tiistai 24. syyskuuta 2019

Meri on lähellä

Beihai ei nuku koskaan. Hiljaisinta on aikaisin aamulla, ja oman rauhan kaipuussani menen joskus aamukävelylle rannalle tai läheiseen puistoon. Meri on täällä lähellä.


Meiltä meren rantaan on muutama sata metriä. Rantakatu jakaantuu kahteen puoleen. Toinen puoli kulkee meren ja hiekkarannan vieressä ja toinen puoli autotien ja puistokaistaleen vieressä. Meren puolella on rauhallista. Toisella puolella kuuluu autojen ja sähköskoottereiden tööttäilyä. Kiinalaiset eivät juuri koskaan korota ääntään, mutta tööttäilyssä he ovat oma rotunsa.



Beihai on satamakaupunki. Satama on toisella puolella kaupunkia kuten Silven Beach -uimarantakin. Meidän puolella ranta kokoaa ihmisiä viettämään aikaa jutellen, kävellen, juosten tai laulaen karaokea. Rannalla voi olla seurassa tai yksin yhdessä. Ranta on kerrostaloasujille ikään kuin yhteinen olohuone. 

Rannalla lojuu siellä täällä styroksipatjoja, joilla paikalliset melovat veneilleen, tai joita he käyttävät apuna merenelävien saalistamisessa. Veneet odottavat syvemmällä vedessä. Pimeän aikaan merellä saattaa näkyä kymmeniä valoja, kun kalastajat ovat työssään. 




Seuraavat kuvat ovat autotien puolelta. Ensimmäisessä olen päässyt tien päähän eli punaiselle sillalle. Paluumatka jatkui hiljaisena, vaikka minun piti odottaa muutamia minuutteja, että sain otettua kuvan ilman ihmisiä. 




Vähitellen saavuin autotien laitaan. Kadun puolella oli ääntä ja menoa kuten yleensäkin. Tööttäily tuntuu usein turhalta, kun siihen ei ole Suomessa tottunut. Olen kuullut, että paikallisten mielestä se on usein vain neutraali merkki ohitettaville. Tässä kohdassa palaan yleensä takaisin rantaan.


Seuraavissa kuvissa on lähellä oleva Dragon Building. "Lohikäärme" kasvaa koko ajan pitemmäksi. Lohikäärme on yksi kiinalaisen horoskoopin kahdestatoista eläimestä. Lisäksi on neljä muuta eläintä, sinivihreä lohikäärme, punainen tiikeri, valkoinen tiikeri ja musta kilpikonna, jotka ovat kiinalaisille tärkeitä tähdistön symboleita. 



Viimeinen kuva on otettu omalta parvekkeeltamme. Auringonlaskut ovat vaaleanpunaisia, oransseja tai punaisia, ja parvekkeemme on aitiopaikka näihin näytöksiin. Meri on suuri ja kaunis jopa minusta, vaikka olenkin enemmän järvi-ihminen. 



Vaikka halusin ottaa nämä kuvat ilman ihmisiä, näin tälläkin rantakävelyllä monenlaisia ihmisiä. Näin vanhemman naisen, joka hyppi hyppynarulla välittämättä ohikävelevistä ihmisistä. Näin vanhemman miehen, joka lennätti leijaa. Näin juttelevia ja nauravia ihmisiä ja myytäviä asuntoja esitteleviä nuoria naisia ja miehiä. Näin vanhempia, jotka taluttivat pieniä lapsia rantavedessä. Minulle huudettiin helouta, minua katsottiin ja pituuttani kommentoitiin. "You are tall" yhdistettynä hymyyn on tullut tutuksi. "Yes I am" yhdistettynä hymyyn on vakiovastaukseni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti