Puolet meistä palasi Kiinaan

Blogi on ollut hiljainen toukokuun alusta saakka. Silloin perhesyyt toivat minut yllättäen Suomeen ja olen täällä edelleen. Nyt olen täyttämässä viisumihakemusta, ja syyskuun puolivälissä minun on tarkoitus palata Kiinaan.  Lentoja Shanghaihin on ollut harvakseltaan, mutta syyskuussa niitä on jo enemmän.  Kiinassa odottaa hotellikarenteeni siinä kaupungissa, minne kone laskeutuu eli matka on tavallista paljon pitempi. Mieheni Olli-Pekka tuli Suomeen toukokuun lopussa ja lähti takaisin Kiinaan viime sunnuntaina. Nyt saatte kuulla Kiinaan paluusta hänen kertomanaan:

Kahden viikon koti

"Tätä tiistaista tarinaa kirjoittaessani istun Shanghain Chongmingin alueella sijaitsevassa karanteenihotellissa. Minut tuotiin tänne maanantaina suoraan Shanghain lentokentältä. Hotelli on normaalin tasoinen kiinalainen hotelli, huoneen koko on noin 20 m^2.. Ilmastointi pelaa, onneksi, sillä lämpötila on yötä päivää noin +30 astetta. Minibaaria tai jääkaappia ei ole, vedenkeitin on. Huoneen varustelussa oli pari yllätystä, kylpypyyhettä ei ollut lainkaan eikä minulla mukana, koska no, tiedättehän, sellaisen olettaa olevan hotellissa käytössä. Toinen erikoisuus oli varustepussi, jollaista ei hotellissa yleensä ole. Jos pyyhkeen haluaa, se on hankittava itse muualta, koska se ei sisälly tämän hotellin varustukseen.  Assistenttini kautta minulle järjestyi pyyhe ja vähän hedelmiä. Erikoisvarustepussissa oli kuumemittari, sumutepullo, desinfiointitabletteja, kasvomaski, pumpulituppoja ja biologisesti vaarallisten aineiden hävittämiseen tarkoitettu muovipussi.

Kokolattiamatoton lattia on helpompi puhdistaa

 

Arpajaisista tuli perushuone

Uusia rutiineja

Karanteeniohjeistus on selkeä. Huoneesta ei saa poistua seuraavaan 14 vuorokauteen, rajana on ulko-oven kynnys. Kukaan ei saa tulla huoneeseen, joten myös siivousvastuu on itsellä. Kuume pitää mitata kahdesti päivässä, mieluiten nielusta, kello 9:00 ja 14:00. Mittauksen tulos raportoidaan WeChatilla eli Kiinan WhatsUp:lla lääkärille. Kuumemittari pitää desinfioida ohjeen mukaan desinfiointiliuoksella. Käytetyt pumpulitupot laitetaan biologisesti vaarallisten aineiden hävityspussiin.  

 

Ruokaa toimitetaan kolmesti päivässä, aamiainen kello 9:00, lounas 11:30 ja päivällinen 17:30. Lounas on normaalia kiinalaista tehdasruokailutason ruokaa eli keitettyä riisiä, kasviksia ja jotain muuta höyrystämällä tai öljyssä wokkamalla tehtyä. Sillä kyllä elää, joten nyt sitten syödään elääkseen eikä eletä syödäkseen. Kuvissa on ruokatoimitukset odottamassa nälkäisiä ja esimerkki itse annoksista.

Kohtalotovereita on vaikkei heitä näekään

 

Bon appetit!

Houkutteleeko?

Lisää herkkuja

Perusruokaa perushuoneessa

Mitä muuta karanteenissa voi tehdä? Töpöttää kännykkää tai räplätä läppäriä tai lukea tai kuunnella äänikirjoja, jutella vaimon kanssa tai katsella alla olevassa kuvassa olevaa maisemaa. Paitsi, että koska ollaan kiinalaisten tietoliikennerajoitusten äärellä, YouTubet, Facebookit ja kaikki Googleen liittyvä on blokattu pois käytöstä kuten myös paljon muutakin netin sisältöä, joten käytännön valikoima on hieman kapea. VPN:ää voi yrittää käyttää, mutta suurin osa niiden serveristä on myös blokattu pois, joten ei niistä paljon apua ole. Onneksi tai epäonneksi tuo töihin liittyvä tietoliikenne toimii, joten etäkokoukset ja läppärin muu käyttö niihin liittyen sujuu ihan hyvin. Mutta tuota maisemaa voi katsella rajoituksetta.

Kaikilla ei ole edes tällaista näkymää

 

Hotellikaranteenia ennen oli pari mutkaa

Tästä tarinasta puuttuu alku, joten avataan sitä hieman. Olen tullut Kiinaan töihin 2019 huhtikuussa. Elämä sujui Kiinan normaalisti tammikuuhun saakka, mutta sitten korona alkoi vaikuttaa kaikkeen elämään. Lensin Suomeen toukokuun lopussa. Maasta pääsee pois, toukokuussa oli yksi suora lento Kiinasta Helsinkiin viikoittain (nyt niitä taitaa olla jo kolmena päivänä viikossa). Suomen päässä ei paljon tulemisista ja menemisistä kyselty, vaan menin suoraan jatkolennolle ja kahden viikon vapaaehtoiseen karanteeniin.

 

Kun lähdin Kiinasta, voimassa oli kaikkia ulkomaalaisia eli myös meitä pitkän oleskeluluvan omaavia koskeva paluukielto. Paluuajankohdasta ei silloin ollut mitään tietoa. Kesäkuussa tuli tieto, että paikallisen maakunnan johdon puoltolausunnolla asiantuntijan roolissa oleva ulkomaalainen voisi päästä perheineen takaisin Kiinaan. Paikallishallinnosta tuli puoltopäätös kolme viikkoa myöhemmin. Sen jälkeen laitoin uuden viisumihakemuksen  sisään Suomen Kiinan viisumikeskukseen ja voila, paluuviisumi oli voimassa.  Samalla tietysti peruttiin vanhat oleskelu- ja työluvat, joten nekin pitää hakea uudelleen. Ja tuo koko homma on muuten aika monta lappua ja leimaa ja valokuvaa.

 

Palataanpa takaisin alkuun. Lensin Finnairin koneella Oulusta Helsinkiin, Helsingissä kuusi tuntia odottamista ja jatkolento Juneyaolla Shanghaihin. Hesan kentän non-shengen alueella ei ollut auki muita paikkoja kuin R-kioski, kotimaan terminaalissa sentään pari kahvilaa, kioskia ja joku tax free -myymäläkin. Ensimmäiset 4 tuntia kului kotimaan terminaalin puolella ja sitten menin normaalin passintarkastuksen kautta lähes tyhjään kansainväliseen terminaaliin.  Koneeseen nousun lähestyessä paikalle saapui muutama muukin matkustaja ja arvioni mukaan Boing 787 koneeseen nousi noin 100 – 120 matkustajaa, joista kiinalaisia oli vähän yli sata. Portilla tarkastettiin passit, viisumit ja Shanghain vaatimat terveystietoapin koodit. Matka sujui maski päällä. Tarjoiluna businessluokassa oli koronarajoitusten takia papupurkki, suolakeksejä, pari kiinalaista pullaa, pari pientä pussia suolapähkinöitä ja vettä. Lisäksi tarjoiltiin kahvia ja virvoitusjuomia pyynnöstä. Lentohenkilökunta piti kokohaalareita, kasvomaskeja ja silmäsuojia. Itse lento sujui elokuvia katsellessa ja laskua odotellessa.

Mahtaakohan helteellä hikoiluttaa?

 

Lennon aikataulu piti ja kentällä olin 6:30, portilla 6:45, koronatestissä 7:30, passintarkastusksessa 7:45, laukkuja odottamassa tuloaulassa 8:15, bussissa 8:45 ja karanteenihotellissa 11:00. Eli mihin meni neljä ja puolituntia? Kun joka paikassa vähän säädetään ja kymmenet ihmiset tarkastavat paperit ja terveysapin tiedot useaan kertaan matkan aikana. Lisäksi jokaiselle tarkastuspisteelle jonotetaan. Kentällä kuljettiin aitojen rajaamana yhtä reittiä pitkin kuten Ikeassa. Sillä erotuksella, että joka paikassa on ihmisiä valvomassa, ettet vaan eksy. Koneesta ei pääse ulos, jos ei ole apissa terveystiedot kohdallaan, passintarkastukseen ei pääse ilman todistusta kentällä otetusta koronatestistä ja karanteenikuljetukseen ei pääse, jos ei ole ladannut uutta appia ja syöttänyt perustietoja sinne. Hauskinta tässä on, että kaikissa lapuissa ja apeissa kysytään ihan samat asiat, ei oikeastaan mitään lisäinformaatiota, vaan nimi, passinumero, viisuminumero, lennonnumero, mihin pisteeseen olet matkalla, missä maassa olet ollut viimeisen 14 vuorokauden aikana ja onko sinulla kuumetta tai muita sairauksien oireita

 

Koronatesti otetiin eilen, kolmella puikolla, kummastakin sieraimesta ja nielusta, tekniikalla tökkää puikko sisään, odota 10 sekuntia, pyöritä puikkoa nenässä tai nielussa kuin helikopterin roottoria 5 sekuntia ja sitten näyte talteen putkiloon. Myönnän että kokemus ei ole miellyttävä vaan enemmänkin aiheutti oksennusreaktion ja veden silmistä valumisen. Taidan siis olla herkkis. Ja viiden päivän päästä sama odottaa vielä täällä hotellilla. Ensimmäisen testin tulokset kerrottiin jo kaikille, eli koneessa olijoilla ei ollut kenelläkään positiivista testitulosta.

 

Aika asettua asumaan

Jäljellä on kolmetoista päivää hotellikaranteenia, koronatesti ja sitten kun olen oletettavasti elokuun 11. päivä nykyisessä kotikaupungissani Beihaissa, edessä on 14 vuorokautta kotikaranteenia. Tähän on syynä paikalliset määräykset, joita ei muualla Kiinassa ole eli ulkomailta tullessa valtion virallisen 14 vuorokauden karanteenin lisäksi Beihaissa pitää olla karanteenissa toiset 14 vuorokautta. Tässä meni sitten elokuu nopeasti ja helposti neljän seinän sisällä. Tai no onko se helppoa, jää nähtäväksi."

Ajatukset Kiinassa ja koronassa

Tulimme Suomeen kaksi viikkoa sitten. Koronavirus oli saanut ensimmäiset kansainväliset uutisointinsa, mutta arkeen se ei vielä vaikuttanut. Lähtiessämme elämä Beihaissa oli tavanomaista.

Tämän kahden viikon aikana Kiina on ollut jatkuvasti uutisissa. Uusia koronatapauksia on tullut esille joka päivä, ja kuolleiden määrä lisääntyy.

Epävarmuutta paluusta

Emme tienneet vielä aamulla, pääsemmekö takaisin Kiinaan. Lentoyhtiöt eri puolilla maailmaa ovat peruneet viruksen takia lentojaan, mutta meidän ensi sunnuntain lentomme Helsingistä Hongkongiin on ollut yhä voimassa. Lentomme Hongkongista Zhanjiangiin eli Manner-Kiinaan peruttiin joitakin päiviä sitten. 

Täällä Suomessa ajatukseni ovat karanneet usein Kiinaan. Kiinasta on ehtinyt tulla toinen kotimaani, ja siellä on monia tuttavia, joita ajattelen. Minä voin valita, menenkö sinne takaisin, mutta kiinalaiset tuttavani eivät voi. 

Tiedän, että Kiina taistelee virusta vastaan kaikin keinoin. Kiinalainen uusivuosi on vuoden merkityksellisin juhla kiinalaisille. Kaupunkien juhlallisuuksia peruttiin ja ihmisiä kehotettiin pysymään kotona. Jopa kokonaisia kaupunkeja on suljettu. Juna- ja lentomatkoja on peruttu, ja lentokentillä on seurattu matkustajien lämpötiloja. Virus itää jopa kaksi viikkoa, joten kaikkia sairastuneita tämä ei tietenkään ole saavuttanut. 

Myös kotikaupungissani Beihaissa taistellaan viruksen leviämistä vastaan. Koulut ovat yhä kiinni uudenvuodenloman jälkeen ja pysyvät suljettuina toistaiseksi. Ravintoloita, liikkeitä ja katuja on suljettu. Vartijat vartioivat näitä suljettuja katuja ja estävät ihmisiä liikkumasta kielletyillä alueilla. Ihmisiä kehotetaan välttämään ulkona liikkumista ja käyttämään maskeja silloin, kun liikkuminen on välttämätöntä. 

Takaisin Kiinaan

Saimme juuri tietää, että korvaava lento on järjestynyt eli sunnuntaina meidän on tarkoitus aloittaa pitkä matka takaisin kotiin. Minulla on kaksi päivää aikaa valmistautua, kun vain tietäisi miten.

Ajatukseni ovat ristiriitaiset. Toisaalta uutisointi herättää huolta. Toisaalta yhteinen taistelu on käynnissä. Ajatukseni ovat Kiinassa. Punainen matkalaukku pitää jälleen pakata.

Saapa nähdä, millainen matkasi nyt on

Koti-ikävästä

Koti-ikävä värittää mieltä. Se saa kyllästymään kiinalaiseen ruokaan. Se saa kaipaamaan omia ihmisiä. 

Jos olisin Suomessa, olisin kääntänyt viikonloppuna kellon talviaikaan ja harmitellut pimeämpää iltaa. Olisin herännyt aamulla klo 6.50 ja hypännyt autoon ja hurauttanut viidentoista minuutin työmatkan Oulun aamuruuhkassa. Ruuhkassa, joka on Kiinan näkökulmasta aika laimea. 

Olisin avannut työpaikan oven ja ripustanut takkini työhuoneen kaappiin. Olisin mennyt kahvihuoneeseen ja istunut tuttujen kasvojen ympäröimän pöydän ääreen juomaan kupillisen kahvia.

Kiinassa heräsin, laitoin pikakahvipurut kuppiin ja valutin kuumaa vettä päälle. Istuin nojatuoliin ja avasin tv:n. Katsoin yhden jakson vankiladraamasarjaa, joka on koukuttanut minut. 

Suomalaisia, suomenkielisiä ohjelmia ei meillä pysty katsomaan. Katselen sarjaa siis englanninkielisellä tekstityksellä. Englannin kielen taitoni onkin kohentunut täällä, vaikka hyvin harvat sitä täällä osaavat.

Suomessa päivä olisi kulunut töissä. Töiden jälkeen olisin ajanut pimenevässä illassa kotiin. Kotioven avatessani koiramme olisi tullut vastaanottamaan minua häntä villisti heiluen, ja olisin ottanut sen mukaan postia hakemaan. 

Sisällä olisin istunut sohvan nurkkaan lattialle (koira ei saa tulla sohvalle), ja koira olisi tullut kylkeeni kiinni makaamaan. Olisimme molemmat huokaisseet tyytyväisinä.

Suomessa metsään pääsee helposti

Täällä vaihdon salivaatteet päälle, laitoin juomapullon reppuun ja laskeuduin 20 kerrosta eli 360 porrasta alaspäin. Salilla treenasin tunnin, korvillani oli kuulokkeet, joista soi aina jotain suomalaista. 

Viime aikoina olen kuunnellut Spotifysta uusinta Vain elämää -kautta. Salilla ei yleensä ole ketään muita, vaan saan hikoilla itsekseni. Loppuvenyttelyn jälkeen oli jäljellä 20 kerrosta eli 360 porrasta takaisin kotiin ja suihkuun. 

Paitsi treenaamista päivään kuuluu kirjoittamista. Olen kirjoittanut pitemmän esseen ja nyt on vuorossa novellien kirjoittamista. 

Suoritan kirjallisuuden maisteriopintoja ja luovan kirjoittamisen aineopintoja. Ne sujuvat etänä helposti. Toin mukanani kasan kirjoja, muu tarvittava on päässäni.

Piha on vaihtunut parvekkeeseen

Illat kuluvat Suomessa nopeasti. Töiden jälkeen ulkoilisin koiran kanssa. Pukisin lämpimät vaatteet, pipon ja hanskat. Varmistaisin, että heijastin on mukana. Tiedän, että lumi ja pakkanen ovat tavoittaneet jälleen Suomen. 

Kolmena iltana hyppäisin töiden jälkeen autoon ja vaihtaisin pukukopissa valkoisen karatepukuni. Tapaisin tuttuja ja saisin treenata sekä kehoa että mieltä. Karatea kaipaan paljon. 

Kiinassa illat kuluvat vielä nopeammin. Työpäivät ovat täällä pitkiä, ja mieheni tulee töistä vasta klo 18 maissa. Minä olen ollut usein päivän yksin, ja hänen päivät ovat yleensä kiireisiä ja kokouksentäyteisiä.

Iltaisin käymme uimassa tai kävelyllä tai vietämme aikaa kotisohvalla. Juttelemme päivän asioista, nämä ovat tärkeitä hetkiä, erityisesti siksi, että olemme täällä niin kaukana kaikesta omasta.

Talot ovat suurempia

Silta hehkuu vaihtuvissa väreissä

Jos olisin Suomessa, viikonloput olisivat hitaita. Nousisimme myöhään ja söisimme aamiaista rauhassa. Kävisimme kaupassa ja tekisimme ruokaa, useimmiten hirveä. Kaipaan välillä hirveä hirveästi. 

Viikonloppuisin tekisimme koiran kanssa erityispitkiä lenkkejä. Illalla saunoisimme ja istuisimme sohvalla. Joskus tapaisimme ystäviä.

Myös täällä viikonloput ovat hitaita. Nukumme pitkään ja keitämme herättyämme oikeaa kahvia. Käymme kauempana suuremmassa kaupassa tai tuoretorilla. Teemme ruokaa tai käymme syömässä jossakin sadoista Beihain ravintoloista joko kaksin tai tuttavien kanssa. 

Mopoilemme tai teemme pitkiä kävelylenkkejä. Vakiokävelylenkkimme on käydä kahvilla Starbucksissa, jonne on meiltä yli viisi kilometriä. Kotona emme koskaan kävelleet kahville toiselle puolelle kaupunkia. Täällä kävelemme enemmän. 

Kävelymaisemat ovat erilaiset

Koti-ikävä tulee aaltoina. Joskus kaipaan suomalaista ruokaa. Haluisin syödä kotipaikkakunnan grillin lihapiirakan kaikilla mausteilla tai La Festan pitsan. 

Haluaisin tehdä maailman parasta pannukakkua. Olen yrittänyt tehdä sitä täällä, mutta raaka-aineet ovat erilaisia, eikä maku ole lainkaan oikea. Hirvenlihaa ei täällä saa, joudun tyytymään muihin herkkuihin. 

Eniten kuitenkin kaipaan omia ihmisiäni; kaipaan perhettä, ystäviä, lähisukulaisia, karateporukkaa, työkavereita  ja koiraamme. Onneksi viestien kautta voin olla yhteydessä heihin ja koirasta saan kuvia tyttäreltäni, joka on nyt Sirun emäntä.

Tänä aamuna yövuorossa olleen ystäväni viesti odotti puhelimessa herätessäni. Meitä ei ole unohdettu. Tiedän, että rakkaat ovat ja odottavat. Se helpottaa koti-ikävää.

Koiramme elämä on muuttunut

Kun ei sovi kaavaan

Suomessa olen 173 senttisenä hieman pitempi kuin naiset keskimäärin. Hiukseni ovat hiekanruskat kuten suurimmalla osalla suomalaisista, ja silmäni ovat vihreät. Suomen katukuvassa en erotu muista. 

Kun ei sovikaan kaavaan

Beihaissa erotun. Minun pituisia ihmisiä näkyy kyllä välillä, mutta ne ovat kaikki miehiä. Kiinassa ihmiset ovat mustatukkaisia ja ruskeasilmäisiä. Naisilla näkyy aika paljon värjättyjä hiuksia. Väri on tällöin yleensä keskiruskeaa tummempi. Punaista saatikka sokkivärejä ei täällä juuri näy. Tiedän, että Pohjois-Kiinassa on jonkin verran sinisilmäisiä ihmisiä, mutta toistaiseksi tämä on minulle vain urbaani legenda. Tatuointeja näkyy hyvin harvoin, lävistyksiä en ole nähnyt kenelläkään.

Beihailaiset naiset ovat pieniä ja siroja, ylipainoisia on hyvin harvassa. Olen Suomessa kokoa M, täällä sopivat sortsit ovat kokoa L tai XL. Kenkäkokoni on 39, sitä kokoa ei täällä yleensä kaupoissa ole. Naiset käyttävät usein korkokenkiä. Miltähän minä näyttäisin täällä  korkokengissä?

Erottumiseen tottuu. Aluksi huomasin jatkuvat katseet, joita sain osakseni. Meitä tuijotetaan, kuvataan, osoitetaan sormella, meille nauretaan. Nuoret huutelevat "helouta". Nyt en juurikaan kiinnitä huomiota huomioon. En kuitenkaan koskaan voi sulautua tänne, olla huomaamaton, siihen olen liian erilainen. 

Asumisen ensiaskeleet

Olen ollut Kiinassa vähän yli kolme viikkoa. Elämä on arkea. Erilaista kuin Suomessa mutta arkea. Olen saanut oleskeluluvan ja pankkitilin, joten elämä on käynyt helpommaksi. Olen uskaltautunut hyppäämään skootterin selkään ja ajanut ensimmäiset sata kilometriä. Liikenne ansaitsee oman postauksensa. Ehkä sen vuoro on seuraavaksi.

Alla olevissa kuvissa on kukkia tämän päivän kävelylenkiltä. Viimeinen kuva on otettu katoksesta, jonne pakenimme sadetta. Sade tyhjensi kadut paikallisista, jäljelle jäimme vain me kolme suomalaista. 

Passittomana passissa Beihaissa

Ulkomaille muutto on aina matka jo ennen varsinaista muuttoa. Meidän matkamme alkoi jo viime joulukuussa, kun teimme päätöksen Kiinaan lähdöstä. Monenlaisia paperihommia ja muita järjestelyjä on pitänyt tehdä ja on tehty meidän puolestamme.

Viisumeita ja muita papereita

Kiinaan menijä tarvitsee viisumin. Viime syyskuusta lähtien viisumihakemusta varten on pitänyt käydä Kiinan viisumipalvelukeskuksessa Helsingissä jättämässä biometriset tunnisteet eli sormenjäljet. Nämä tunnisteet vaaditaan kaikilta 14–70-vuotiailta, ja ne ovat voimassa 5 vuotta. Tämä vaihe oli meillä jo viime vuoden puolella ennen ensimmäistä matkaamme tänne. Sormenjälkien lisäksi viisumia varten täytetään hakemus, jossa kysytään laajasti hakijan ja perheen tietoja. Viisumin myöntää konsulaatti.

Tammikuussa aloitimme kiinan kielen opiskelun. Koko kevään meillä kävi kiinalainen nainen opettamassa tätä kiehtovaa kieltä. Nǐ hǎo lienee monelle tuttu tervehdys. Tervehdys koostuu kahdesta sanasta, sinua tarkoittavasta nǐ-sanasta ja hyvää tarkoittavasta hǎo-sanasta. Vaikka olla-verbiä ei kirjoiteta näkyviin kuten kiinan kielessä ei useinkaan kirjoiteta, se on siellä. Nämä kaksi sanaa tarkoittavat siis oikeastaan lausetta: sinä olet hyvä. Sanan päällä oleva merkki antaa vinkin siitä, miten sana lausutaan.

Tälle matkalle lähtiessäni hain uuden passin, koska entinen oli umpeutumassa vuoden lopussa ja uuden viisumin, joka oikeuttaa väliaikaiseen oleskelun täällä. Viisumi on painettuna passiin, joten passin mukana kulkee kaikki tarvittava. Passia täällä kysytään esimerkiksi hotelleissa. Siitä otettiin kopio myös hotellin uima-altaalle kausilippua ostettaessa. Tavallisessa arjessa passia ei tarvitse kuljettaa mukana, mutta kuva passista ja viisumista on hyvä olla mukana. Puhelinta täällä tarvitsee esimerkiksi kaupassa ja ravintolassa maksaessa. Lompakko ja pankkikortti ovat sen sijaan lähes hyödyttömiä.

Tiistaina minulle haettiin oleskelulupaa. Tämä olisi ollut hankalaa ilman kiinalaista avustajaa - englannin kieltä täällä osataan hyvin rajatusti. Minun osuudekseni jäi käydä valokuvattavana kahteen kertaan Kiinan siirtolaisvirastossa ja kirjaamassa ylös nimeni ja puhelinnumeroni sekä allekirjoittamassa hakemus. Oleskeluluvan pitäisi tulla kahden viikon päästä. Nyt olen passiton siihen saakka.

Paitsi käytännön asioita, elämä on ollut myös kuumuutta ja kosteutta, hyvää mausteista ruokaa, ihmisiä ja liikuntaa. Aloitin muutama päivä sitten ajoharjoitukset skootterilla kotitalon parkkihallissa. Viikonloppuna pitäisi uskaltautua liikenteen vilinään. Eilen saimme ison kasan ostereita, ja huomenna meidän kiinalainen tuttavamme on tulossa valmistamaan niistä ruokaa. Lupaan kertoa siitä teille seuraavalla kerralla. Zàijiàn! See you!

Sateenvarjoja läheisen ravintolakadun yllä

Suurin osa ihmisistä asuu kerrostaloissa

Läheisen hotellin ruohonleikkurit 

22 tuntia kotiovelta kotiovelle

Istun Ikean sohvalla. Lähdimme Suomesta reilu vuorokausi sitten. Kiinan kodissamme on Ikean kalusteet ja astiat. Asunnon ulkopuolella, Beihain katukuvassa, länsimaalaisuus ei juuri näy. Mikähän meitä odottaa?

Maalis-huhtikuun lomailun perusteella tiesin, minne tulen. Ulkoa kuuluu tööttäyksiä ja muita autojen ääniä. Talomme edessä oleva rakennustyömaa on kasvanut kolmen kuukauden aikana usealla kerroksella. Tiedän, että rakentaminen ei taukoa iltaisin eikä viikonloppuisin, mutta myös sen, että rakentamisen ääniin tottuu.

Kauas on pitkä matka

Matka alkoi eilen klo 13 Oulun lentokentältä ja jatkui klo 17 Helsingistä Guangzhouhun. Kiinassa olimme tänään klo 7.30 paikallista aikaa. Maahantuloon liittyvät lentokenttämuodollisuudet, joihin kuuluu kahteen kertaan otetut sormenjäljet sekä passin ja viisumin tarkastus, ovat jo tulleet tutuiksi. Tänään jono oli erityisen pitkä, mutta jonottajat olivat kärsivällisiä kuten Kiinassa yleensä. Guangzhousta lensimme Nanninkiin, joka on Guangxin pääkaupunki. Tämä lento oli lyhyt, olemmehan useamman kerran lentäneet maan sisällä vielä neljäkin tuntia. 

Nanningin lentokentällä meitä odotti tuttu, hymyilevä autonkuljettaja, jonka kyydissä tulimme viimeiset 226 kilometriä n. 7000 kilometrin kotimatkastamme. Lentokentällä meitä odotti myös kuuma ja kostea ilma, lämpötila oli +32 astetta. Tiesin, että täällä on tähän aikaan vuodesta kuuma, mutta kosteus tekee kuumuudesta tottumattomalle vielä raskaampaa. 

Uuden edessä

Kello on 18 ja pian alkaa pimetä.  Elämme täällä 5 tuntia Suomen aikaa edellä. Ranteessa oleva kelloni näyttää vielä Suomen aikaa. Työpäivä on siellä kaukana kotona vasta vähän yli puolen välin. Istun Ikean sohvalla ja katselen kotiamme. Mietin, miltä tämä tuntuu ja miltä pitäisi tuntua? Tuntuuko tämä kodilta? Vieraalta? En tiedä vielä.  

Kuvat: Näkymiä 25. kerroksen parvekkeeltamme

Haluatko hypätä matkalaukkuuni?

Lähtö Kiinaan, tarkemmin Beihaihin, on jo lähellä. Ensi keskiviikkona lennämme Oulusta Helsinkiin ja Helsingistä edelleen Kantoniin. Torstaina on jäljellä vielä lyhyt maan sisäinen lento ja kolmen tunnin automatka uuteen kotiin. Matka kotiovelta kotiovelle kestää noin vuorokauden. 

Lähtökuopissa

On aika aloittaa pakkaaminen. Tai oikeastaan suurin osa tavaroista lähti lentorahtina tiistaina, ne saapuvat perille viikko pari meidän jälkeen. 

On aika aloittaa punaisen matkalaukun pakkaaminen. Se laukku hankittiin maaliskuussa, kun kävin ensimmäisen kerran Beihaissa. Silloin lomailin siellä 3,5 viikkoa. Nyt tarkoituksena on mennä sinne asumaan. 

Lentorahtitavaroita pakatessa huomasin, etten olen kovin kiintynyt tavaroihin. Mukaan halusin lähinnä vaatteita. Länsimaalaiset ovat keskimäärin pitempiä ja muutenkin isompia kuin kiinalaiset, joten vaatteita ja erityisesti kenkiä kannattaa pakata täältä mukaan. 

Ajatukset siellä ja täällä

Beihai on prefektuuritason kaupunki Guangxin zhuangien autonomisen alueen eteläosassa. Parvekkeeltamme näkyy Etelä-Kiinan meri. Beihain väkimäärä on noin 1,5 miljoonaa, mikä on suomalaisittain paljon mutta kiinalaisittain vähän. Länsimaalaisia Beihaissa on noin 70 eli 0,0004 prosenttia. Herätämme siis huomiota katukuvassa. 

Koti on pian jätettävä.  Lämpimästä kesästä johtuen vadelmia ja viinimarjoja on jo voinut kerätä. Omenat eivät ehdi kypsyä. Paljon muutakin on jätettävä kesken ja taakse. 

Kotipihan omenat näyttävät Suomelta