki hieman erilaisen Kiinan, mutta kotiin oli kiva palata. Omaan sänkyyn, omien seinien sisälle. Olen siis ilmeisesti kotiutunut tänne. Viimeiset kuvat halusin mukaan, koska ne ovat yksinkertaisesti kauniita. Kun katsoo tarkasti, näkee kaiken kauniin.