keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Toivepostaus: Miten pärjään kiinan kielen kanssa?


中文很有趣,但很. Zhōngwén hěn yǒuqù, dàn hěn nán. Kiinan kieli on mielenkiintoista mutta vaikeaa.


Koulun penkillä

Yleistä kiinan kielestä


Kiinan kieli (Hànyǔ) on maailman puhutuin kieli. Kiinassa on lukuisia eri murrealueita, ja eri murteet voivat poiketa paljon toisistaan. Eri murteita puhuvat eivät välttämättä ymmärrä toisiaan. Kirjoitusmerkit ovat kuitenkin samat eri murteissa, joten mikäli puhujat eivät ymmärrä toisiaan, he voivat kirjoittaa toiselle sen, mitä tarkoittavat.  

Kiinan kielen kirjoitusmerkkijärjestelmä on vanhin käytössä oleva järjestelmä. Kirjoitusmerkkejä kiinan kielessä on noin 20 000. Lukutaitoisuusrajana voidaan pitää 1 500 merkkiä, mutta esimerkiksi sanomalehden lukemiseen vaaditaan 2 000-3 000 merkin hallinta. 

Kommunistien alkoivat yksinkertaistaa kirjoitusmerkkejä noustuaan valtaan vuonna 1949. Tällä pyrittiin helpottamaan lukemisen ja kirjoittamisen oppimista. Nykyisin kirjoitusmerkit jaetaan yksinkertaistamattomiin eli monimutkaisiin ja yksinkertaistettuihin merkkeihin. Yksi kiinan kirjoitusmerkki vastaa yleensä yhtä tavua. En ole opetellut kirjoitusmerkkejä, koska puhutussakin kielessä on riittävästi haastetta.

Mandariinikiina on kiinan yleiskieli. Se on koulujen virallinen opetuskieli ja valtakunnallisten medioiden käyttämä kieli. Äidinkielenä mandariinikiinaa puhuu noin 70 prosenttia kiinalaisista. Muita suuria murteita ovat muun muassa wu ja yue. Kiinalaiset ovat kehittäneet pinyin-transkriptiomenetelmän, jonka avulla ääntämistä on helpompi opetella. Meille pinyinit ovat arkipäivää kiinan opiskelussa. 


Kiinan opettelua


Kielioppi tekee kiinan kielestä helppoa. Sanat eivät taivu, ja siksi kielessä pelataan sanajärjestyksellä ja pienillä apusanoilla. Sanoilla ei ole monikkomuotoja, mutta men-päätteellä voi ilmaista monikkoa. Muita poikkeavuuksia ovat esimerkiksi tittelin käyttö sukunimen perässä (Ahonen tàitài eli rouva Ahonen).

Ääntäminen tekee kiinan kielestä vaikeaa. Kiinan kielessä on neljä perussäveltä, jotka merkitään tavun päävokaalin yläpuolelle. Ensimmäinen sävel eli tooni on tasainen, korkeahko, kestoltaan hieman venytetty ( eli kahdeksan). Toinen sävel on nouseva, kestoltaan hieman pidempi ( eli vetää). Kolmas sävel on laskeva-nouseva, kestoltaan keskimääräistä huomattavasti pitempi ( eli maalitaulu). Neljäs sävel on laskeva, hyvin lyhyt sävel ( eli isä). Kuten esimerkeistä voi huomata, ääntäminen on todella tärkeää. 

Näiden neljän sävelen lisäksi tavut voivat olla sävelettömiä. Näiden neljän sävelen ja sävelettömien tavujen lisäksi joskus jotkut tavut äännetään eri sävelillä. Ääntäminen tekee kiinan kielestä vaikeaa.

Jotta asia olisi vielä monimutkaisempi, huomioon pitää ottaa tavujen ääntymisen rajallisuus. Eri tavalla ääntyviä tavuja on vähän yli tuhat, mutta kirjoitusmerkkejä noin 20000. Tällöin ratkaisuna on ääntää eri kirjoitusmerkit samalla tavalla. Sana shì tarkoittaa muun muassa sanoja olla, yrittää, osoittaa mutta myös maailmaa. Sanalla on yli kaksikymmentä eri kirjoitusmerkkiä. 

Nykykiina on tehnyt tästä hieman yksinkertaisempaa. Klassisen kiinan sanat ovat enimmäkseen yksitavuisia, mutta nykykiinassa kaksitavuisia, joten samalla tavalla ääntyviä sanoja on vähemmän. 


Kielen erikoisuuksia


Kiinan kielen erikoisuuksia on muu muassa se, että verbin voi usein jättää pois lauseesta. Adjektiivi voi toimia lauseen predikaattina. Minulla on nälkä sanotaan wǒ hǎo è, sanaa hǎo (oikein, hyvin) käytetään myönteisen adjektiivin edellä, jolloin sen merkitys on neutraali. Myös substantiivi voi toimia lauseen predikaattina. Olen suomalainen -lauseen voi sanoa sekä wǒ shì fēnlán rén että wǒ fēnlán rén

Kysymys muodostetaan kysymyspartikkelilla ma, joka laitetaan väitelauseen loppuun. Sinä olet janoinen sanotaan nǐ kě. Oletko sinä janoinen taas on nǐ kě ma? Kysymykset voidaan muodostaa myös kysymyssanalla. Tällöinkin kysymyssana laitetaan väitelauseen loppuun. Omistusmuoto merkitään de-rakennepartikkelin avulla.

Kiinan kielessä luku- tai mittasanaa ei voi laittaa suoraan substantiivin eteen vaan väliin tulee mittasana. Mittasana riippuu substantiivista. Mittasanoja on lukuisia erilaisia, osalla ei ole erityistä merkitystä, osa voi olla kuvailevia tai tarkoittaa esimerkiksi paria. 

Perhe ja suku ovat Kiinassa hyvin tärkeitä. Jokaisella sukulaisella on oma nimensä. Täällä erotellaan esimerkiksi eri nimityksillä tyttöserkku isän puolelta, poikaserkku äidin puolelta jne. Tämä tekee asian selkeäksi, mutta hyvin vaikeaksi oppia. 

Helppoja ovat muun muassa kuukaudet ja viikonpäivät. Tammikuu on suoraan suomennettuna yksikuu, helmikuu kaksikuu ym ja maanantai on viikkoyksi, tiistai viikkokaksi.


Kiinalaisista nimistä


Kiinalaisilla etunimillä on aina merkitys. Hyvä nimi on hyvää tarkoittava, hyvältä kuulostava ja helppo kirjoitettava. Naisen nimet tarkoittavat yleensä moraalista hyvettä tai kauneutta ja miehen nimet korkeita tavoitteita, jaloa luonnetta tai kansan ja valtion palvelemista. Sisarusten nimet ovat usein samankaltaisia tai muuten yhteydessä toisiinsa. 

Nainen pitää yleensä oman sukunimensä naimisiin mennessään (avoliitot ovat laittomia vaikkakin yleistyneet) ja lapset saavat yleensä isänsä sukunimen. Vieraita puhutellaan sukunimillä, joiden eteen laitetaan sana herra, rouva tai joku muu sopiva sana. Tutut puhuttelevat toisiaan etu-sukunimiyhdistelmällä. Vain erittäin tutut käyttävät pelkkää etunimeä. 

Kiinan opiskelu on myös kulttuuriopetusta. Opettajamme on keski-ikäinen mies ja hän on kertonut meille tarinoita Kiinasta ja elämästään täällä. Hän on selkeyttänyt muun muassa Kiinassa hyvin vahvaa hierarkiaa, joka näkyy muun muassa siinä, miten ketäkin puhutellaan. 

Kiinassa kunnioitetaan ikää. Isovanhempia ei koskaan puhutella nimellä. Perheen vanhimpana poikana opettajamme voi puhutella nuorempia sisaruksiaan nimillä, mutta nämä eivät häntä. He puhuttelevat isoveljeään kunnioittavalla nimityksellä lǎo, joka tarkoittaa vanhaa. Samaa nimitystä käytetään myös isovanhemmista, pomoista jne. 


Miten käytämme kiinan kieltä?


Englantia Kiinassa eikä erityisesti Beihaissa osata juuri lainkaan. Suurin osa ei puhu sitä sanaakaan. Täällä ei käy kovin paljon ulkomaisia turisteja, joten tarvetta sen opetteluun ei ole ollut. Parhaiten englantia puhuvat lapset, jotka opiskelevat sitä jonkin verran kouluissa. 

Meitä on luultu todennäköisesti enimmäkseen amerikkalaisiksi, mutta kerran jopa italialaisiksi. Englannin kielen puutteen vuoksi kiinan opiskelu on tärkeää. Se olisi tärkeää. Toki haluaisimme osata sitä paremmin myös siksi, että tämä on nyt kotimaamme.

Olen opiskellut kiinaa ennen tänne tuloa muutaman kuukauden ajan ja jatkoin opiskelua uudelleen marraskuussa. Molemmat opettajistamme ovat kiinalaisia. Jatkettuamme opiskelua huomasin, että vaikka paljon on unohtunut, jotain on myös jäänyt mieleen. Suurin haaste on edelleen ääntäminen. Tuntuu, ettei kieli taivu kaikkiin tarvittaviin suuntiin, ja äänteiden erotuskyky on hyvin puutteellinen. 

Joitakin sanoja ja ilmauksia pystymme kuitenkin käyttämään. Kiinalaiset ilahtuvat yrityksistämme puhua kiinaa ja antavat siitä ylitsevuotavaa palautetta. Aina meitä ei ymmärretä, mutta silloin voimme käyttää eri kääntösovelluksia. Ne täällä toimivat todella hyvin. 

Käytämme arjessa numeroita ostoksilla käydessämme. Osamme tervehtiä, kiittää ja hyvästellä. Osaamme tilata ruokaa. Osaamme kertoa, mistä maasta olemme ja ettemme osaa kiinaa. 


1 kommentti:

  1. Vau oletpas aika vaikean kielen valinnut, mutta varmasti todella mielenkiintoisen ja käytännöllisen. Olen itsekin miettinyt kielikurssien aloittamista varsinkin, kun nyt korona-aikaan ei ole paljoa tekemistä, mutta itse ajattelin saksaa tai ranskaa. Kiitos kuitenkin mielenkiintoisesta kirjoituksesta, jossa esittelet tarkemmin kiinan kieltä, todella kiva!

    VastaaPoista